Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Noin vain keikahutit? Kehuja olet, kuka lienetkin. Et tiedä, emäntä nuori, kuka olen? Ei naama nimeä sano. Et ole kuullut puhuttavan Uhtuan Shemeikasta? Hän ojensihe, suoristihe, pani kätensä rinnalle ristiin ei sulkenut tietä Marjan mennä, sitoi hänet silmillään siihen, missä hän seisoi, käsi pankon patsaassa. Uhtuan Shemeikka? sanoi Marja viivytellen. Olet kuullut puhuttavan?
Mutta karkasi hän kuitenkin vielä eteenpäin, niin pian kuin pääsi kivikolla rannalla, kaatui, nousi ja pääsi suvannon ympäri lahden pohjaan. Siinä oli suvannon poukamassa heinikkoa, tallattua, ja vesakkoa, josta oli käsin lehtiä riivitty. Tuossa oli huivi, Marjan huivi, tuossa oli lipokas, hänen lipokkaansa.
Ja Juha oli aivan varma siitä, että kaikki taas oli hyvin, kun näki Marjan tulevan tuvasta, ei enää työryysyissään, vaan pyhävaatteissaan niinkuin vierasta vastaan. Ja eikö tulekin vastaan? On ensin aittaan menossa, mutta pyörähtää rantapolulle ja rientää ihan rientämällä luo niinkuin olisi ihastunut, että jopahan tulit, Juha!
Tuohon Marjaan se vain luonto veti. Niinkuin se tikanpoikaa puuhun vetää? kuului Shemeikka hyrähtävän. Ai, kun se osaa olla hyvä ja herttainen, kun vain tahtoo, rakas ja reppoisa kuin tämmöinen kesäinen vasta. Shemeikka rähäytti lyhyen rivon naurun. Marjan olisi tehnyt mieli iskeä halolla oveen. Vaan saattaa se olla kiukkuinenkin onko se siellä porstuassa, katsopas?
Nähtyään märjän maan, jossa vesi välkkyi turpeiden välistä, sanoi Galitsin vakavasti ja jyrkästi: »Vangit vietäköön pois tästä kuopasta. Meillä on tilaa kylliksi, sentähden on väärin pitää näitä onnettomia näin vetisessä paikassa. Sen pitää tapahtua jo tänä yönä.» Ruhtinas meni edelleen, toiset seurasivat häntä; niinpä he saapuivat sinne, jossa Alli ja Miihkali istuivat.
Enintään oli joku heistä ennen uskaltanut pimeinä iltoina kiivetä laipiolle ja kaapaista marjan tahi omenan, joka riippui heidän saatavissaan. Ja nyt he eivät ainoastaan uskaltaneet katsella kaikkia puutarhan ihanuuksia läheltä, kosketella niitä, tutkia niitä, keksiä penkkien ja veräjien salaisuudet, he saattoivat rankaisematta tallatakin, kaataa, ryöstää ja ahmia niin paljon kuin mieli teki.
Siellä on ne tervamiehet tuvassa sinua odottamassa, puhui Marja, hehku poskilla, silmissä puuhakkaan ilme, mutta elä millään muotoa suostu heidän tuumiinsa! Niillä on jokin paha mielessä Karjalan miehiä vastaan. Eikä ollut Marjan silmissä enää jälkeäkään siitä ilmeestä, mikä niissä äsken tarhalla oli ollut.
Ei näy ketään. Koko piha on tyhjä. Marjan päätä pyörryttää, ja hän horjuu takaisin vuoteeseen. Mitä tästä kaikesta vielä tulee? Saanko minä sen enää milloinkaan tänne? Saapiko Anja sen tuoduksi tänne? Kuinka minä saatoin sen sinne jättää? Kun sille ei nyt juuri olisi jotakin tapahtunut? Se oli Anjan tuuma, ja Shemeikan äiti oli siihen lopulta suostunut.
Miksi minä nakkasin sen aitan avaimen järveen? Ja Juha teki tiirikan, ja kesemmällä eräänä pyhänä, kun äitinsä oli kirkolla, hän avasi oven ja sanoi piialle: Pitää laittaa Marjan huone siihen kuntoon, missä se oli mennä kesänä. Tyttö riemastui niin, että vesi kiehahti silmään. Se puhaltausi siitä aittaan, mutta palasi takaisin puolitiestä ja sanoi: Isäntä, minä en usko minä en sitä usko...
Shemeikka häntä siihen katseli, ja jo tiesi, minkä houkuttelulauluistaan hän tälle linnulle laulaa. Hän nousi, meni ja istahti kahareisin kynnykselle, toinen jalka aitassa, toinen ulkona ja sanoi yhtäkkiä yllättäen: Haastaisit minulle huolesi, emäntä nuori. Marjan ääni vähän vavahti: Huoleniko? Mitkä huoleni? Kaikki ne, mitkä sinulla on.
Päivän Sana
Muut Etsivät