United States or Micronesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuu nousi ja valaisi kalpealla valollaan pikku laineita, jotka putouksesta levisivät kimallellen kuoleutuen ja kadoten peilikirkkaaseen lampareeseen. Kaikkea tätä Antti katseli kyyröttäessään kärsivällisenä kuin perisuomalainen ainakin hiljaa kosteassa pajupensaassa inisevien hyttysten keskellä tähystellen tyyntä vedenpintaa. Mikä häntä veti tällaiseen vaivalloiseen elämään?
Perhoset lepertelivät hänen ympärillään. Hän kuunteli hyttysten surinaa, käkösen yksmuotoista kukuntaa, surumielisiä säveliä ja aaltojen hiljaista höllytystä salmella. Laulu kuului tuolt' etäältä. André seisahti. Joukkue venäläisiä matruuseja laulaen, pajattaen marsiskeli Tromsöön katuja, parittain kaksin kaksin, äänenantaja esinenässä.
Ajattelin itseäni ja vertaisteni kohtaloa, vastasi metsästäjä surunvoittoisella äänellä; iloisina ja onnellisina me surisemme hyttysten lailla, niin kauan kuin olemme korkeitten herrojemme suosion auringonpaisteessa ... mutta kun me sen suosion kadotamme, on meidän kohtalomme kuin kuolevan hyttysen ... enkö ole oikeassa, tiedän armonne?
Tämä yö oli mitä tukalampia koko matkalla; sillä ruumis oli arka, ja hyttysten ja syöpäläisten matkaansaattamia ajettumia kirvelti ja pakotti hirveästi. Unettomina hetkinä, jotka kuluivat hitaasti, en voinut muuta kuin väännellä käsiäni ja toivoa, että aamu kerran koittaisi.
Musti oli runollinen luonne ja vaipui mielellään haaveisiin. Valkea, kesäinen yö, luonnon tyyneys, laaja, päilyvä vedenpinta, hyttysten hyrinä ja etäisen, salaperäisen kosken kohina virittivät hänen herkässä mielessään epämääräisiä mietteitä ja tunnelmia, joita hän silloin mieluimmin tahtoi hautoa kaikessa rauhassa ja yksinään.
Mä lepään rannalla ruohistossa ja raitojen lehdillä leikkivä päivyt se kastenurmelle nuortealle väriseittinsä häilyvät heittää; ei kahise korkeat rannan kaislat, ei väräjä välkkyvä vetten pinta, vain hyttysten karkelo eessäni väikkyy ja sinistä taivahan lakea vastaan lokin valkeat siivet välkkyy.
Siellä kuuset tuuheine, tummine oksineen katselivat lasten leikkiä ja hyttysten hyppelyä auringon laskussa. Koivut olivat vielä kevään hennossa lapsuudessa, lehdet hiirenkorvalla; hienot varvut notkistuivat, kuin peippo tahi kalmalintu lirittäen istahti niille.
Rukin hyrinä, virsi, hyttysten surina, tuulen tohina männyissä ja aaltojen yksitoikkoinen loiskina rantaa vasten kaikki nämä olivat luonnon elämän ääniä ja virittivät säveliin illan ihanuuden, joka levitti herttaista loistoaan päivän kirkastaman seudun yli. Silloin lakkasi vanhus kehräämästä, kuunteli hetkisen jotakin, jota ei kukaan muu kuullut ja kysyi pojanpojalta: Onko hän jo palannut?
He tulivat hongikkoon, kuivalle, tasaiselle kanervakankaalle, jossa he tunsivat kuin pienenevänsä, jossa mieli kävi melkein hartaaksi ja sai heidät hetken aikaa äänettöminä vaeltamaan, honganlatvojen kohinaa kuunnellen. Hongikko vaihtui kuusikoksi. Siinä vallitsi salaperäinen varjoisa hämäryys, jonka sisästä kuului metsäpuron lirinää ja siihen sointuvaa hyttysten hyrinää.