United States or Comoros ? Vote for the TOP Country of the Week !
Viimein sanoi hän: "Voitkos antaa anteeksi isälleni? hän on nuoruudessansa kärsinyt niin paljon köyhyyttä, että hän koventunut kaikkia muita tuntoja vastaan, paitsi ahneutta. Hän tahtoo kuitenkin ainoastaan onneani ja koota rikkautta minulle. Voitkos antaa hänelle anteeksi, niin minä rakastan sinua ijäti. Mutta vanhempasi?" kysyi hän äkisti, "tuntevatko isäni pahan huudon?"
Sekä lapsuuteni morsian, että nuoruuteni uni-morsian ilmaantuivat elävinä, liikkuivat ja hengittivät tässä lumoavassa, todellisessa morsiamessani. Minä koetin muilta salata onneani, koetin olla maailman silmissä tyyni ja levollinen, koetin uskottaa muita, että olin järkevä ja kylmä enkä sokaistu ja lumottu, niinkuin todella olin.
"Minä olen rikkaan isän lapsi; moni köyhä kadehtii minua sen tähden ja ihailee onneani, tietämättä, että monta kertaa olen huo'annut ja nytkin verikyyneleisin sydämin huokaan: voi! miksi olen rikas? miks'en ole köyhä? Rikkaus on sortanut minun onneni; sen se on tehnyt monelle muulle ja tekee vieläkin. Voi sinä maailman tavara, voi maailman kunnia!
Tosin olen jo Vincention temmellyspaikoilta kaukana, eikä kenkään tiedä, että hän ja Flaminia olivat Albericus ja Marcia Parman kaupungista, eikä myös, niin luulen, löydy näissä tienoissa niitä, jotka kerran ovat katselleet Flaminiaa ryövärruhtinattaren puvussa, niin luulen, mutta visseys on paras, ja rauhassapa tahdon nauttia uutta, harjallista onneani.
Ilmoitus minua miellytti, ja kun olin maalaustaidon ihailija sekä sitä ammattia muutaman viikon harjoittanutkin erään sukulaiseni luona Waasassa ja sitäpaitse kulutellut kotona lastenkammarissa useampia maalilaatikoita tuhrien paperille taloja ja tanhuoita, kyliä ja kaupunkeja, niin päätin koettaa onneani silläkin alalla ja lisätä tälläkin taitojani merielämän varalle.
Oi kuinka ihminen kumminkin tekee vääriä johtopäätöksiä, kun ei kohtalostaan mitään tiedä! Minä aloin onneani tavoitella. Jospa tätä kesää olisi kestänyt ijankaikkisesti! Tuntuu niin tyhjältä taas heittäytyä arkihuoliin ja runottomaan elämään. Hän käveli miettiväisenä rinnallani, mutta kumminkin vastasi ikäänkuin puhuen itsekseen: Tosiaankin on tämä ollut kesä täynnä runoa ja ihanuutta.
Nyt tänään olen minä valmis antamaan hänelle uuden lapsen, nuoren, kauniin, viattoman miniän, enkelin, joka mielellään minun kauttani tulisi hänen tyttärekseen. Minä oikein kaipasin isääni. Olihan hän ainoa omaiseni, joka mahdollisesti saattoi olla vielä elossa. Olisihan hauskaa, jos hän olisi onneani todistamassa. Rannalla oli rakas Irene äitineen ottamassa minua vastaan.
Tuossahan minun sopii mukavasti jatkaa pakoani. Vaunut olivat tyhjät. Niitten omistaja oli niinmuodoin majatalossa. Minä tutkin ja tarkastin kaikki taskuni, ei äyrin merkkiäkään, ja kumminkin olisin niin kernaasti ostanut palasen leipää. Kerjätä minä en saattanut, upseerina muka, mutta rekvireerata minun kyllä sopi. Päätin koettaa onneani ja astuin sisään.
Kun minä kuulin sen, niin mieleeni muistuivat omat kokemukseni apinoiden parissa, ja ajattelin myös ystäviäni, jotka sillä matkalla olin kadottanut. Mutta kuljeskellessani mietteitteni vallassa pitkin kaupungin katuja, oli laiva lähtenytkin liikkeelle. Olin pahoillani siitä, mutta pahaa onneani ei mikään voinut enää auttaa.
Melkeinpä pakosta Adelbert seurasi ystäväänsä ja hetken päästä olivat isoäänisistä pidoista poistuneet Georgin hiljaiseen ja rauhalliseen kamariin. "Täällä on hyvä olla", kiitteli Adelbert, ystäväänsä syleillen, "ja täällä, rinnatusten, sylitysten myönnän että olet oikeassa, että olen kauan ollut ereyksissä, että onneton olen, vieläpä senkin, että en enää toivokaan onneani löytävän.