United States or Nepal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sa kaunis saaren tyttö, Tuo venhees rantaan päin; Sa tänne nyt luokseni istu, Niin haastamme käsikkäin. Pääs syäntäni vastaan paina,
Ken syyllisempi on kuin se, ken suree oikeuden jumalaisen voittotöitä? Pääs nosta pystyyn, miesi nää min alla maa aukes eessä Teban kansan silmäin, ja kaikki huusivat: 'Sa minne syöksyt Amphiaraus? Miksi taiston jätät? Mut laannut ei hän vierimästä ennen kuin luona Minoksen, mi kaikki korjaa.
Se toisinkin olla, veljeni, vois: Jos kypsynyt ois sinust' oikea miesi, Sun kuolosi maalleni vaurio ois. Jos sydämes täys' olis ollut tulta, jos tahtosi terästä, neroa pääs, Niin valitan, että ties päättyi sulta Jo keskellä kaunihin kevätsääs. Uus' aikajakso alkaa jo korpein helmassa.
Tuli taisto, voitto petti meidät, Joku pääs vaan kuolemasta, nekin On kun lehdet myrskyn lennättämät. Viha virtasi, kun kevättulva Seudulla, ei yhtään säälimistä Aseeton, ei mies, ei vaimo nähnyt. Valui aamulla jo virta tänne, Kirkon kello kun soi ensi kerran. Meille poikkes aalto ryöstämähän. Hirmuin kertoelma heittäkäämme!
MARGARETA. Ei! Vaan kunnian ylkänä vaivut, kallistaen pääs kuin syksyn kukkanen! Mutta voi, siinä oli verta! Voi, tuhannen kertaa voi, ja valita korkeasti, sydämmeni kurja! Sinä vaivut kuin syksyn kukkanen! ANIAN. Sun rinnoilles kuin lapsi, jos kauvemmin ma viivyn. Sentähden kuin villi aalto minä kiirehdin merelleni ja vaivun myrskyyn. MARGARETA. Toki temmaa sun vieläkin syliinsä toinen aalto.
Ensin mairekukkasin sun pääs ja rintas kaunistin, Katselit niin säihkysilmin. Ylistelin avujasi, kauneuttas kiittelin, Kuuntelit niin herkkäkorvin. Mettä luulin antavani, annoin myrkkyä; Tein niin heikkouden synnin, tein sen lemmestä. Nyt sua ohdakkeilla tuikin, polttiaisin hautelen, Katselet niin karsosilmin. Vasten mieltän' ivansuolaa sydämeesi kylvelen, Kuuntelet niin kammokorvin.
Aina laulaissas lujasti leukas liikkui lembeästi, pääs ja partas järisivät, paadet paukkuivat kovemmat kallioilla kaljamilla, randa-kivet rakoilivat, kajahteli ilman kansi, pohjan porttikin tärisi.
Verta sa Castrén'in sekä Lönnrot'in jalotöisten, Väinön kantelehen kaikuhun saattaja taas! Katsos kasvelevaa yhä oppilahittesi seuraa, Töitäsi jatkavien, jälkiäs astelevain! Katsos, kuin valo uus, valahuttama tutkijakuntos, Ympäri maailmaa ääreti paisuelee! Nähkösi rakkaus tuo, «Säkenöidesi» syttämä Suomeen, Taas kokountuneheks ympäri harmajan pääs!
»Kohota pääs ja rohkaise nyt mieles, näät kaiken, mikä maasta kuolon saapuu, tääll' loistostamme täytyy tuleentua.» Tuon lohdunsanan liekki toinen saattoi; kohotin silloin silmät kukkuloille, jotk' äsken kuormallaan ne painoi alas. »Kun tahtonut on Keisarimme laupeus ett' ennen kuolemaas saat uskottunsa tavata pyhimmässä pylväistössä,
Lausui, tyynnä rinnoillensa risti käsivarret, vaiti kallistui hongan juureen, kohta raittihisti siinä ukko uneksui, nukkui, oiva temppu tiedossaan, ettei pakeneisi milloinkaan. Suomen joukko, taas kun joutui ilta, viime taistons' oli taistellut, voima mennyt Suomen sankarilta, murheen aika alkanut; niinkuin aallon murtaa rannan paas, sotajoukko taapäin painui taas.