Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Tällä ilmalla ei ollut ajattelemistakaan saada useampia täkyjä; kuitenkin päätin lähteä karille koettamaan onneani noilla muutamilla jälellä olevilla täkykaloilla. Isä ja minä otimme naukun ja söimme vahvan eineen, sitä paremmin voidaksemme kärsiä vilua järvellä.
En apua osannut odottaa enemmän kuin tuo aavalle meren selälle laivasta pudonnut, jolla ei ole muuta kuin allansa vesi vetelä.» »Niin.» »Vaan minä löysin pelastuksen kallion: Jumalan. Minä en ollut koskaan häntä muistanut, kun hyvät päivät olivat, olin maailmaan kiintynyt, iloiten onneani, rakastin tätä elämää ja ylitse kaikkea Viioa, pidin häntä Jumalanani.»
Agnes on suuresti mieltynyt Traddles'iin, ja on oikein hauska nähdä heidän kohtaavan toisiansa ja katsoa Traddles'in riemua, kun hän sulkee suloisimman tytön mailmassa Agnesin tuttavuuteen. En minä kuitenkaan usko sitä. Meillä on hupainen ilta, ja me olemme erittäin onnelliset; mutta minä en usko sitä kuitenkaan. Minä en voi koota ajatuksiani. Minä en voi hallita onneani, kun se on tullut.
Mut täytyy mun onneani koettaa. RITARI. Kas, oivaa! Lie tosi sana: kahdet kynnet on aseina pirun munkki sekä nainen. Mua tänään toisista hän toisiin viskoo. DAJA. Te, tekö täällä, jalo ritari? Jumalan kiitos! Missä kaiken aikaa olette piillyt? Sairaana tok' ette? RITARI. En. DAJA. Tervennä siis ootte ollut? RITARI. Niin. DAJA. Olimme kovin huolissamme teistä. RITARI. Vai niin?
Ukko ajaa aivan hiljaa, ikään kuin luulisi hän olevansa minun onneani hautaan saattamassa; mutta minä ruokin ankkojani iloisena ja suruttomana, noikkaan ystävällisesti Eleonoralle ja kiitän Jumalaa onnen-osastani. On lauantai-ilta. Minä odotan miestäni kotiin.
Siell' yksin käyskelen, ei kenkään mieleen tuo ansaitsematonta onneani. Ja kirkkaan lähteen kuvastavan miestä jos sattumalta näen, jok' oudosti on seppelöity, sekä kahden puolen puut, vuoret alla taivaan kuultavan lepäävät mietteissään , niin minust' on, kuin Elysiumin mä loihdittuna näkisin siihen. Kysyn arvellen: Ken vainaja tuo liekään, nuorukainen tuo ajan menneen, soma seppel päässään?
Minä olisin voinut Ernestin kanssa olla onnellinen missä tahansa, ja kun isä niin hyvin viihtyi näissä uusissa oloissa, täydensi se minun omaa onneani. »Kun olin pieni poika», sanoi isä, »olin sangen utelias. Halusin saada selville, miksi mikin on olemassa ja miten se on syntynyt. Siitä johtuu, että minusta tuli luonnontutkija.
Muut kalliit muistan, hymyt nään, ne väikkyy, katoo hämärään kuin rinnan huokaus. Ma olin linnan valtias. Mut olin liian onnekas, maan lapsi heikko vain. En onneani kestänyt, pois muistoihini hautaan nyt sen viime maljassain. Pois aarteen juon, min elo soi, en sitä muille jakaa voi, sit' yksin juhlin näin. Yö ympärillä heläjää ja malja kallis kimmeltää mun, köyhän, kädessäin.
Tätä vielä tarvittiin. Minä olenki kovin iloinnut tulevata onneani. KAISA. Kunhan tuon pahan hengen saisi pois seurastaan, joka kaikki korvaansa kuiskasee. Ei Peltonen itsestään tuommoinen olisi. MARI. Toivokaamme, että isä kohta huomaa että häntä on viekoteltu ja katuu pikaisuuttaan. KAISA. Kunpa siitä olisi apua. Ylpeytensä ei päästä sitä ajatusta hammassarjansa ulkopuolelle.
Ei kukaan minua kysy, ei kukaan minua ikävöi, ei ole minua maailmassa etsitty itseäni varten eikä sentähden, että minua tarvittaisiin. Se kaipaus kirveli häntä niin, että hänen sydämeensä koski. Mutta olenko minä itse ketään etsinyt, ketään kaivannut hänen itsensä tähden? Enkö ole aina rakastaessanikin, toivoessanikin ajatellut omaa iloani, omaa onneani?
Päivän Sana
Muut Etsivät