United States or Afghanistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pienet pojat Kalle ja Hermanni katsoa tähystivät lakkaamatta tuota valittavaa raukkaa, viimein toivat he leikkikalujaankin Jussin nähtäväksi, joka tästä rauhottui, katsellen ja ihmetellen poikain kapineita. Sitten sai Jussi ruokaa ja kävi maata yhä valitellen kipeitä jalkojaan.
»Niin, se voi olla totta sekin», myönsi Talvikosken Hermanni, »mutta meidän olisi koettaminen yhä enemmän vaikuttaa seurainpidolla ja saarnalla, sillä Vapahtajamme sanoo, että joka miekkaan rupee, se miekkaan hukkuu.»
Eipä se, lupaili vasta siellä lähempänä Pääsiäistä. Hermanni laski kirjan alas ja puhui puolikasvuisten poikain tutulla, syyttävällä sävyllä: Mutta mun kenkäni ovat niin huonot ja pienet ettei niillä näin kylmillä pääse mihinkään. Paikkaa pieksujas. Ei niillä sovi pyhinä mihinkään mennä. Pieksuilla minäkin kyläs käyn. Mitäs teistä!
"Ei herra rovasti", ähkyi Hermanni kumarrellen ja tempoen käsivarttaan pois Mandan käsistä. "Kyllä minä en voi ruveta vihille tämän ihmisen kanssa." "Mutta sinun täytyy, kun nyt kerran olet narrannut tyttöä niin pitkälle", lausui rovasti pontevasti. "Enhän minä, herra rovasti, ole narrannut. Setähän se pani alkuun koko asian.
Viedäkseen rovastinnan ajatuksia siitä pois hän sanoi: "Kahden viikon perästä meillä on piispantutkinto." "Niin todellakin." sanoi rovastinna, ikäänkuin herättyään. "Olipa onni ettei tuo Kaisan häsäkkä sattunut silloin. Todellakin, silloin sitä on häsäkkätä. Sinäkin Hermanni silloin vihitään Jänislahden rovastiksi, täytyy tehdä kallis virkavala.
Jussi silloin oli valmis tekemään vaikka mitä, mutta eipä hän luvatusta palkinnosta saanut juuri sanottavia, naurua vaan päin silmiä. Anteliaampi sitävastoin oli nuorempi poika Hermanni, jolla ei ollut semmoista kiusantekijän luonnetta, häneltä sai Jussi monta pientä herkkupalaa. Mutta noitten herkkupalain myötä sai Jussi ankaran mieliteon, joka aina kasvamistaan kasvoi.
Kun miehen posket olivat laihat ja kurttuiset, olivat vaimon pulskat ja terveen näköiset. Avioliitto oli tullut siunatuksi useilla perillisillä. Kaksi poikaa ja kaksi tytärtä oli niistä elossa. Martti 20:n, Hermanni 15:n tienoissa, Kaisu 9. Vanhempi tytär Maijaliisa oli jo naimisissa Kuusistossa. Kaikki nämä lapset, paitsi Maijaliisa, olivat tulleet äitiinsä.
Häneltä pääsi voittamatoin, polttava itku, mitä tuhkien hän nyt kiirehti rovastin luokse, kun tiesi hänen kamarissaan olevan. Ovessa tullessaan jo alkoi: "Aivan kuin helvetin aallot ovat meitä hukuttamassa, kun vielä sekin ruumiin leikkeleminen on lauantaina. Et usko Hermanni, kun minun on karvas mieli, kun juuri nyt piti kaikki sattua yhteen."
Ajatus ei silti kiintynyt luettavaan, vaan askaroi edelleen suutarikysymyksessä. Jo syksyllä, ennen joulua oli pitänyt suutarin tulla ja hänen piti saada saappaat, mutta suutari ei tullutkaan. Syyn keksi Hermanni olleen siinä, kun isä aina neuvoi suutarille mistä ja miten piti nahkaa leikata. Ja sitäkö, se suutari sitte sieti! Lykki tuloaan viikosta viikkoon, eikä lopulta tullut ollenkaan.
"Huusava mitä se on?" kysyi rovasti tyttäriltään. "Tuhlari", vastasi Hanna ja juoksi ulos. "Ei suinkaan se tuhlari olisi, kun oikein oman talouden saisi ethän sinä olisi Manda?" sanoi rovasti morsiameen katsahtaen. "Enhän minä sitte enää olisi", vakuutti Manda syvään nyykistäen. "No nyt sen kuulit Hermanni", puhui rovasti. "Tottahan nyt toki tulet vihille?"