Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. toukokuuta 2025
Sillä eiväthän he voineet ravita itseään pelkällä henkevällä keskustelulla. Arvattavasti emme, vaikka sekin on jo omiaan suuresti... Teitä kyllästyttämään? nauroi Signe. Minun sisällistä nälkääni tyydyttämään, korjasi Johannes. Minä olen niin paljon yksin. Mutta juuri siksi minä osaan tällaisia seurustelutilaisuuksia myös oikein arvostaa. Tuo tunnustus pääsi Johannekselta kuin vahingossa.
Ylioppilaasta, entisestä kotiopettajasta ruhtinas Hermannin hovissa on tullut piispa ja kaikki kansa rakastaa ja arvostaa häntä. Hänen äitinsä on aikoja sitten kuollut ja hän muistaa häntä vielä kaipuulla ja surulla.
Ja toiseksi: eihän ihminen milloinkaan osaa täyteen määrään arvostaa aarrettansa, niin kauan kuin tämä aarre hänellä on; vasta sitten kuin hän on tämän aarteensa kadottanut, kun hänen täytyy kaivata ja ikävöidä sitä, vasta silloin hän huomaa, kuinka paljon hän todellakin on kadottanut. Nuorukainen oli saarnannut täynnä luottamusta ja toivoa.
Mutta silti häntä loukkasi syvästi ajatus, että Liisa oli ollut ravintolassa ilman häntä, yksin vieraan miehen kanssa. Armaani, hymyili Liisa. Enhän minäkään ole kysynyt, missä sinä vietit ja vietät iltasi. Se oli totta. Liisa ei ollut koskaan kysynyt sitä. Johannes oli joskus ollut siitä varsin kiitollinen Liisalle ja pitänyt sitä hienotunteisuutena, jota ei voinut kyllin korkealle arvostaa.
Et perättömiä jaaritellut, arvellessasi: Ei kukaan rikas ole onnellinen, joka maallisia tavaroita paremmiksi arvostaa kuin sielun aarteita." "Vaan yhtä totta on sekin, että ei ole milloinkaan liian myöhäistä väärältä tieltä poiketa ja oikealle palata", Georg väitti, nuorta kreiviä kädestä tarttuen. "Heitä sikseen huolesi, Adelbert. Vielä olet nuori ja parhaassa iässä.
Sen nuoruuttaan ja kokemattomuuttaan haparoiva ja epävarma ihmisarvioinnin vaisto näkee ja arvostaa julkisissa toimihenkilöissäänkin ainoastaan niiden ulkopuolista kohisemista ja touhuamista.
Siit' aikain, kuules, Kun kallis sieluni sai ehdonvallan Ja arvostaa voi ihmisiä, määräs Sun omakseen se; sillä näytät siltä, Kuin, kaiken puutteessa, et mitään puuttuis, Ja onnen suosiot ja kompat vastaan Samalla mielell' otat. Autuaita Ne, joiden pää ja sydän niin on yhtä, Ett'eivät, onnen pillinä, sit' ääntä Soi, jota soitetaan.
Näin alkoi laulun tään Beatrice; niinkuin se, jok' ei puhettansa paloittele; hän sitten jatkoi esitystään pyhää: »Lahjoista suurin, jonka luova Luoja soi auliudessaan, joka hyvyytensä mukaisin on, jot' arvostaa hän enin, ol' lahja tahdon vapaan; omistavat sen kaikki järjelliset luodut, heille vain antoi Hän sen sekä antaa yhä.
Näin alkoi laulun tään Beatrice; niinkuin se, jok' ei puhettansa paloittele; hän sitten jatkoi esitystään pyhää: »Lahjoista suurin, jonka luova Luoja soi auliudessaan, joka hyvyytensä mukaisin on, jot' arvostaa hän enin, ol' lahja tahdon vapaan; omistavat sen kaikki järjelliset luodut, heille vain antoi Hän sen sekä antaa yhä.
En voi mä viiniänne arvostaa, Joll'en ma suuni täyttä saa. Ne Rheinin mailta on, sen sain ma kuulla. MEFISTOFELES. Nyt mistäs napakairan saan? BRANDER. Mihinkä tuota tarvitaan? Vai onko tynnyrinne oven suulla? ALTMAYER. Työvehkehet on laatikossa tuolla. No, mitäs teidän kunkin tekee mieli? FROSCH. Vai monta sorttia teiltä saa? MEFISTOFELES, Vapaasti, herrat, valitkaa!
Päivän Sana
Muut Etsivät