Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Katsotaan, katsotaan, innostui Juha, hyvillään, kun ei nyt näyttänyt vastaan panevan, vaikkei muuten mikään lahja kelvannut. Shemeikka jo upotti kätensä laukkuun, ja kun nosti, hulmusi hyppysissä silkkiliina, kellanpunainen, kukkaniekka, kahahti, levähti ja lennähti Marjan silmille. Onpa se, onpa se! ihasteli Juha. Mitä tuo maksanee? vavahti Marjan ääni, huivia levitellessä.
Hetikö, kun laski maihin, vai joko venheessä? Marja ei saanut vastatuksi. Jos minä sen saan ja minä saan ... minä saan! Hän seisoi keskellä lattiaa, kuin karhu kahdella jalalla kömpelösti kuljettaen käsiään yhteen ja erilleen, niinkuin hamuillen jotakin näkymätöntä, hampaat karskahdellen, seisten samassa paikassa, missä Shemeikka silloin oli kahmaissut kainaloonsa Marjan.
Kuinka täynnä omaa luonnettaan ja runollisuuttaan on Marjan ja Shemeikan koskenlasku ja saarella olo, ilman että se romanttisuudellaan vähääkään rikkoo kokonaisuutta! Ja kuinka ihmeellisen luonteva on lopuksi Juhan perikato. Kaikki päättyy siihen, mihin sen täytyy päättyä. Juhan täytyy katketa, niinkuin hän katkeaa.
Shemeikan silmissä oli ensin ollut utelias ilme, sitten kuin pettynyt ja välinpitämätön, viimein hänen suunsa ympärillä oli värähtänyt niinkuin hän olisi nähnyt jotakin vastenmielistä. Mutta Marjan silmissä oli Shemeikka ollut komeampi kuin koskaan ennen.
Shemeikka päästi, lennätti Marjan ovea kohti Juhaa vastaan. Nyt se on omansa niinkuin ollakin pitää! Siin' on silkkineen, solkineen! Katso, eikö ole korea omasi? On se, on se onpa, onpa. Aivan niinkuin Shemeikka äsken oli matkinut! tepasteli, pyörähteli. Ja Marja ja Shemeikka räjähtivät siitä yhdessä uuteen nauruun juuri kuin äsken.
Huomenna olisi taas taipaleelle lähtö. Olisi aitassa sija, sanoi Marja. Vie, Juha, vieras levolle. Juha lähti edeltä näyttämään tietä. Shemeikka meni mukana, mutta kääntyi porstuassa takaisin tupaan. Jäikö mitä vieraalta? kysyi Marja. Koko laukkuhan jäi. Eipä vähän jäänytkään, kun koko laukku. Shemeikka nosti sen olalleen toisesta viilekkeestä, Marjan auttaessa toisesta.
Taisitpa suolata, taisitpa suolata ... ensimmäiset suoluusi... mo-montako lienetkään... Se muisti ne ajat, se tahtoi niitä muistella ... se sanoi sen ihan kuin sanoakseen! Shemeikka seisoi aitaa vasten nojaten, katseli Marjan eleitä ja hymähti itsekseen ja vihelteli hiljaa... Et minua petä. Tuli näkyy Huutoniemestä! huusi Kaisa pihasta rientäen.
Eikä ole maata sen vertaista maailmassa kuin kaukainen saari meressä. Ihana on siellä asua, ja rieska ja hunaja siellä vuotaa. Kallioinen saari kasvaa manteren puolella sakeata metsää ja marjan varsikkoa, missä pesivät teeret ja metsäkanat. Kivikkoa ja kalliota on meren puoli, missä hautovat lokit ja tiirat ja haahkat ja telkät ja koskelot.
Marjasilla pannaan itsekullekin jonkun marjan nimi. Hohoi! huutaa joku. Mitä hohoilet? kysyy toinen. Olisin rakas, lisää edellinen. Kellekä? Mansikalle. Mansikka siirtyy sinne, missä kaivataan, ja toiset jatkavat hohoilemista. Matti istui vähän erillään muista ja sattui olemaan rakas mesikalle, joka oli Hintti. He kun pääsivät yhteen, niin eivät eronneetkaan, vaikka joku olisi hohoillutkin.
Ja vähitellen Kaisa kertoi, kuinka isäntä vimmastuneena jostakin äidilleen ... niin no, saatanhan sen nyt sanoakin mistä siitä mitä se sanoi, että olitte muka mennyt mielellänne ... niin siitä vimmastui ja paiskasi hakkurin lattiaan ... oli siitä sitten pitkät ajat kuin höperönä... Voi, kuinka se suri teitä! Marjan täytyi päästä pois Kaisan tutkivan katseen alta.
Päivän Sana
Muut Etsivät