Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. lokakuuta 2025
Rinteen keskellä kajasti pieni aukea, jossa vaaleanharmaita kuusenrunkoja maassa makasi sylitysten, päälletysten, äskenkatkaistut punakukkaiset latvat vielä värähdellen. Puun rungolla istui nuorukainen. Hän oli pitkä ja solakka kuin vastakaatamansa kuuset. Hattunsa keinuili kuusen lehvällä ja takkinsa ja liivinsä riippuivat kuivuneessa oksantyngässä.
Toki toivon, ettei lähin aika viel' ois lähdön aika, saisi viikot vierrä vähin, saapuis kevättalven taika, suurtuis tähdet, taittuis hanki, kuuset, hongat hopeoituis, ei ois ihminenkään vanki, hirven, karhun hiihto koituis.»
Odottamatta lähenee sumu tuolta saariston takaa ... sankkana kuin seinä, jota vastaan hievahtamattomat koivut, kerkkälatvaiset petäjät ja luuhottavat kuuset kuultavat hämärinä varjokuvina.
PAULI. Ja taivas selkii, kotomäen kuuset Taas kärkiänsä hiljaa kastelevat Siniyden korkeahan merehen, Lännessä päivän kultatähti paistaa Ja metsä kiiltää sateen pisarista. Niin ottaa meitä vastaan synnyinmaa Kuin äiti, ilon kyynel poskellansa.
Ja päänsä päällä miekkoaan hän heilahutti kerran ja tulet tuiski halki maan ja iski ilma Herran. Ja tammen suuren kaadantaan. nyt urho läksi voimassaan ja mäet mätkyi ja linnat liikkui ja kivet kirpoi ja paadet kiikkui ja kosket kohisi kuivillen ja virrat suunsa sulki ja kuuset kumarsi laulaen, kun Pohjan urho kulki.
Siellä kuuset tuuheine, tummine oksineen katselivat lasten leikkiä ja hyttysten hyppelyä auringon laskussa. Koivut olivat vielä kevään hennossa lapsuudessa, lehdet hiirenkorvalla; hienot varvut notkistuivat, kuin peippo tahi kalmalintu lirittäen istahti niille.
Silloin syvään huokas Suomen honka, muistui korkeat kuuset mieleen, palasi hän kaukomatkaltansa koissa käymähän isäinsä, käymään Hämeen Kiialassa, mistä lähtenyt oli suuri suku, viipymähän luona veljen armaan, Hauhon huikean tuomarin.
Mist' tämä sunnuntai minun mieleni pyhäköissä? Miks metsä hohtavi hopeissa ja kuuset on kultavöissä? Miks aika seisoo ja arvelee? Miks viikot niin vitkaan mataa? Minä yhdessä yöss' elän enempi kuin ihmiset vuosisataan. Mun aatteeni liitää ja laatelee, multa haihtuvi paikka ja aika! Oi, ethän sä tyttöni kultainen myös lie vain haihtuva taika?
Siell' ilopuvussansa kukkaneitseet, Hääkauneuksin verhottuina, loisti, Iloa luoden tuhatlukuisille Maaniityn perhosille, hyttysille. Ja lemun heistä tuuli tuoksutteli Ylt' ympäriinsä vuorten rintehille, Joilt' ylevinä kuuset, hongat katsoi Kuin urhot niityn neitsytkauneutta, Tai kuuli jokirannan kerttukieltä.
Pieni mierolainen. Armas päivä paistaa, kohta lämpimäks jo muuttuu sää, hanki loisteessansa hohtaa, sulain kiteet kimmeltää. Poika repaleissa vallan saloss' yksin kuljeksii. Hongat, kuuset huminallaan häntä täällä tervehtii. Pieni mierolainen aina yhä rientää eteenpäin, eipä murhe mieltä paina, rallatellen laulaa näin: 4. "Hopsis jalat! Väsymystä tunnetteko?
Päivän Sana
Muut Etsivät