Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
MIKKO. Ole surutonna; koska taas hän alkaa juomisensa, kutsuu hän sen hunajan-pisaraksi korkeuden kalliosta. ESKO. Niin hän sitä kiroili. Ja viinapotellin nimitti hän pirun-sarveksi. MIKKO. Ole surutonna; koska taas hän alkaa juomisensa, hän autuuden-sarveksi sen nimittää. ESKO. Nyt haastelet tyhmästi, Mikko! Viina ei tarvitse puolusmiestä.
Kerta isäni kiroili että Artturi muka on jo siinä tilassa, että ei kelpaa sakotettavaksikaan. Luonnollisesti minussa heräsi silloin säälintunne Artturi rukkaa kohtaan ja niin me aloimme lähestyä toisiamme. Ja nyt tulee tämän lemmen tarinan tragillisin kohta, tapaus, joka aiheutti että kaikki taisteluni raukesivat taisteluksi tyhjästä ja niin menivät hukkaan hyvät humalat.
Legreen kiukku oli suurimmillaan tästä jo toisen ajon onnistumattomuudesta. Hän kiroili ja pauhasi lakkaamatta kotonaan, ja ken näinä hetkinä sattui hänen käsiinsä, tiesi varmaan saavansa ruoskaa ja potkauksia. Hänen vimmansa kääntyi viimein Tuomo parkaa kohtaan.
Swart kiroili ja Witt lohdutti itseään sillä että he olivat oikeassa; kun he olivat maksaneet, sanoi pormestari: "Kas niin, tässä on kylläksi täksi päiväksi! Jumalan haltuun nyt, hyvät ihmiset!"
»Enkä» pääsi pojalta ja itkun mukana uhkaus ja hän alkoi harata vastaan. Isä oli taasen silmälasien läpi katselupuuhissa ja kiroili: »Tuo paholaisen ränttikin on tuossa uapisessa niin pientä, jotta tokko tuosta tulloo tolokkuu!» »No tule nyt sukkelaan», kehoitteli äiti, vetäen poikaa.
Sa vierimmäisnä vastakin seiso vaan, on turva semmoisesta, kun tarvitaan.» Taas alkoi taisto; jääkärijoukollaan von Konow metsään tunki, Brask mukanaan; korpraali kulki jylhänä, majuri, hän huuli lerpass' ampui ja kiroili. Jo neljä tiimaa noin oli noituillut, mut seikka siitään muuksi ei muuttunut. Hän tiellään kaatuneen näki jonkun vaan, puu puulta ryssä pois veti joukkojaan.
Mutta puhuessaan hän kiroili niin kauheasti, että minä kiireimmän kautta jätin hänet. Menin takaisin Ransomen luo, joka näytti parhaimmalta koko tästä miesjoukosta. Hän tuli pian ulos ravintolasta juosten minun luokseni ja pyytäen pikarillista punssia.
Mutta äkkiin taukoi hän, kirveensä kantoon iski, vihelteli hetken ja sitten rupesi hän kiroilemaan, kiroili ihmiset, maan ja taivaan; ja koska viimein hän vaikeni, niin äänetönnä hän seisoi tuijotellen maahan, ja niinpä hänen jätin. UNTO. Näin tekee hän työnsä; hävityspä aina käsialansa on. Täynnä on hän kiukkua, ja riehuu kuin kuohuisi sisällänsä palava koski.
Suutarin kasvoille levisi hyväntahtoinen hymy, rauhallisesti hän selitteli: Armonosotuksien nälässäkö sinä sahayhtiön puutavaraa ajat? En, vaan sen tähden että nälkä pakottaa. Hän kiroili taas. Sama se on tässä muiden. Se on pirun järjestelmä tämä kapitalistinen järjestelmä.
Omituinen voima, jota hän heti ja monta kertaa jälkeenpäin kiroili ja sadatteli, pidätti häntä »ihmeitä tekemästä». Jälkeenpäin, kun hän muisteli asiaa, luuli hän, ettei hän ryöstömiesten talossa ollessa ollut ehtinyt oikein suuttuakaan, että hän oli ollut kuin lampaannahkainen tuppi.
Päivän Sana
Muut Etsivät