United States or Mali ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vasta myöhemmin kerrottiin hänelle siitä, että Talvikosken Hermanni oli kuolemankielissä ja että häntä oli poikansa Köpi lyönyt. Köpi ei ollut nimismiehen tietojen mukaan minkään joukon erityisen suojeluksen alainen, olihan vain tavallinen renttu, josta ei lie kukaan välittänyt. Tästä tapauksesta tultiinkin erityisesti ilmoittamaan. Kerrottiin, että poika on karkutiellä.
Huoneessa haisi vahvasti omakasvuinen tupakka, jonka savua se oli ihan täynnä. »Ahaa!» virkahti vihdoin äänettömyyden katkaisten Talvikosken Hermanni, »sinä olet laittanut lautasuojat ikkunoihisi, Tommi.»
Jaakko Jaakonpoika oli päättänyt ateriansa, nuoli lusikan, pani sen pöytälaatikkoon ja siunasi ruokansa. Sillä välin oli tullut pimeä. Emäntä oli sytyttänyt tulta takkaan, josta isoon tupaan levisi hiukan hämärää valoa. Isäntä istui pöytäpenkillä jalat ristissä nojaten selkää pöytään ja tupakoi. Hermanni kyyhötti takkapielessä lukien. Isä käski talliin.
Kuulitko, kun nytkin kuului kiljuva ääni: 'Lintu Hermanni ja perkele suuressa palatsissaan Jahtirannan Kaisa sylissä'. Juuri itse rietas kai niille tuommoisia korviin kuiskii. Ja vielä tuon Kaisan mennyt olento vedetään mukaan."
Kohta laitettiin kaksi rekeä lähtemään. Nuori isäntä ja renki Hermanni, jota Herkoksi kutsuttiin, olivat varsinaiset lähtijät. Herkolle oli pestatessa luvattu markkinakyyti. Vaan kolme talon tyttöä olivat myös lähdössä, eikä kumpaankaan rekeen sopinut kolmea henkeä. Siinä tuli tinka kuka tytöistä jää pois.
Pian saavutti meitä kaksi ikävää sanomaa: ensimmäinen oli, että Hermannin vanhemmat olivat hankkineet itsellensä torpan noin penikulman matkaa meiltä ja toinen, että isäni oli päättänyt panna meidät syksyllä kouluun. Meidän oli siis kohtakin eroaminen. Kun Hermannin vanhemmat muuttivat uuteen kotiinsa, ja me otimme jäähyväiset, lausui Hermanni: "uudistalostamme emme voi viedä mitään mukaamme.
Pian hän yritti tavoittaa tuttua hymyään, mutta ei onnistunut. Hermanni katsahti kirjasta kun kuuli mitä Martti sanoi, mutta panematta siihen suurempaa huomiota painui taas lukemaan. Jaakko Jaakonpoika istui. Kasvoilla ja koko olemuksessa kuvastui edelleen levoton epävarmuus.
Kun sais edes pari markkaa. Ei mulla ole pieniäkään ... markka taitaa olla. Martti nousi: Mitä minä silläkään. Meni toverinsa luo ja molemmat lähtivät ulos. Ole ilman sitte! virkkoi isä, nauraa kitkautti ja pani kukkaron taskuunsa. Hermanni oli syrjäsilmällä seurannut tapausta, samalla kun kitisevän vesivalkean valossa yritti lukea. Mutta nyt valkea melkein sammui.
Nyt Martti virui kolikaivannossa, eikä tiennyt vaikka olis jo tällä hetkellä murskana... Hermanni roikkui kaiket päivät navetan päädyllä tangossa ja polkupyörällä pitkin kyliä... Ei, ei sellaisesta ikänä tule hyvää...
No sitten minä ajattelin, että mahtaa se olla se pelimanni Alahukka-vainaa, joka siellä nyt ehkä ääntänsä koettelee ja karjuu, kun viulun sai avissoonissa tämä, tämä Turakan Hermanni.» »Voi sinua!» »Häh?... No kun mä pääsin sinne, niin ääni kuului kirkosta.» »Kirkosta?» »Ihan selvästi kirkosta.