Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Kuu oli jo kauan aikaa sitten laskenut, ja aamukoitto alkoi nousta kirkkaana ja valoisana idästä, välkytellen pienen järven pintaa, jonka rantaa pitkin he olivat jonkun aikaa kulkeneet.
Kuu Taavetti ei päässyt tavalliselle paikallensa sohvassa, nosti hän lavitsan pöydän ääreen ja istahti itse siihen minua vastapäätä, samalla kun punssi-lautanen asetettiin pöydälle meidän välillemme. Nyt istuimme jälleen yhdessä saman ilo-virran äärellä, josta niin monta kertaa olimme nuoruudessamme elähyttäneet itsiämme mutta nyt me kumpikin ammensimme varovaisemmin.
Kuu tuskin puolehen kerkeää, lähin hautaholvi jo urhon on matkalle määränpää. Mut soi viel' aihetta lauluhun taru uljahan: hän vielä viimeisen taistelun soti sorjimman, iäks ennenkuin kylmeni kuolohon syke nuoren, lämpöisen valtimon ja kuihtuin kutsulta maineen käsi raukeni hervoton.
Kuu katseli ja kirkas ilta-tähti, Kun hevoset pois juosta vilisi. Samassa saapui muija; kumma nuttu Ja myssy rietas häll' ol' yllänsä. Se oli taikavehkeistänsä tuttu Noit'-Anni, kaukaa Korven töllistä. "Hyv' iltaa, Anni! Mitenkähän tietois Nyt lienee laita? tietyst' ennellään! Täss' apua! Pois, ett'et mua kietois!" Näin Saaren Lotta laski leikkiään. Siit' akka ärtyi: "kurjan kurjat aiat!
He ovat vetäneet purjeet ylös ja kiitävät kuin kalalokit eteen-päin." "Missä, missä?" kysyi vältvääpeli innokkaasti. "Kuka sellaisia pähkinän-kuoria voi nähdä niin heikossa kuun-valossa! Nuoret silmät voivat sen tehdä. Kas, niin: tuolla ne ovatkin! Minä näin niiden kiitävän juuri valoisan paikan yli, minkä kuu tekee merellä pilvien välistä. Onneksi! Nyt ei ole mitään vaaraa enään, luulen ma.
Täyteläs kuu ja äänettömät metsät iltaruskon hämärässä öljytyyneen järveen kuvastuivat; sillä luontokin haluaa ottaa itsestään kuvia: vesikuvia, ilmakuvia, taivaskuvia ja mielikuvia. Rantakaislojen rauhaa toki rikkoi sorsanlasten pelokas, harhaileva parvi, ja uneksivan järven taideluomia särki joku kalastajan venhe tai takalaitumilta kotiin palaavain lypsäjäin airojen litseet.
Noustessaan ja sänkynsä laidalla istuen piippuaan sytyttäessään Honkaniemen isäntä sanoi alakuloisesti: »Huomenna se olisi joulu. Uskaltaisikohan sitä lähteä kirkkoon tältä samaiselta kievarin viralta, jos niitä taas sattuu joku puolikymmentä tai enemmän tulemaan. Ei ole kuka ostaisi tämän tilarähjän. Menisimme niin kauas, että ei kuu kuulisi eikä päivä näkisi.»
Nyt voin levollisesti ajatella asioitani; huomenna jo matkustan Hamburgiin, sieltä Londoniin katsoakseni, josko mitään voi pelastaa; minä epäilen sitä, mutta tahdon tehdä velvollisuuteni ja koettaa kaikki." Inkeri istui ja ompeli pienessä kamarissaan, jonka ikkuna oli pihalle päin, kuu nuori rouva, vähän kalpeana, vaan loistavin silmin ja kasvot kirkastettuina, astui hänen luoksensa.
Ja yhtämittaa näen minä Annan edessäni. Minä näen hänet nyt, tänä yönä, kotonaan, nukkumassa vuoteellaan viattomuutensa rauhallista unta, neitseellisesti sisustetussa huoneessaan, johon paistaa puhdas kalpea kuu, ikkunassa kimmeltää härmäisiä kuvioita ja ulkona on luminen kuutamoinen maisema. Ei koskaan, ei koskaan, se on siis iäksi mennyttä, iäksi kadotettua!
"Elä murehdi!" kirjoitti Oskari, "rakkaudessamme meillä vielä on rikkautta, onnettomuus on meitä lähestyttänyt toinen toiseen, rakkauteni on toisen verran vahvempi, koska tulen turvaksesi. Kuitenkin täytyy meidän muutamaksi vuodeksi lykätä naimisemme, siksi kuu saan korotuksen ja paremman palkan."
Päivän Sana
Muut Etsivät