Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
"Ilmanko ovat Kankkulan Liisankin kymmenettuhannet jo tiessään, ja Liisa raukka saa yöt ja päivät rehmiä, kuin orja, taloutta vähänkään kohdallaan pitääkseen." "Mutta kyllä se kehuu aina hevosilla voittavansa, vaan muutoin nuo lienevät asiat rappiolle menneet", puolusti Karliina. "Mitä se voittaa?
Lopulta hän ryki kuivaa yskää ja valitti: »Pölyköhän lie henkeen mennyt, kun kakistuttaa!» Anna Liisa kyllä ymmärsi sen, mutta kun ei ollut tikkuja, niin sanoi ainoastaan: »Vai kakistuttaa sinua!» Mutta sama asia hautui yhä Anna Liisankin mielessä.
Metsän laitaan tähystelivät, että alkaako jo välähdellä, ja hiljaa kuiskaten puhuivat, että kyllä se kohta tulee. Vaan kun toiselta puolen ilmestyi töyräälle Montinin Jori ja Vimparin Aappo, niin lähtivät tytöt puittaamaan pakoon kuin kananpoikue ja muitten kiire tempasi Liisankin mukaansa. Morsian raukka jäi yksinään töyräälle eikä osannut liikkua paikaltaan, purskahti itkuun peloissaan.
Onhan Anna Liisa läsnä, sanokoon itse, onko asia tosi vai ei. JOHANNES. Niin, sano Anna Liisa. Uskoneeko hän minuakaan? MIKKO. Enpä paljon. Nuoren tytön mieli on kuin vesi kaukalossa, se häilyy sinne ja tänne. Anna Liisankin ajatukset voivat muuttua vielä toisaanne päin, ennenkuin hän tästä on niin pitkälle päässyt, että kuulutetaan. ANNA LIISA. Ei muutu.
Hän ei hennonut syöstä omantunnon tuskaa Liisankin säveään sydämeen, ja kun suru synkkänä ja uhaten lähestyi häntä, kärsi hän yksin ja ääneti, ja sulki tuskat sydämeensä. Silloin koetti hän rukoilla Jumalaa poistamaan hänestä muistot tehdystä rikoksesta, jota ei mikään maailmassa voinut peräyttää, mutta hänen sydämensä oli ääneti ja kolkko.
»Ei», vastasi Elsa empimättä ja vakuuttavasti ja hävetti häntä nyt mahdottomasti, että oli sanonut Liisalle äsken niin. »Kun rukoilee Jumalaa, niin eihän tule?» »Ei.» »Minäpä rukoilen aina. Ja minä tykkään sinusta.» »Liisa ja Elsa», huudettiin tyttöjoukosta. Semmoinen ilon puuska tapasi molemmat, niin Elsan kuin Liisankin, että kohoksi maasta kiskasi.
Maija Liisa vielä sanoi: »Kiitä Join herroja, kun mokomasta pääsit! Toista se on tämä Kenonen. Ennen tämä antaa itseään pieksää, kuin menee muita pieksämään.» Täytyi silloin Anna Liisankin myöntää: »Siivo mieshän se tämä Kenonen on ollut. Ihalainenhan se ja Vatanen sitä jo nuorenakin pieksivät, eikä se Kenonen silloinkaan muuta kuin voivotteli ja hierotti itsensä terveeksi.»
Mikko tahtoi, että isä häntä hypittäisi jalallaan. Sinuako, suurta poikaa? sanoi isä. Jopa jo! Hypi sinä vaan omilla jaloillasi. Liisankin olisi vielä tehnyt mieli isän syliin, mutta ei hän sentään pyytänyt, kun ymmärsi sen mahdottomaksi. Yrjölla oli etuoikeus ja Mikolla hänen jälkeensä. »Aika tyttö!» sanoi äiti aina, kun hän vaan mielitekojaan toi ilmi.
Hyvin oli Liisankin isä joudutellut asioitaan, ja Liisahan niitä enimmäksi osaksi toimittelikin hänen räkyyssä olonsa aikana, jotta puolisten jälkeen ei hänellä enää muuta ollut toimittamatta kuin langat värjäriltä ja rätinki porvarista. Olihan se Erkkikin saanut yhtä ja toista ostetuksi, vaan ei kaikkia kuitenkaan, hän kun aina koetti mistä saisi huokeimmalla.
Ja kun samalla oli ruvettu erästä hänelle tuttua säveltä soittamaan, hän oli kysynyt, eikö Liisankin tehnyt mieli pyörähtää hänen kanssaan. Kyllä Liisan oli tehnyt mieli. Osasiko hän? Tottahan toki! Eihän entinen suomalainen tarjoilijatar voinut olla niin kaukana jälellä ajastaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät