Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
JULIA. Ei sataa sanaa vielä korvani Sun juonut huuliltas, tok' äänen tunnen. Sa etkö Romeo ole, Montague? ROMEO. En kumpaakaan, jos kumpikaan ei mielees. JULIA. Miks tänne tulit, kerrohan, ja kuinka? On muuri korkea ja työläs nousta, Ja paikka kuolema on Montaguelle, Jos kohtais joku heimostain sun täällä.
"Silloin hän lukee jotakin kirjaa tahi niitä, joita hän on kirjoittanut; ellei hän tee kumpaakaan, istuu hän miettien, käsi poskella, eikä näytä silloin kuulewan eikä näkewän. Ainoa elonmerkki on se, että hän joskus hyräilee jotakin laulua, mutta kun hän huomaa jonkun kuulewan, lakkaa hän heti hyräilemästä. Hän on mielestäni niinkuin eläwältä kuollut." "Minkälaista laulua hän hyräilee?"
Sen vuoksi se nyt hirnui pikemmin ilosta, kuin puutteen tähden, kuullessaan isäntänsä avaavan tallin ovea. Severin tunsi aivan hyvin sen äänen ja tajusi Orkon mielen. Mutta se lisäsi hänen alakuloisuuttansa. Ja ehdottomasti muistui hänen mieleensä kansan laulu: "Voi sinua, voi minua, voi ettei olis kumpaakaan!" Sillä, jollei Orkkoa olisi ollut, niin ei hän olisi joutunut kiusaukseen.
Sen tehtyään hän esitti: Konjakkia! Ack so, sanoi saksalaiseen malliin kyyppari ja nouti konjakin uudestaan esille sekä tarjosi äskeisellä tavalla. Luutnantti B. joi. Scherryä! sanoi luutnantti B. juotuaan konjakin. Nyt ei kyyppari enää korjannut kumpaakaan. Konjakkia! Ja taas: Scherryä! Ja taas: Konjakkia! Ja taas: Scherryä!
"Kenties sinäkin häntä tahdot!" sanoi Lauri, ja alkoi uudelleen nauraa. "Onhan minulla sama oikeus kuin Aamundilla." "Tytön täytyy siis päättää asia," sanoi Lauri, ja hän nojasi kyynäspäilleen ja katsoa tirkisti heihin. "Jumala minua auttakoon!" huokasi tyttö ja itki ääneen. "Minä en tahdo kumpaakaan heistä." "Et kumpaakaan heistä?" ärjäsi Lauri ja nousi polvilleen sängyssä. "Oletkos hullu, tyttö?
Ei mitään pahaa?" "Jack Maldon ei ole koskaan oleva erittäin vireä hankkimaan itselleen kumpaakaan, varon minä", lausui tohtori Strong, miettiväisesti leukaansa hivuttaen. "Kenties ei", sanoi Mr. Wickfield, "ja te palautatte minut kysymykseemme, josta, antakaat minulle anteeksi, minä harhaannuin. Ei, minä en ole vielä voinut hankkia mitään paikkaa Mr. Jack Maldon'ille.
Suuri kuningas! jatkoi puhuja sallikaa, niinkuin Aleksanteri suuri, köyhän alamaisen kantaa esiin kourallinen vettä lahjain ja antimien asemesta! Teidän kuninkaallinen majesteettinne ei rakasta kumpaakaan... En, hyvä herra rovasti ... puuttui taas kuningas puheeseen, pyyhkäisten hikeä otsaltaan.
Muuan vissi juhlallinen painavaisuus oli nollakantana, väistetty ystävyys oli muutamaa astetta alempi ja nenäkkyys vielä kylmempi, aina vainomiseen saakka, joka oli alin lämpömyys. Luutnantti oli siis kummallinen kapteenia kohtaan ja väistelevä luutnantti Berndtsson'ia kohtaan. Upseeri kunnan käydessä tervehdyksellä, ei kenraali ollut näkevinään kumpaakaan Berndtsson'ia.
Kouraansa puristi hän pitkän vanhan virsikirjan niin piiloon, ett'ei kumpaakaan päätä näkynyt hänen kourastansa. Pää oli tavattoman suuri, niin että se pisti oitis ensinäkemältä oudon silmiin; semmoisena se näytti ikäänkuin hautakurikalta. Hartiat olivat hänellä niin leveät, että ne kummastuttivat jokaista.
Eikö ole hyvin kirjoitettu?" "En tahtoisi loukata kumpaakaan", sanoi S:t Claire hymyillen, "mutta ehkäpä lienee paras, Tuomo, että annat minun kirjoittaa tämän kirjeen." Sen hän myöskin teki, ja ennen iltaa se jo oli postissa. Eräänä päivänä toi S:t Claire serkulleen, Evan tädille, nokimustan, noin 8-vuotiaan tytön kasvatettavaksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät