Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. lokakuuta 2025
Tähän aikaan, Maslovan siirtymisen vuoksi valtiollisten joukkoon, Nehljudof tutustui monien valtiollisten kanssa, ensin Jekaterinburgissa, missä heillä oli hyvin suuri vapaus, niin että he saivat olla kaikki yhdessä, suuressa huoneessa, ja sitten matkalla niiden viiden miehen ja neljän naisen kanssa, joiden joukkoon Maslova oli joutunut.
Paikalla tuon, sanoi Nehljudof, minä pyydän sotamiestä. Nyt emme näe toisiamme ennenkuin Nishni-nowgorodissa. Aijotteko tekin matkustaa? sanoi Maslova ikäänkuin ei olisi tiennyt tästä asiasta ja katsahti iloisesti Nehljudofiin. Matkustan seuraavassa junassa. Maslova ei sanonut mitään ja jonkun hetken kuluttua ainoastaan huokasi syvään.
Nehljudof oli jo menemäisillään ensimäisestä ovesta, kun toisesta ovesta tuli kumarassa asennossa, luuta kädessä ja edellään lykkien uunia kohden suurta roska- ja tomuläjää, Maslova. Hän oli valkoisessa röijyssä, hame ylös käärittynä, sukkasillaan. Pää oli pölyn tähden silmäkulmiin asti huiviin käärittynä.
Botshkova näytti aivan rauhalliselta. Kuultuansa päätöksen Maslova meni tulipunaseksi. En ole syyllinen, enkä ole, huusi hän äkkiä yli koko salin. Tämä on syntiä. Syytön olen. En ole tahtonut, enkä ole ajatellut. Totta puhun. Totta. Ja laskeutuen penkille hän purskahti ääneen itkemään.
Enhän ole kajonnut teihin, toisti hän useamman kerran, sitten vaikeni kokonaan. Hän elpyi vähäsen vasta sitten kuin Botshkova ja Kartinkin olivat viedyt pois ja hänen huoneeseensa oli tullut vartija tuoden hänelle kolme ruplaa rahaa. Sinäkö olet Maslova? kysyi tämä. Tuoss' on, rouva lähetti sinulle, sanoi hän antaen Maslovalle rahat. Mikä rouva?
Vai helppoa! toisti Maslova ummistaen silmänsä ja huojutellen päätänsä. Vankeutta pahempi! Kuinka niin? Niin vaan, että kahdeksasta illalla neljään aamulla, ja sitä joka päivä. Miksi eivät he siis jätä semmoista elämää? Kyllä kai he jättäisivätkin, mutta eivät voi.
Korabljova tarkasteli kuvaa, pudisti paheksivasti päätänsä erittäin sen johdosta, että Maslova näin hukkasi rahoja, otti yhden paperossin, sytytti sen lampusta, veti itse ensin savun ja antoi sitten Maslovalle. Maslova, yhä vaan itkien, alkoi ahnaasti kerta toisensa perästä vetää sisäänsä ja puhaltaa ulos tupakinsavua. Siperiaan, sai hän nyyhkytyksiltä vihdoin sanotuksi.
Mitäs te sitten puhuittekaan? sanoi Maslova yhä hymyillen ja käännellen päätänsä milloin sinne milloin tänne. Puhuin tulleeni pyytämään teiltä anteeksi, sanoi Nehljudof. No yhäkö vaan sitä samaa, anteeksi, anteeksi, mitä siitä nyt on... Sanoisitte ennen...
No toitteko rahat, jatkoi puheenjohtaja kelloansa katsoen. Toin. Entä sitten? kysyi puheenjohtaja. Sitten hän taas otti minut luoksensa, sanoi Maslova. No kuinka te sitten annoitte hänelle viinissä pulveria? kysyi puheenjohtaja. Kuinkako annoin? Kaasin viiniin ja annoin. Miksi annoitte? Maslova huokasi raskaasti ja syvään vastaamatta ensin mitään.
Mutta vankien takana tuolla puolen seisoi vielä yksi nainen, ja Nehljudof heti arvasi, että se oli hän, ja heti tunsi kuinka hänen sydämmensä alkoi kovemmin sykkiä ja kuinka hänen hengityksensä pysähtyi. Ratkaiseva hetki läheni. Nehljudof tuli verkon luo ja tunsi hänet varmaan. Maslova seisoi sinisilmäisen Fedosjan takana ja hymyillen kuunteli mitä tämä puhui.
Päivän Sana
Muut Etsivät