Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Kons' sortui, jollei kehno Se tavoilt' ollut, kypsä kuolohon? Kons' sortui, jos sen ydin oli terve, Sen riennot rikkaat, tahto tahraton? Kons' sortui, sano, lausu! Se kansa koskaan, joka Herrahan Ain' uskoi, toivoi, luotti horjumatta Ja tietä kulki valon, kunnian? Ei koskaan, ei! Ei kansaa Moist' aikakirjat lausu ainoaa. Nyt poikke'usko säännöst' oisi yksi? Ja poikke'us se oisi Suomenmaa?
Riemuitkaatte siitä, että päivän peitti musta yö, Riemuitkaatte siksi, kunnes koston hetki vihdoin lyö." "Toivehemme halla kylmä kyllä kuolettanut on, Urohomme urhe'immat sortuneet on kuolohon; Mut ei talonpojan voima murtunut oo vieläkään: Vartomaan hän tottunut on, tottunut on kärsimään."
Hän teidän kanss' on loistoss' elänyt, Kun veljens' unhoitetut, hyljätyt Raudoissa tuskiansa vaikersivat, Kun vapautt', oikeutta puolustivat. Hän teitä vihaa hamaan kuolohon, Ja poika tuo, hän tässä kahleiss' on! Vait! Kova onni. Valhetta! Ei, kuule! Vihaani oman vihans' äiti liitti, Ja epätoivon lisäks koston siitti. Ja sydän halveksittu tyyntyi pian, Ja usko tuli epäilyksen sijaan.
Laula minulle vielä, laula tuo äitisi laulu! sanoi ruhtinatar, kiertäen vasemman kätensä nimettömän sormen ympärille yhden hänen välkkyvän tummia suortuviaan. Ja Bernhard lauloi: "Mun surun' syvä, oi neitsyt pyhä, mieleni katuvan täyttää yhä. En sanoa emmi, ma häntä lemmin ain' kuolohon yhä tulisemmin."
Tok' hetken päästä silmänsä kirkastui Ja tuskansa puheeks' puhkesi noin: "Ken antaa vallan, kuningas, sinullen Näin unheen yöhön kätkeä poikas'? Sä hengen annoit mulle, se ota taas, Mitättömän vastalahjan sa saat. Kov' ompi kuolla nimettä, unheessa, Kovempi vielä elämä tää ois'; En elää voi, mutt' totella isää voin, Mä tottelen siis ja kuolohon käyn." Kuningas vaiti ol', vihan peitti hän.
"Koittaapi päivä, loppuun käy; monesta jälkeä ei näy, kuin kulunut on suotta. Vaan tää jäi mulle muistohon, tää viides Heinäkuun, siit' on nyt seitsentoista vuotta; se Dunckerin vei kuolohon." "Tääll' oli kansa Suomessa, viel' on se; surun tuttuna se kaikk' on saanut koittaa: sen alttius on rajaton, se tyyni, vakaa, jäykkä on, sen miehuus kuolon voittaa; se kansa meidän kansa on."
Kukin on elämässä ja kuolossakin Turvassa, kun Herrahan luottaa; Rikoksellinen, kussa hän kulkisikin, Vain rauhaa etsivi suotta. Hänt' tuntonsa soimaus kauhistaa, Peljättävi viimeinen hetki, Kun kuolohon kulkevi retki. Vielä mitä! mutisi Drake ja käski hevostansa liikkeelle. Omatunto!
Päiv' alkaa, päivä päähän käy monesta jälkeä ei näy, mi meilt' on mennyt suotta. Ah, mulle jätti muistelon tää viides heinäkuun, siit' on seitsemäntoista vuotta; se Dunckerin vei kuolohon. Tääll' oli kansa tämän maan, viel' on se; suureks surussaan se kasvoi, kaikki kesti; se kantaa kuormat kohtalon, vait uhraa, uhmaa, kuolohon käy raudan-rauhaisesti; se kansa Suomen kansa on.
Oot samanlaisna sa ottanut vastaan onnen ja murheen, en sinun silmissäs ole nähnyt pelkoa koskaan, kuullut en huuliltas minä milloinkaan valitusta. Oot elonkypsänä Maecenas myös kuolohon kypsä. Et ole joukkojen, et ole Caesarin suosion orja, et ole koskaan vaihtanut viisauttas puhetaitoon, harvat on sanas ollehet aina ja painavat aina.
Hyvästi rakkaat ystävät! Naiset ja porvarit viittavat huiveilla ja liinoilla. Jos elohon Tai kuolohon Tää retkemme Nyt meidät vie Ei ollenkaan, Ei ollenkaan Se seikka meitä huoleta, Jos Suomeamme puolustaa Me saamme vaan! Naiset ja porvarit vetäyvät surumielin pois. TOINEN N
Päivän Sana
Muut Etsivät