Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Niin, juoppous, se on se peikko, Ja lihan himo on sen veikko, Ja ihminen sen orja on. Se on kuin virta tulvaavainen, Pois onnen ijäks poistavainen Merehen, jok' on pohjaton. Terästä onko miekassasi Ja urhon mieltä rinnassasi Ja vanhaa isäin kuntoa? Valolla pimeys pois aja, Puhdista siitä joka maja, Ett' elää saamme rauhassa! Hyvääkö harrastat?
Kunpa särkisi kovemmin, Jotta koito kuolisinkin Näiltä suurilta suruilta! Aik' olis minun jo kuolla, Ei mua sure sukuni, Vaikka murtuisin merehen. Huokasitko mulle, honka, Niin syvästi, raskahasti, Nähdessäsi hääpukuni? Vilkastuen: Häihin, metsä, metsän immet, Metsän poikaset parahat! Kuukin hohtelee salolla! Tanssikatte, nuoret! soita! Soita, rastas, hääiloa!
Siellä paasilla kömpivän peikkojen nään, Näen mörköjä, pöpöjä yhtenään, Ne on niitä, mi lapsia peljättävät, Ja aikaisten toimia häiritsevät. Otin luudan ja sillä mä puhdasta tein, Koko kuopan sisällön merehen vein, Kuten huonehet pestähän suovalla vaan, Niin tyhjensin komeron kauttaaltaan. Kuin ne kulkivat purren ja irvistäen, Kuin ne riippuivat reunoissa louhikkojen.
Silloin vanha Väinämöinen jo tunsi tuhon tulevan, hätäpäivän päälle saavan. Arvelee, ajattelevi, miten olla, kuin eleä. Itse tuon sanoiksi virkki: "Vielä mä tuohon mutkan muistan, keksin kummoa vähäisen." Tavoittihe tauloihinsa, tunkihe tuluksihinsa. Otti piitä pikkuruisen, tauloa taki vähäisen; ne merehen mestoavi yli olkansa vasemman.
Minkä matkas maita pitkin, sen sytti sotasavuja, minkä virtoja vilisti, sen veristi virran vettä, syöksyi kansojen merehen, kansat kaatui kahdenpuolen, kosto kostajan tapasi: aallot yhtyi päänsä päällä. Tuop' oli Ukri tuhma ukko, näki jo turmansa tulevan, käski jo kokohon kansan alle taivon tähtikirjan.
Anni tyttö, aino neiti Läksi rannalle pesohon, Kävi merehen kylpemähän, Jo oli meri kylvettynä; Meni toiselle merelle, Seki oli vielä kylvettynä; Meni kohta kolmannelle, Siit' oli puoli kylvettynä, Toinen puoli kylpemättä.
Kantoi tulta kattilassa, koivun kuorella kuletti nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen: sai tuvat tulelliseksi, pirtit valkealliseksi. Itse seppo Ilmarinen syrjin syöstihe merehen, veäikse vesikivelle, rantapaaelle paneikse tuskissa tulen palavan, vaike'issa valkeaisen. Siinä tulta tummenteli, valkeaista varventeli.
Läksin sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan: jop' on kaunis kaatununna, tinarinta riutununna, sortunna hopeasolki, vyö vaski valahtanunna: mennyt lietohon merehen, alle aavojen syvien, sisareksi siikasille, veikoksi ve'en kaloille." Emo tuosta itkemähän, kyynelvierus vieremähän.
Ken maljan tuon mulle tuopi jällen, Sen saa, omaksensa sen annan hällen.» Kuningas näin lausuvi, viskaten Luodosta, mi jyrkkänään Merehen ulos aavahan pistäksen, Pikarinsa Charybdihin ärjyvään. »Ketäänkö ei teissä, ken uskaltaisi Ja kuiluhun tuohon nyt sukeltaisi?» Ritarit, asemiehet he kuulevat sen, Mut ääneti, vaiti he käy, Alas katsovat raivoavaan merehen, Ei kenkään maljoa tahtovan näy.
"Enp' on tule, enkä huoli, Ei oo suotu, eikä luotu, Eikä koissa kasvateltu Kultamiehen puolisoksi!" Sep' on mies meni merehen. Neitonen turulla istui, Turun kosken korvasella, Kirjavaisella kivellä, Kaunihilla kalliolla. Kesän istui, toisen itki, Vuotti miestä mielehistä, Sulhoa sulosanaista, Miestä mielen myötähistä.
Päivän Sana
Muut Etsivät