Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. lokakuuta 2025
Nyt nurmi taaskin loisti, Kukatkin laaksossa Ne toisillensa toisti: On lempi Luojassa! Kuka voittaa vaivat kaikki, Kenpä kokee kuoleman? Taaskin maailmalle loisti, Niinkuin tähti Pohjolan: Kirkkahana, Karkaistuna, Kuin on kulta tulessa. Se on armas Suomen kansa, Jolle apu Jumalan Mahtavalla voimallansa Tuopi voiton loistavan Taistelusta, Tuonelasta Kultakruunun kalleimman!
Sun Pohjolassa, herttainen, on rakastella rauhainen; sun tääll' on lysti ollakses ja armas aikaellakses. Joudu, kevät. Kevät armas, joudu jo, talven kahleet poista! Nouse taasen, aurinko, kirkkahana loista; joudu jo. Sua, kevät, kaipaan ma päivänpaisteinesi, kaipaan taasen tuoksua kukkanurmiesi. Joudu jo!
"Kotona", virkkoi hän ja kyyristihe jälleen, ja nöyrinä notkahdellen kiidättivät jalot sukset hänet lapsen kanssa poikki Alhokaisen niityn. Ei levähtänyt mies, ennenkuin oli toimensa tehnyt täydellisesti. Ja tuvassa ovat jälleen koolla kaikki. Nyt ei enää pieksä öinen tuisku ruutuja eikä kuulu sen huimaa vonkumista. Kirkkahana paistaa aurinko Kivimäen lakeaan pirttiin, tuoden rauhaa ja tyyneyttä.
Mökki matala on kankahalla; Kenen kurjan asuinmaja tää? Vaimo köyhä, raukeneva sairas Asuu siellä poikans pienen kans. Kinostornit mökin ympär seisoo, Rakentamat vinkan pohjosen, Taivas kirkkahana kaarteleikse, Seinis paukkuu tammi-pakkanen.
Siell' ukkospilven kohdalla taas päilyy Valkoinen joutsen kirkkahana aivan, Keveenä ilman ulapalla häilyy, Kuin sumun yli väikkyy tähdet taivaan. Hän Valvas, sadun haltiatar, siellä Ylhäällä loistaa kaukaa tultuansa, Mut turhaan vartoo kynää nuorukainen, Häll' onhan hanhen sulka omanansa. Olipa kerran lappalais-ukko ja lappalais-ämmä. Tiedätkös, mitä nämä ovat?
Ja leivot kaartaa taivon kantta seestä ja kunnahilla huljuu huomenkoi mi kimpoo kirkkahana lammen veestä ja rantapuiden lehvät purppuroi ja heittää heinän päille suuteloita ja kanssa kaisla-neitten karkeloi. Ja lehdot helkkää lempi-uuteloita ja onni oksapuilla visertää ja kuuset heijaa kulta-unelmoita.
Vinkui vastahan vihuri; Kaikki ihmiset ivalla Tiepuolista tirkisteli, Mua pilkaten poloista. Käännyinpä kotihin koito: Nytpä vainiot viherti, Myötätuulet tuuditteli, Maat mäelti mennessäni, Kulkeissan' alamäkeä Kodin kultaisen pihalle: Taivas kiilsi kirkkahana Päivän paistavan valossa, Luonto riemussa rehoitti, Ihmiset ilon väessä Mun syliinsä sieppaeli.
Mutta katso: seisoohan tuossa Margareta eriskummallisna, kirkkahana, korkeana kuin olento ylhäältä. Miksi katselet noin tummaan ilmaan? Niin, tule vieraaksemme ja heitä mielestäsi kaikki pimeät asiat. Kaikki ei kadotettu vielä! Terve tuloa! KARIN. Lähtekämme, sisar. MARGARETA. Mitä tahdot? KARIN. Mitä? Uneksutko? Nyt mennään.
Kinostornit mökin ympär' seisoo, Rakentavat vinkan pohjaisen, Taivas kirkkahana kaarteleikse, Seiniss' paukkuu tammipakkanen.
Ja niinkuin illan suussa taivahalle heikosti heijastuvat uudet soihdut kuin vuoroin totta ois ne, vuoroin harhaa; minusta tuntui niin, ett' aloin nähdä ma uutten olentojen karkelohon tuon kaksoispiirin ympärille käyvän. Oi, Pyhän Hengen tosi leimahtelu! Se kuinka äkkiä ja kirkkahana mun silmihini häikäistyihin sattui!
Päivän Sana
Muut Etsivät