Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. toukokuuta 2025
Koko metsä on laulua täynnä, joka lehvällä lemmitään ja riemuten sirkut ja peipot ne kertovat keväästään. Mut yhtäpä puuta ne linnut vaan karttavat kammoten sen alla ma onneton istun ja huoltani huokailen. M
Lentäisin lepeämättä, Matkalla makoamatta, Ilman puussa istumatta, Lehvällä levähtämättä; Meret ei estäisi minua, Selät ei ne seisahtaisi. En surisi iltaisesta, Enkä eineruo'istani, Murkinat' en muisteleisi, Viel' en viikonkaan perästä; Armas minun aamustaisi, Illastuttaisi ihana, Kasvo kaunis syötteleisi, Muoto murkinoitteleisi. Kant. POIS ON MENNYT MEIST
Rinteen keskellä kajasti pieni aukea, jossa vaaleanharmaita kuusenrunkoja maassa makasi sylitysten, päälletysten, äskenkatkaistut punakukkaiset latvat vielä värähdellen. Puun rungolla istui nuorukainen. Hän oli pitkä ja solakka kuin vastakaatamansa kuuset. Hattunsa keinuili kuusen lehvällä ja takkinsa ja liivinsä riippuivat kuivuneessa oksantyngässä.
Saa nyt tälle saarekselle, Kule tälle kunnarelle, Miehen etsivän etehen, Uottelevan ympärille! Oravainen kummun kukka, Kummun kultainen omena, Oksalla ojentelete, Lehvällä levättelete, Kunnes jouvun jousissani, Vasamoissani varahun! Oravainen väästäjäni, Kaunis kasvinkumpalini, Ellös kaartani kamotko, Varatko vasamiani! Päre'jouset, puikkonuolet, Ei ne kauas kannattane. Linnustaja.
Hyyhmää tuli paksummalta, että alkoi käydä eteenpäinpääsy mahdottomaksi. Pyrin vaan, minkä henki antoi. Jalkani olivat turtana, vaan hyppelin sentään yli kaatuneitten puitten, yli hakojen ja mättäitten. Lunta räntää alkoi sataa minkä taivaasta mahtui. Jokaisella vesalla ja kuusen lehvällä oli räntää hyyhmää niin paljon kuin pysyi. Niitä en joutanut varomaan, en kiertelemään, mennä rosotin vaan.
»Sen viskasi Lapin Mikko tuonne puuhun», viittaili entinen pormestarinna. Siellä se olikin puussa, lehvällä lepäsi vatsallaan, tirkistellen alas puun juurella surevaa joukkoa, ja oli yhtä punaposkinen, silmät suurena ja suu hymyssä kuin aina ruumiinakin.
Se lepäsi siellä vatsallaan puun lehvällä, tirkistellen puun juurella surevaa joukkoa, ja oli yhtä punaposkinen, silmät suurena ja suu hymyssä kuin aina viimeiseen lepokammioonkin saatettaissa. Mutta tyttöjen oli sääli raukkaa, että havut siihen pistävät.
Päivän Sana
Muut Etsivät