United States or French Guiana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun Kartinkin ja Botshkova tulivat ulos, istui hän yhä vielä paikallansa ja itki, niin että santarmin oli nykäseminen häntä mekon hihasta. Ei, tätä ei voi enää jättää, sanoi Nehljudof itseksensä kokonaan unohtaen tuon inhon tunteen, ja itsekään tietämättä miksi, kiirehti käytävään vielä kerran nähdäksensä Maslovaa.
Oikeudessa syytettynä ei ollut ollut, jäljennöksen oli saanut. Botshkova vastasi tavattoman rohkeasti ja semmoisella äänen painolla kuin olisi tahtonut sanoa: »niinpä niin Jefimia, ja vielä Botshkovakin, jäljennöksen saanut, ja ylpeilen siitä, enkä salli kenenkään nauraa». Botshkova, odottamatta käskyä, istui heti, kun kysymykset päättyivät.
Hän itki, vaan sitten hiljeni ja täydellisen tylstymisen tilassa istui vankien huoneessa odottaen lähtöä. Hän ei halunnut nyt muuta kuin polttaa tupakkia. Tässä tilassa hänet tapasivat Botshkova ja Kartinkin, jotka tuomion jälkeen tuotiin samaan huoneeseen. Botshkova alkoi heti haukkua Maslovaa ja nimittää häntä siperialaisen nimellä.
Nimenne? kysyi puheenjohtaja toiselta syytetyltä, väsymyksestä huoaisten, katsomatta häneen ja selaillen jotakin edessään olevaa paperia. Tämmöisiin juttuihin oli puheenjohtaja niin tottunut, että jutun jouduttamiseksi hän saattoi tehdä kahta asiaa yhtaikaa. Botshkova oli 43 vuotias, säädyltään Kolomenskin talonpoika, ammatiltaan koridooripalvelija samassa »Mauritanian» hotellissa.
Lopuksi tämä asianajaja, pistellen syyttäjän apulaista, teki sen huomautuksen, että herra syyttäjän loistavat mietteet perinnöllisyydestä, joskin selvittävät tämän kysymyksen tieteellisiä näkökohtia, eivät olleet tässä tapauksessa paikallaan, koskapa Botshkova oli tuntemattomain vanhempain lapsi.
Toinen santarmeista useamman kerran pidätteli haukotuksen väreitä leuvoissaan. Syytettyjen joukossa Kartinkin yhä liikutteli poskiansa. Botshkova istui ihan rauhallisena ja suorana, silloin tällöin raapien sormellaan päätänsä huivin alta.
Botshkova näytti aivan rauhalliselta. Kuultuansa päätöksen Maslova meni tulipunaseksi. En ole syyllinen, enkä ole, huusi hän äkkiä yli koko salin. Tämä on syntiä. Syytön olen. En ole tahtonut, enkä ole ajatellut. Totta puhun. Totta. Ja laskeutuen penkille hän purskahti ääneen itkemään.
Ettekö ole ennen olleet syytetty? Jumala varjelkoon siitä, ei milloinkaan. Oletteko saaneet syytekirjan jäljennöksen? Olemme. Istukaa. Jefimia Ivanovna Botshkova, sanoi puheenjohtaja kääntyen seuraavan syytetyn puoleen. Mutta Simon yhä seistä törötti ja oli Botshkovan edessä. Kartinkin, istukaa. Kartinkin vaan seisoi. Kartinkin, istukaa!
Esimies arveli, ettei tämä ymmärrä mistä on kysymys ja selitteli sentähden, että kaikesta päättäen ei ollut epäilemistäkään että Kartinkin ja Botshkova olivat syylliset, mutta varusmestari vastasi kyllä ymmärtävänsä vaan pitävänsä parempana sääliä. »Emmehän ole itsekään pyhimyksiä», sanoi hän ja jäi kun jäikin omaan mielipiteeseensä.
Hän vaan ajatteli olevansa nyt siperialainen, ja olihan häntä jo kaksi kertaa siksi sanottukin, ensin Botshkova ja sitten punatukkainen, eikä hän mitenkään voinut tottua tuohon nimeen. Korabljova, joka oli maannut häneen selin kääntyi lavitsalla. Kylläpä en olisi uskonut, sanoi Maslova hiljaan. Mitä kaikkea muut tekevätkin ja kuitenkin pääsevät vapaiksi, mutta minun täytyy kärsiä ilman syytä.