United States or United Arab Emirates ? Vote for the TOP Country of the Week !
Surevaa ja rasitettua sydäntä tämä enimmiten tahtoi lähestyä ja puhutella hellän lohdutuksensa sanoilla. Hänen eteensä kuvaantui nuot kasvot, murheellisina, huolestuneina, mutta jokaisessa kasvonjuonteessa ilmoittaen loppumatonta sääliä, rajatonta rakkautta, ääretöntä lempeyttä ja armeliaisuutta. Eikö tämä ollut hänen opettajansa nyt hänen surussaan?
Myöskin Hästesko jätti hakemuksensa kuninkaalle, jossa pyysi majesteetilta armoa siitä »perinpohjaisesta perikadosta, joka tuomion nojalla ei ole ainoastaan minun edessäni, vaan tulee myöskin välttämättä kohtaamaan viatonta, lohdutonta ja surevaa perhettäni.»
Valkoisen kellertävä, latvoilta tasaiseksi leikattu tukka, liehui myös valtoimena hänen kävellä tepsuttaissaan. Sureva, kaikkien hylkäämä poika ei huomannut hänen tuloaan; hän ei katsellut ympärilleen tällä kerralla, sillä hänellä oli työtä työstään. Kun tyttö pääsi aitaa liki, katsoi hän suurilla, sinisillä silmillään aidan raosta säälivästi ja osanottavasti toisella puolen aitaa surevaa poikaa.
Ensimmäisinä murhekuukausina on sen käyttäminen paikallaan, sillä se säästää surevaa tungettelevaisuudelta, suoden hänelle rauhaa ja lepoa. Mutta pitemmän aikaa surupuvussa käyminen ja toisten ihmisten seurasta luopuminen kalliinkin ystävän vuoksi, on minusta vain sairaloista surulle antautumista, joka ei sovellu kristitylle."
Kuinka sopi hänen toivoa että tämä runnahtanut ruumis-raukka milloinkaan näitä kaikkia kestäisi? Hän ei koskaan ennen ollut tietänyt, mitkä tunteet tätä surevaa äitiä elähyttivät. Nyt hän näki jotakin, joka loi uuden valon menneisiin aikoihin ja sai hänen täysin määrin ymmärtämään koko sen surun, joka tämmöisestä rakkaudesta kasvoi.
Se lepäsi siellä vatsallaan puun lehvällä, tirkistellen puun juurella surevaa joukkoa, ja oli yhtä punaposkinen, silmät suurena ja suu hymyssä kuin aina viimeiseen lepokammioonkin saatettaissa. Mutta tyttöjen oli sääli raukkaa, että havut siihen pistävät.
Paroni läheni Hiljaa, lausuen: »Myöhään taisin tulla. Onko hän jo kuollut?» »Kuollut!» vastasi Hilja kolkosti, vaan lausui sitte: »Herra antoi, Herra otti, siunattu olkoon Herran nimi.» Näin lausuttuansa rupesi hän katkerasti itkemään, ja kyyneleet huojensivat hänen surevaa sydäntänsä. Hilja parka!
Ainoastaan vaivoin laamanni oli voinut pysyä lujana; nyt hän sulki Saaran hellästi syliinsä, suuteli häntä suulle ja otsalle ja kyyneleet valuivat hänen silmistänsä. Itkien äiti ja siskot ympäröivät hänet. Silloin aukeni ovi ja Schwartz astui sisään. «Vaunut odottavat!» hän lausui synkästi katsellen surevaa ryhmää. Saara kiskasihe irti häntä syleilevistä käsistä ja syöksyi huoneesta.
Kaikki toiveet oli sortuneet, kaikki ilo kuollut. Tuntui kuin olisi tuuli Manalan mailta käynyt ja puhaltanut kuolemaa ei ainoastaan vainajaan vaan henkiin jääneisiinkin. Illalla, joka oli aijottu meidän häittemme vietoksi, päästettiin sisälle vaan papit. Heille selitettiin tapahtumat. Täysi työ oli heillä lohduttaessa surevaa leskeä ja tämän onnetonta tytärtä.
»Sen viskasi Lapin Mikko tuonne puuhun», viittaili entinen pormestarinna. Siellä se olikin puussa, lehvällä lepäsi vatsallaan, tirkistellen alas puun juurella surevaa joukkoa, ja oli yhtä punaposkinen, silmät suurena ja suu hymyssä kuin aina ruumiinakin.