United States or Jamaica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Enhän minä mitään pahaa tee. Jospa näkisitte meidän impiämme. Ne, ne poikia hyvästi pitelevät. Kyllä, suomalainen impi, Olet kaunis tosiaan, Mutta vielä kaunihimpi On kasakan morsian. Jospa meidän impiämme Nähdä saisitte te vaan, Kylläp' ette enää tänne Tahtois' tulla laisinkaan. Donille jos tulisitten Heitä kerran katsomaan, Saisittepa nähdä sitten, Että totta laulan vaan.
Siitä sinne tie menevi. Laulun tieän, ehk' en laula, Oksat karsin, tien osotin, Nuorisolle nousevalle, Kansalle kasuavalle. Siitä sinne tie menevi, Rata uusi urkenevi, Paremmille laulajille, Taitavammille runoille, Nuorisossa nousevassa, Kansassa kasuavassa. Noita laulan, joita talan.
Jos molemmat nämä viimeiset säkeistölajit asetetaan määrättyyn järjestykseen kautta koko runon, voitaisiin epämääräisyyttä tavallisessa runosävelmässä osiksi välttää, esim. Minä laulan lapsilleni ihmisyydestä ilolla, jolle omhi onni suotu, toiwo, täyte puutostengin, waiwan woiteeksi warottu. Ilo, riemu ruskoittiwat onnen aamulla alusta.
"Jos, teidän korkeutenne vaan sallitte niin laulan tuommoisen hurjan ja omituisen laulun", vastasi Charlotte kiireesti. "Minä rakastan tarantellaa, se hurmaa minua." "Minä pyydän sinua olemaan laulamatta tarantellaa, Charlotte", keskeytti isäntä herra Claudius vakavasti. Hänen äänensä ei vavissut, mutta syvä kalpeus peitti hänen kasvonsa ja kulmakarvat olivat ankarasti sekä uhkaavasti rypistetyt.
Veänkö vilusta virret, lapan laulut pakkasesta, tuon tupahan vakkaseni, rasian rahin nenähän, alle kuulun kurkihirren, alle kaunihin katoksen, aukaisen sanaisen arkun, virsilippahan viritän, kerittelen pään kerältä, suorin solmun sommelolta? Niin laulan hyvänki virren, kaunihinki kalkuttelen ruoalta rukihiselta, oluelta ohraiselta.
Lauleli, lauloi lemmestänsä Ja lauleloissahan eli. Nuolena luokse laululinnun Lenteli julma haukka. Surmasi, surmas pikkulinnun, Voi, sua linturaukka! Nuolena murhe sydämeeni Iskevi niin kuni haukka; Nuolena surmas sulotoiveet. Voi, sua sydän raukka! Laulelen, laulan toiveistani, Niin kuni kuollehesta, Niin kuni talven taittamasta Kauniista kukkasesta.
Mä silloin nautin ja riemurinnoin Mä halki ilmojen kiitelen Ja laulan luontoa, maailmoita Ja elon taistoa ihmisten. Kun viima vinkuu ja mastot laulaa Ja laivan touvissa tuuli soi, Kas silloin kuoroon mä myöskin yhdyn, Ja myrsky säistäen mellakoi. Tuo myrsky poistavi mustat pilvet, Ja taivon siintävän seijastaa, Ja ilma muuttuu ja tuuli tyyntyy Ja meri rantoja heijastaa.
Jos Parnassolle nousta voisin, tai runon hetteillä mä oisin, niin sulokielin ilmi toisin, kuink', armahin, sua lemmin. Mut Corsincon vain siintää tuolla! Runottareni Nithin vuolla sä itse oot, kun Pohjan puolla ma laulan, kuin sua lemmin. Siis, runotar, suo soinnut mulle ja innon sanat ihailulle, kun suviaamuun laulan sulle, kuink', ainoinen, sua lemmin.
Minä juon ja laulan, että: Markan se maksaa vinkkeliviina, tisleeristä ei moni tiedä; liköörillä on liika taksa, kun kolme markkaa putelli maksaa! Sinä olet päissäsi! No, näissä häissä pitää olla päissään! Miten sinun elämäsi on tuommoiseksi mennyt? Että kunko: juon ja laulan meuhaan ja pauhaan ja juon? Niinpä niin. Siihen pitäisi pitkältä tarinoida.
ROSINA. Oh! mitä siihen tulee, voitte heittää sen ajatuksen. Jos minä laulan tänä iltana!... Missä hän siis on tuo opettaja, jota pelkäätte takaisin lähettämästä? Minä teen kahdella sanalla tilin hänen kanssansa ja don Bazil'in. BARTHOLO. Mikä teitä vaivaa? Ah! Jumalani, herra... Ah! Jumalani, herra... BARTHOLO. Hän voi vielä pahoin! Herra Alonzo!