Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. marraskuuta 2025
Minä nakkasin kirveeni käsivarrelta olalleni ja aloin astua niin tiukasti, ettei Liisa nähnyt minua kuin suurimmilla aukeilla. Enkä minä sitten moneen päivään osannut puhua Liisalle sanaakaan. Enkä minä sen koommin laulanutkaan paljon milloinkaan ... itsekseni välistä vain. Mutta hänen kuultensa en milloinkaan. Keyriksi joutui pirtti valmiiksi.
Lauri oli viime aikoina usein puhunut Liisan kanssa hengellisistä asioista, mikä Liisasta oli hyvin mieleen, sillä Lauri selitti raamatun sanoja niin selvästi ja vakavasti, että moni sana, joka tähän asti oli ollut Liisalle hämärä, siitä selveni ja tuli ymmärrettäväksi. Talonväkikin kuunteli mielellään nuoren ja ahkeran isännän heleää ääntä, kun hän illoin luki ääneen raamatusta.
Mieli teki kiertää koko talo. Hän yritti jo kääntyä, mutta toiselta puolen taas ei ollut hyvä mennä kotiinkaan asiaansa toimittamatta. Hän aikoi jo valehdella Anna Liisalle, antaa omasta taskustaan tikut ja sanoa saaneensa ne Hyvärisestä, mutta kauhukseen hän huomasi, että hänellä ei ollutkaan tulitikkuja. Ei ollut siis muuta neuvoa kuin mennä taloon, tuli mikä tuli.
Hän putosi kuin kuollut omaan nurkkaansa. Hän ei itkenyt, hän ei tahtonut itkeä. Hänen kurkustaan tuli vain kummallisia ääniä, jotka tulkitsivat yht'aikaa tuskaa, raivoa, rakkautta ja epätoivoa. Hotellin edessä hän ojensi hiljaa kätensä Liisalle. Ennen kuin hän ehti mitään ajatellakaan, oli Liisa vienyt sen huulilleen ja suudellut tulisesti sitä. Sitten he katsoivat silmiin toisiaan.
Sitä ei Johanneskaan tiennyt tai osannut selittää. Mutta hänen päähänsä pisti hurja tuuma tällä ja juuri tällä tuulella ollessaan temmata Liisa edes hetkeksi pois yksinäisyydestään ja tehdä hänet edes hiukan osalliseksi oman mielensä nykyisistä vivahduksista. Mitä jos hän kertoisi Liisalle jotakin rouva Rabbingista? Täytyihän sen kuitenkin tulla esille!
Ettäkö tyydyt minun tuumiini? huudahti hän iloisena seisoalleen hypäten. Tyydyn! sanoin minä. Kumpaankinko, siihen mökin ja siihen, että Liisa ? Kumpaankin. Ihanko todella tyydyt? Tyydynhän minä! Pitkittäkää vain, emäntä, mitä olette alkanut. Etkö ole puhunut Liisalle mitään? En ole, vaan saatattehan te...
Mutta silti häntä loukkasi syvästi ajatus, että Liisa oli ollut ravintolassa ilman häntä, yksin vieraan miehen kanssa. Armaani, hymyili Liisa. Enhän minäkään ole kysynyt, missä sinä vietit ja vietät iltasi. Se oli totta. Liisa ei ollut koskaan kysynyt sitä. Johannes oli joskus ollut siitä varsin kiitollinen Liisalle ja pitänyt sitä hienotunteisuutena, jota ei voinut kyllin korkealle arvostaa.
Hyvä toki, ettei ollut yksin enää ja ettei ollut koskaan tarvis jäädä yksin enää. Olihan tuossa Liisa! Tästälähtien he luonnollisesti asettuisivat sinne molemmat yhdessä asumaan. »O, Sole mio», lauloi ukko Liisalle kiitokseksi. Liisa itki.
Mutta ei hän sitäkään nyt sanonut Maija Liisalle, vaan puhdistautui: »Enhän minä sitä lyönyt enkä piiskannut ole... Sovinnossa tuota on tässä elää kituutettu ja rauhassa on oltu vihkimisestä lähtien...» Ei silloin Maija Liisakaan ymmärtänyt Antin päähänpistoa. Arveli hän vielä yhtä syytä ja kysyi: »No, oletkos sinä sitten haukkunut sitä siitä, kun sillä on se nenä niin jumalaton kuvatus?»
Seuraavana aamuna uudisti Olli lupauksensa Liisalle, ja päätti sen näin: "Jos minut vielä toiste juoma-seurasta tapaat, niin en ole enään koskaan Olli Oivallinen, vaan kantapäästä kiireeseen saakka Olli Kelvoton". "Muista lupaukses!" sanoi se hyvä ja rakas Liisa ja painoi päänsä Ollin rinnoille.
Päivän Sana
Muut Etsivät