Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Luulitko ehkä olevasi ensimmäinen? Ja ensi kesänäkö tuot taas uuden? Luuletko ehkä olevasi viimeinen? Miksi minut sitten ollenkaan tänne toit? Minäkö toin? Etkös itse pyrkinyt? Etkös itse syliini juossut? Marjan uhka katkesi. Shemeikka hellitti hänen kätensä, ja hän lyykähti kivelle. Minne minä nyt täältä joudun? itki hän.
Anna sille... Ka, anna sille sitten rintaa. Enhän minä... Marja päästeli kuitenkin lapsen huivista, jonka oli kääräissyt sen ympärille, ja viihdytteli sitä painaen syliinsä. Lapsi lakkasi itkemästä, hymähti, jokelsi, etsien rintaa suin, sormin, silmin toisen lapsi, vieras, mustatukka, otsa Marjan, silmät Shemeikan... Sille sai ... minulle ei ... eipä ei...
Nyt riemuitsivat kaikki pojat ilosta, nyt ei löytynyt enää ketään, joka uskalsi sanoa Mattia raukaksi, ja niin kulkivat kaikki märjän toverin kanssa riemukulussa takaisin kotiin. Matti tuli kotiin, eikä puhunut sanaakaan urhotyöstään. "Tule," sanoi Frans hänelle, "tule, niin saat nähdä kauniit varjokuvani. Tässä on järvi ja pojat luistelevat jäällä.
Tämän on tuska tuottanunna, Tämän on pakko päälle pannut, Ett' on muutkin muuttunehet, Tupakaksi tullehetkin, Katajatkin kaikki tyynni, Pahimmatkin pajunkuoret, Kanarvatkin kankahilla, Kaikki ruohotkin ruvennut, Kaikki maasta marjan varret Tulleet tupakan sukuhun. Potunvarret poltettuna, Kärvettynä kärsäheinät, Viholaiset vielä kanssa, Huonotkin humalanvarret, Sammaletkin salvamista.
Herranen aika, minkä näköinen sinä olet! Käyhän pitkällesi, että saan riisua jalkasi ja nähdä haavan. Herra, hyvä Isä! mitenkä nyt noin olet lyönyt, Juhana!" Ja keveällä kädellä pyyhki hän häneltä sateesta märjän tukan pois otsalta sekä kallisti hänen päänsä pehmeälle aluselle.
Ma tiedän: kun talvi haihtuu, Ja lintuset palajaa, Sen neulaset kukkiin vaihtuu, Valovaattehen honka saa. Lasi käteen nyt! Yli harjan Jo kuohuvi vaahto sen, Lasi käteen nyt! Mehu marjan Tuo muistoja mielehen, Ja sieltä me lahjaksi tuomme, Mitä mieli on löytänyt, Näin täydestä rinnasta juomme Ikämiehen muistoa nyt. Hälläpyörä kevätluk. 1871.
Niin päivänä moniahana tunsi mielensä vetävän, läksi maita vieremähän; kulki, kulki korpitietä, puut piteni, koti eteni, pyhät kasvoi pylvähistöt, kaartui kappelit hämärät, kuului kaunis kuorolaulu, kellot kultaiset kilisi Katrinaisen kulkiessa, hyvän marjan matkatessa. Kulki kohti kuulumia, nouti silmänsä näkyjä, meni minne mieli käski; tuli rannalle merosen, veden suuren suistamolle.
Siellä on joku järven takana, joka pyytää venettä ... mahtaisiko olla äiti? Anoppi? Sen se on tuli. Se sen aina sytyttää suuren kuin juhannuskokon. Siihen meni Juhan ilo. Marjan kasvot olivat jäykistyneet ja suu väännähtänyt katkeraan kaareen. Odottakoon, ei tästä nyt joudeta, oli Juha sanovinaan välinpitämättömästi.
Ystäväni! Burmeister. Hän. Oi surun surua! Kaikki lukiolaisvänrikit. Hän! Burmeister. Niinkuin mullan mato mielukkaasti hakee parhaan marjan, sen suuremmasta hekkumasta nauttiaksensa, niin tekee ryöstöretkillänsä kuolemakin! Vaan kuka olet sinä murhettiva nuorukainen? Lohduttaakseni sinua muistutan, ett' oli ystäväsi matka loistava, jos lyhytkin! Vaan kummaa! Tuo tukka tuuhea!
Marjan oli vallannut mieletön kauhu ja tietämättä, mitä teki, hän huusi: En minä tule! Sinä hukutat meidät! En minä teitä hukuta ... sanoi Juha hiljaa vaikeroiden kuin kauan sairastanut, kasvot taas velttoina, silmät painuen hetkeksi kiinni. Minnekä me lähdetään? kysyi Marja arasti. Kotiin päin kai vai tahdotko jäädä tänne ... sitä hoitamaan?
Päivän Sana
Muut Etsivät