Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. marraskuuta 2025
Latun emäntä kaappasi uudelleen kiinni Liisan, joka teki itkua, vaan taas sai uhkaavan muodon. Piiskattua seisoi hän jäykkänä ja katseli Lapin emäntää uhkaavasti silmästä silmään. »Kylläpä on, kylläpä on», kummaili Lapin emäntä. »Semmoinen se on», sanoi Latun emäntä masennuksissaan ja sitten Liisalle komentavasti: »Pyydä nyt anteeksi!» Silmiään räpäyttämättä seisoi Liisa, ei hievahtanutkaan.
Ihmisten puheita ne vain ovat semmoiset! ... valetta, valetta koko matkan, että sitä myöten muka vuorokaudessa pääsisi Helsinkiin ja ulkomaille!... Mahdotontahan se on... Vai vuorokaudessa? ... eiköhän pitäisi taipaleelle jäädä yöksikin, vaikka kuinka olisivat herrat itse ajamassa!... Saapas nähdä, mitä nyt siellä Liisalle puhuvat ... se nyt on tietty, että se uskoo vaikka mitä, se hälläkkä, ja muillekin vielä haastaa...
Ja hän alkoi jo kertoa Latun emännälle jostakin lapsesta, jossa oli pahahenki saanut sijansa. Mutta Latun emäntä kerkesi ruveta puhelemaan Liisalle: »Sinun ilkeyksistäsi saa myötäänsä kuulla ja saa nähdäkin ja hävetä ihmisten edessä silmänsä täyteen. Muretta saa sinusta kantaa. Ei sinusta hyvää ihmistä tule, sitä ei tarvitse toivoakaan. Muilla on siivot lapset, vaan minulla tuommoinen!
Senoobian koko suuri vierasjoukko supistuikin yksinkertaisesti puettuun naiseen, jolla oli lapsi käsivarrellaan. Hyvää iltaa, hyvää iltaa, tervehti ystävällinen emäntä, tirkistäen vierasta likinäköisine silmineen ja ojentaen Liisalle kätensä tervehdykseksi. Hän ei aavistanut vähääkään kuka vieras oli.
Matti olikin vähällä jäädä, mutta ei häntä pehtori sittenkään huomannut... Ei Matti olisi pehtorista luullut tulevan noin mahtavata miestä... Kohta se tulee, sanoi nyt Ville, ja siitä sanasta tuli Matille ja Liisalle kiire. Hyvänen aika! tuota ihanko paikalla?... Puolen tunnin päästä on tässä ... nyt pitäisi jo maksaa kyytiraha... Kyytiraha ... niin ... tuota ... paljonko sitä olikaan kyytirahaa?
Kyllähän Lauri tiesi, että hän itsekin oli nuori ja yhtä pulska kuin Harttu. Ja olihan hänen tietäminen, että köyhä tyttö pitäisi enemmän hänen varakkaasta talostansa kuin Hartun tyhjistä kourista. Mutta mitäs arvoa tällä kaikella oli Liisalle ja isännälle niin kauan kuin emäntä eli?
Ja kesken puhettaan hän ensi kerran täällä maalla muisti vannoneensa kerran ikuisen uskollisuuden aatteillensa, se antoi nyt hänelle odottamattoman sisäisen vakaumuksen siitä, että kaikki se, mikä oli Liisalle sanottu, oli todellakin totta. Nyt hän vasta olisikin voinut puhua oikein pitkälti ja kauniisti. Mutta Liisa oli käynyt niin totiseksi, ettei Heikki saanut jatketuksi samaan suuntaan.
Johannes kehuskeli sitä Muttilalle, mutta moitiskeli Liisalle, kummallekin niin varovaisesti, että he luulivat vain omia mielipiteitään kuulevansa. Seurauksena oli luonnollisesti se, että he kumpikin rupesivat uskomaan Johanneksen taiteelliseen vaistoon, mutta pitämään toisiaan siihen asiaan nähden enemmän tai vähemmän tomppeleina.
Muutaman hetken kuluttua, jolloin syvä äänettömyys vallitsi, sanoi Lauri Liisalle: "Nukkuuko pienokaisemme?" Hymyillen katseli hän hellällä mielin pientä lastansa, jonka Liisa antoi hänelle. Silloin tultiin ilmoittamaan papille, että kaikki oli valmis matkaa varten.
»Ei», vastasi Elsa empimättä ja vakuuttavasti ja hävetti häntä nyt mahdottomasti, että oli sanonut Liisalle äsken niin. »Kun rukoilee Jumalaa, niin eihän tule?» »Ei.» »Minäpä rukoilen aina. Ja minä tykkään sinusta.» »Liisa ja Elsa», huudettiin tyttöjoukosta. Semmoinen ilon puuska tapasi molemmat, niin Elsan kuin Liisankin, että kohoksi maasta kiskasi.
Päivän Sana
Muut Etsivät