Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Eivät he silloinkaan voineet puhua Pihlajaniemestä, kun tämä kirje kirjoitettiin, vaikka keskinäinen tunnelma olikin paljon tavallista herkempi. Hermanni, joka kirjettä laati, sai kirjoittaa erikseen äidin ja isän sanelemana, kumpasellakin kun oli Liisalle ja Martille joku lämmin sana. Piti kirjoittaa juuri niin kuin he tahtoivat.
»Onko tää tyttö sinun morsiamesi?» kysyi joku. »Ei ole, enkä huolikaan», virkkoi Kusti. »Ei ole kaupankaan», oli Liisan leikillinen puhe. »Etkä sinä ketään saakaan», arveli Kusti. »En saakaan, sillä maasta ei kelpaa eikä taivaasta anneta», vastasi taas Liisa. »Onhan tää sievä poika», arveli joku Liisalle Kustia. »Onpahan tuossa, on kuin kesken ristiltä siepattu», oli taas Liisan vastaus.
Satuthan kerran kautta kulkemaan, niin pysäytän ja kysyn, kenen olet poika», uhkaili Liisa. Sen kanssa he lähtivät taas matkaansa päin. Liisa kyseli oliko Elsa loukkaantunut ja kuleksi sitten äänetönnä ja allapäin. Elsa olisi suonut taas Liisalle kaikkea hyvää ja koetti kaikin tavoin miellyttää häntä. »Saa kai niitä härnätäkin Ristoa ja Mikkoa, kun ne ovat semmoisia», sanoi Elsa.
Sitte nousi hän, meni pankon luo, kakisteli siellä ja palasi takaisin; he alkoivat taas veisata. Virren veisattuaan he taas vaikenivat. Elämä alkoi vaatia omaansa. Kanasen Maija Liisa mietti sopivaa paria Anna Liisalle.
Hyvärinen koetti nyt jo pikku leikillä antaa Anna Liisalle pienen vihjauksen oikeasta asiasta. Hän laski leikkiä: »Kukapa niiden miesten asiat ymmärtää... Vaikka olisi mennyt toista Anna Liisaa itselleen etsimään.» Nyt sekottui Anna Liisa kokonaan. Mielen liikutus vaikutti, että hän ymmärsi Hyväristä sanojen mukaan, vaikka tosin epäselvästi. Hän käsitti himmeästi, että asiat olivat nyt huonosti.
Ehk'ei se ollutkaan ollut mitään rakkautta, jota he kaksi, rouva Rabbing ja hän, olivat keskenään tunteneet. Ehkä se oli ollut vain ystävyyttä, henkistä sukulaisuutta ja toveruutta. Hän uskalsi tuosta huomauttaa Liisalle. Mutta silloin Liisa oikein todenteolla synkistyi.
Kuuluuko tämän talon mies, hyväkäs, ratkenneen juomaan? sanoi Malinen jo kerran suoraan Anna Liisalle. Ei tuo ole tainnut hyvin usein olla humalassa, sanoi Anna Liisa. Sinä taidat salata sen juontia. En minä tahdo salata, ei se niin iloista ole. Monesti kai olen houkutellut heittämään pois, ja jospa se siitä herkeääkin. Houkuttelemallapahan se sen heittänee, murisi Malinen ja käveli ähkäen.
Liisalle: Laitetaan vintihuoneeseen. Ja nyt täytyy olla teetä oikein venäläiseen malliin. Viritetään se meidän iso teekyökki ha-ha... Antonille: Ole niin hyvä. VANHA-LIISA menee. ANTON. Se maistta se! No, ja misse on minu Hektor, kun se ei on teel? Ottaa herkkupalan käteensä: Hektor, se här! TYYNI. Hektorko? Niin ... tuota noin ... Hektoria on tänään pidetty kahleissa...
Olet oikeassa, hän sanoi. Mutta ehkä Seidi myös tahtoo kotiin? Olisi sääli häiritä hänen iloaan, selitti Signe. Etkö näe, kuinka hyvin hän viihtyy isän sylissä? Irene ilmoitti Liisalle, että tämä myös olisi vapaa lähtemään. Liisa nousi epävarmana. Johannes ymmärsi silmänräpäyksessä ivan. Hänen verensä kiehahtivat. Tule! hän sanoi lyhyesti Liisalle. Me menemme. Liisa seurasi häntä.
Kun ei Liisa ollut sielläkään ollut, hän oli pistäytynyt vielä parin ravintolan ovelta vilkaisemaan ja palannut kotiin synkistyneenä ja suuttuneena. Pannut nukkumaan ja vääntänyt sähkön sammuksiin. Eikä hän ollut virkkanut Liisalle yhtään sanaa tämän vihdoin kotiin varovasti ilmestyessä. Eihän tämä käynyt! Tästähän täytyi joku loppu tulla.
Päivän Sana
Muut Etsivät