United States or Bosnia and Herzegovina ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Niin et pessyt poikiani, Hanhoseni valkia?" "Enmä pessyt poikiasi, Joutseneni ylpiä!" "Mie sinun merehen upotan, Hanhoseni valkia!" "Kyllä siipeni kannattavat, Joutseneni ylpiä!" "Mie sinun tulessa poltan, Hanhoseni valkia!" "Kyllä mä sammutan tulesi, Joutseneni ylpiä!" "Mie sinun hirtän hirsipuuhun, Hanhoseni valkia!" "Kyllä mun kynteni katkasevi, Joutseneni ylpiä!"
Jo tiirut tipahtelevi, Purjepuut tomahtelevi, Puraksihen purjenuorat, Mastot maiskahti merehen, Purjehet putoelevi, Hajoeli hattaroiksi; Noiksi tuulen vietäviksi, Ahavan ajeltaviksi. Kaarlo, kuulusa kuningas, Jo tunsi tuhon tulevan, Hätäpäivän päälle saavan; Jopa lässä lämmittävi, Jopa riipi rinnuksia, Nousun nappia hosuvi, Tullessa tulisen nuolen, Teräsnuolen tellätessä.
Kuoro korpien kumisi: "Jo meni merehen päivä, päättyi auringon tarina, päivä yötä suutelevi, valo lempivi pimeyttä, nyt on vuoro meidän vuoro, kuoro kostonkin kovimman." Ja se nousi korven kansa niinkuin syysmyrsky merellä, ja se voitti korven voima niinkuin pilkkoinen pimeys, nousivat sotahan peikot, kaikki kaatui päivän lapset, sortui kauneuden jumalat, kuoli vallat valkeuden.
Meressä riimupaaden näät, Siell' istun rinnassa kaipuu. Lokit kirkuilee, ja vinkuu säät, Pois aallot ne kuohuen haipuu. Moni viehkeä laps oli armahain, Moni kumppali mieleen muistuu, Oi, minne he jäi? Säät vinkuu vain, Pois kuohut ne aalloten suistuu. Meri säihkyy loisteess' auringon, Kuin ois se kultainen. Kun kuolen, tehkää, veikot, Mun hautani merehen.
Siihen Toivonen vastasi ja sanoi: »Te tyhmät, kulkevathan Jumalan ilmat tuhanten puunlatvain yli metsässä, niin kuin yli paljasten tasa-maiden eli kangasten; ja ukon tulet hedelmöittävät maata, sattukoot taikka tammipuun latvaan, elikkä rautapiikkihin, eli järvehen eli jokeen elikkä merehen.
Siis välky, onnenkuva kultainen, sua vaikka koskaan omaks saane en, kuin päivä vaikka menit merehen, jäi jälkees ilmain ihanuus ja pyhyys, jäi rinnan kumma, kuulas riutumus, kuin kesä-yössä kuun on kumotus, tai ajatusten outo armaus, kun niissä hehkuu elonhetkein lyhyys.
Sanoi kaunoinen Katerma: "Nyt taisi tuhomme tulla." Souti vaimo, vieri venho, meloi kaunoinen Katerma, tunki tulva purtosehen, huuti mies hädässä hengen: "Veli kuule velloasi! Pelastanet naisen nuoren, mie itse merehen mennen."
Ma sitä muista en. Kuin pisar merehen, kuin tähti aavan avaruuden helmaan niin hukkuu murheeni, niin vaipuu lauluni syksyn suureen suru-runoelmaan. Koti kaukainen, armas, mi syliis mun synnytit kerran, koti kadonnut, kaunis, ole siunattu nimehen Herran! Koti tuskainen, ankee, koti rauhan aarteita vailla, olet ainoa keidas elon muistojen korpimailla!