Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Ei jää se unhoon, seisoithan sa siellä, sa usein nähty, riehuss' ottelon, sa riemu sille synnyinmaalle vielä, mi vaiheitas, Eek uljas, surrut on! Kuin jalot kumppanis, sa kyllä tarmoin voit taistella, vaan johtaa neuvoin varmoin, sen neron sairas yksin omistaa. Vait olet, valmis vaihtoon iskuin uutten, Grönhagen miettii, kylmä on von Kothen, Schantz ärjyy vaan, ja Konow kiroaa. Vait! Kuule!
Silloin Dinas nousi: "Kuningas, palaan takaisin Lidaniin ja luovun palveluksestanne." Isolde hymyilee hänelle surullisesti. Dinas nousee ratsunsa selkään ja ratsastaa pois suuttuneena ja synkkänä, pää painuksissa. Isolde seisoo tulisen pätsin edessä. Kansanjoukko ympärillä huutaa, kiroaa kuningasta, kiroaa pettureita. Kyyneleet vierivät pitkin Isolden kasvoja.
Tehtailijan waimo laitettiin houruin=huoneeseen, missä hän muutaman wuoden kuluttua kuoli. Itse tehtailija elää wieläkin ja on nykyään kaupungin köyhäinhoidon huostassa, mutta yhtä murtumaton on hän kuin ennenkin; hän on ainoa, joka kiroaa sortuneen nuorukaisen muistoa." Minä olin ahmimalla kuunnellut ja kätkenyt joka ikisen sanan eukon kertomuksesta.
Ja hän tuntee olevansa edesvastuussa miltei koko nuoresta, suomalaisesta kultuurista: sekin tahtoo alituisesti pyrkiä harhateille, sitäkin täytyy alituisesti ohjata, vaalia ja opettaa. Hän rakastaa ja hän kurittaa. Hänessä on paljon von Törneä eikä vähemmän sitä von Konowia, joka »kiroaa». Suomalaisuus ei hänen omasta mielestään suinkaan ole vielä valmis astumaan kunnian kukkuloille.
Niin tuhat juonta julmaa vaan On turhaks' rauennut. Ja valtias Hän vaaroissansa On kirkastunut, kunniansa On kansain suussa kaikunut. Niinkauan kuin voi seistä maa, Ain' ihmiskunta kiroaa Työn julman, kavalan. Vaan järjestystä, oikeutta Ken suojaa, voittaa rakkautta Ja voittaa jälkimaailman. Suomen, synnyinmaamme, kansa mist' on riemuissaan? Harras kiitosjuhlan henki huokuu halki maan.
Mut sä ja ystävän, te urhosasti tapella voitte kyllä kuoloon asti, vaan sairas yksin taisi johdattaa. Sä seisot vaiti, valmihina muuten, Grönhagen miettii, kylmä on von Kothen, Schantz ärjyy vaan, ja Konow kiroaa. Vait, kuule! Kummulla nyt hurratahan. Mies ratsastavan nähdään. Ken se on? Se vasta ääntä! Mistä riemuitahan, kun miesten hurraa raikuu ponneton?
Minä olen varma siitä, että hän sydämensä pohjasta kiroaa kaupunkimme sanomalehtiä, jotka huomenna laveasti kertovat Hänen Korkeutensa käynnistä Claudiuksen kauppatoimistossa; mutta siitä ei voi mitään huomata; hän on varustanut itseään porvarillisten avujensa koko tyvenyydellä ja näyttää siltä, kuin kunnioittaisi hän ylhäistä seuraa läsnäolollansa.
Saku alkoi silloin touhuta ja neuvoi: Osaa sitä... Vesa vain kiroaa, kun kuka tulee asialle, ja silloin se on jo pappa ... ja sitte sinä alat sanoa, jotta: pappa hoi! Entäs sitte? tiedusti jo Helmi yhtenä hymynä. Nyt selitti Vesa itse: Ei siinä sitte muuta olekaan... Sinä vain suutut niin kuin mamma ja sitte minä alan taputella ja sanoa, jotta: Lempi-kulta ... ja tehdä niin kuin pappa tekee...
Ja kujasten suussa ilmotti Juntus: Nyt kun ei olisi vallesmanni pihalla, niin sitte ei tarvitsisi pelätä! Onkos se vihainen? On... Se kiroaa, niin jotta voi perhana! ylvästyi Juntus. Se vei toisilta osan rohkeutta. Varovasti ja kaukaa he kiersivät talon, pitäen sitä yhä silmällä, mutta eivät huomanneet mitään. Juntus jo huomautti: Eipäs sitä olekaan!
Siis työhön, veikkoset, lippu tää, Kuin verikirjoitus yhdistää Näin voimat ja virkahtaa: Ken kurja pettäen horjahtaa, Sen immet inholla kiroaa, Ja koko synnyinmaa. Henrik Vergeland. Sa suureks olit syntynyt Ja suuri henkes särki Kaikk' ajan ahtaat sitehet: Otsalles ikijärki Soi neron valta seppeleen; Kun silmäs salamoitsi, Maailmat uudet kangasti: Ne laulu esiin loitsi!
Päivän Sana
Muut Etsivät