Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Matti oli kysynyt: »Mikä hätänä?» Siihen oli Liisa taas vastaan huutanut: »Kun nyytti jäi ... kehruusnyytti ... se on perälasin alla penkillä ... ptruu!» Matti oli käynyt nyytin perälasin alta penkiltä ottamassa, vienyt sen Liisalle, ja sitten oli Liisa lähtenyt ajamaan ja kadonnut aamun hämärään.
Olisiko teidän mielestänne minusta sitten mökinmieheksi? Teistäkö? kysyi Liisa vuoroonsa ja punastui. Itsepähän sen parhaiten tiennette. Minä en tiedä minkätähden, mutta mökin teko tuntui nyt minusta aivan varmalta. Sanoin kuitenkin Liisalle: Eihän minusta itse tieteni toki ole siksi, kun olen yksinäinen mies. Mitä minä mökillä teen, kun ei ole toveria.
Ja silloin oli vanha rakkaus kahta voimakkaampana leimahtanut tämän sydämessä. Ennen lapsena se oli ollut Liisalle jotakin pahaa, luvatonta ja hävettävää. Nyt se oli ollut pyhää rakkautta, kun hän oli tullut myöskin arkipäiväisen tuntemaan. Ennen hän oli rakastanut Johannesta aistillisesti. Nyt yli-aistillisesti. Ennen hän oli tahtonut kieltää rakkautensa ja salata sen omalta itseltäänkin.
Elämä oli ikävää, läpeensä jokapäiväistä; jos hän joskus oli uskaltanut toivoa valoisammin, niin tiesi hän nyt, ett'ei hänellä ollut mitään toivomista vastaisuudessa. Joulu oli tullut, surullinen joulu Liisalle.
Heidän oli aika astua aisoihin niinkuin muutkin ihmiset eikä aina vain omaa rakkauttaan ajatella. Tuo oli uutta oppia Liisalle. Oppia, joka syvästi loukkasi häntä. Heidän rakkautensa ei siis enää ollutkaan kaikkein tärkein. Oli siis olemassa jotakin sen ulkopuolella, jotakin, joka oli muka vielä tärkeämpää. Sitä ei Liisa parhaalla tahdollaankaan voinut myöntää! Siksi hän puhui vain rahasta.
Veli antoi hänelle pilettinsä, Jooseppi vei sen Liisalleen. Liisalle se maksoi suutelon. Näytelmä oli jo aluillaan, kun Jooseppi tuli näytelmähuoneelle. Hän oli käynyt Liisaa tapaamassa, mutta Liisa ei enää ollut kotona. Oli jo mennyt, luullen ettei Jooseppi tulekaan. Jooseppi oli myynyt liivinsä, joten sai piletin hinnan.
Onko ne laskeneet? kysyi emäntä totisena. En minä sitä kuullut, mutta sepä nyt on sama, pois se pitää muuttaa. Ei nuo liene laskeneet, rauhoitti emäntä, ja kyllä se Maija ei laske, varsinkaan sitten, kun varoitetaan. Antaa nyt vielä olla siltään, niille tulee ikävä, niin Anna Liisalle kuin piioillekin. Vaan minä en anna olla, tiristeli Malinen. Minä vähät piikain ikävästä.
Sitä ennen te arvattavasti mielellänne tahdotte tavata sairasta tytärtänne? Minä en lähde mihinkään. Mutta tytärtäni minä kyllä käyn vielä katsomassa. Se voi siinä tapauksessa käydä hiukan vaikeaksi teille, lausui vapaaherra arvoituksellisesti. Kumarsi ja lähti. Johannes jäi hänen sanojaan miettimään. Sitten hän meni huoneesensa ja kertoi kaikki Liisalle.
Sitä ei ollut Liisalle vielä muut sanoneet kuin akat ja niitten puheisiin hän oli jo paatunut, niin ettei niistä juuri välittänyt muuta kuin illalla aina pelotti. Elsan puhe oli aivan kuin joku poika olisi häntä arvaamatta takaapäin niskaan lyönyt, ja sentähden hän äkkiä synkistyi, puristi nyrkkiänsä ja ojenteli Elsaa kohti, joka seisoi kyyristyksissään ja yhdessä kohti kuin olisi kivettynyt.
Vaan kauan ei hän viipynyt poissa ennen kuin jälleen tuli tupaan, jossa kävi korjailemaan isoa ja kallista nuottaa, mikä syyskalastuksessa oli rikkunut. Tässä työssä oli hän sitten kauan tuvassa. Monta sanaa ei hän kuitenkaan puhunut Liisalle, joka ahkerasti askaroitsi talon monissa töissä.
Päivän Sana
Muut Etsivät