Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. toukokuuta 2025
Jos ma lauluille rupean, virrentöille työnteleme, laulan pihlajat pihalle, tammen keskitanhualle, tammelle tasaiset oksat, joka oksalle omenan, omenalle kultapyörän, kultapyörälle käkösen; kun käki kukahtelevi, kulta suusta kuohahtavi, vaski leuoilta valuvi, kultaisehen kuppisehen, vaskisehen vakkasehen, ilman maahan vieremättä, rikoille ripoamatta.
Ja sydän Suomalaisten se tulta leimusi, Ja nuorten povi paisui ja innost' uhkuili, Kun uusin kielin helkkyin nyt Suomen kannel soi, Käkösen kukkui kulta, hius immen ilakoi. Tät' armast' aikaa muistain, Sua impes tervehtää, Sin' olit silloin nuori, nyt olet harmaapää, Mut kallein hälle vielä Sun ensi lempes on, Ja runohelmes hälle koristus verraton.
Katuisinko, jos katoovat, menevät, murehtisinko, kyllin katselin kuvia, kirjokaaria elämän, aron astuin hiekkamerta, silmä taivahan sinessä. Tule tuuli, pohjatuuli, tunnen keitahan keväisen, luo lunta polulle talvi, tunnen palmun päivälatvan, messua jumalan myrsky, kuulen kukkuvan käkösen! hänelle, jota minä rakastan. Sanoi ennen elämä minulle: »Kärsi ja nauti!» Sanoo nyt: »kärsi!» ei sano muuta.
Perhoset lepertelivät hänen ympärillään. Hän kuunteli hyttysten surinaa, käkösen yksmuotoista kukuntaa, surumielisiä säveliä ja aaltojen hiljaista höllytystä salmella. Laulu kuului tuolt' etäältä. André seisahti. Joukkue venäläisiä matruuseja laulaen, pajattaen marsiskeli Tromsöön katuja, parittain kaksin kaksin, äänenantaja esinenässä.
Myös on marjoja mäellä Ilmassa etempänäkin, Ei aina ison ahoilla. Vasta on kevättä luonto Käkösen kukahtaessa; Vasta on mielesi metenä Armahan asuntomailla. NUORI JOUKO. Kuulet äitis! möinkö yksin? AINO. Sysi on musta mulle mettä. Kuku kuoloa käkeni! Meret suuretkin sulavat, Ei sula sydänsuruni. NUORI JOUKO. Pois pakenen silmistäsi. Sukuni häpeän kostan Laajasuulle laulajalle.
Vieri ääni äidin virren, kyynelet enemmän vieri, läikkyi lämpö äidin lemmen, tahto taivaisten enemmän: lumet läksi, suot sulivat, nurmet nousivat nukalle, kiuru kimposi sinehen, lehti puuhun lempeähän, joka kattoi maammon kummun, missä lintunen levähti, kukahti käkösen kulta, huomentuulonen humahti. Tuo oli tarina maasta mainitusta, kukkivasta keskellä meren sinisen, alla täyden päiväntähden.
Pura pois punaiset paikat, sivalluta silkkiverhot! Näytä tuota näätäistäsi, viisin vuosin käytyäsi, kaheksin katseltuasi! "Tokko toit, kenen käkesit? Käkesit käkösen tuoa, maalta valkean valita, vesiltä verevän saa'a.
ja joka tuohon keskelle ainoastaan yhen jätti koivahaisen, lintujen leposijaksi, käkösen kukuntapuuksi. Mikä huuto, mikä parkuna, mikä räiske ja rätinä siinä on mahtanut olla! Hirvittää sitä ajatellessakin, samalla kuin tulee sääli syyttömiä uhreja. Mutta eihän nouse osmon ohra, ei kasva Kalevan kaura, ilman kasken kaatamatta, tuon tulella polttamatta.
Hänen runolliseen, kaikkea kauneutta ihailevaan luonteesensa on jo aivan runoelman alusta tullut viitatuksi. Muistakaamme, kuinka hän kaskea kaataissansa jätti yhden koivahaisen seisomaan lintujen lepäämäpuuksi, ja kuinka runollisilla sanoilla hän kutsui käkösen sinne kukkumaan. Nyt on hänen runolahjansa kehittynyt täydelliseksi taiteeksi.
Ja sydän Suomalaisten se tulta leimusi, Ja nuorten povi paisui ja innost' uhkuili, Kun uusin kielin helkkyin nyt Suomen kannel soi, Käkösen kukkui kulta, hius immen ilakoi. Tät' armast' aikaa muistain, Sua impes tervehtää, Sin' olit silloin nuori, nyt olet harmaapää, Mut kallein hälle vielä Sun ensi lempes on Ja runohelmes hälle koriste verraton.
Päivän Sana
Muut Etsivät