Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. toukokuuta 2025
Taas kreetitär purppurasuu, Min hämärä kutsui karkelullen, Laulellen lemmestä lohduttuu Bakkhoksen, siimeessä sylihin tullen. Taivaalta, hiljaa mi tummenee, Tähdet jo tyyninä silmäilee, Ja lauluni ees Aalto entää sees, Mi leikkien Aegean luotoja kaulaa. Tytön polvell' on pantterin pää, Hänen katseensa päihdyttää; Mut virran kiitävän kaltahalla.
Koko tämän illan en ole halannut muuta kuin sinua. Kun minä näin sinun kiitävän ja houkuttelevan tarantellassa, kiehui vereni; minä en kärsinyt sitä kauemmin; sentähden otin minä sinut niin aikaiseen tänne alas Nora. Mene nyt, Torvald! Sinun pitää mennä pois minun luotani. Minä en tahdo kaikkea tätä. Helmer. Mitä tämä tietää? Teetkö pilkkaa minusta, Noraseni. Et tahdo; et tahdo?
Me hämmästymme, kun jotkut sanovat, etteivät he ole koskaan tavanneet todellista rumuutta, ja etteivät he ole tulleet tietämään mitä on alhainen sielu. Mutta siinä ei ole mitään ihmeellistä. He »ovat alkaneet». Kun he itse ovat ensin olleet kauniita, ovat he vetäneet puoleensa kaiken ohi kiitävän kauneuden, kuten majakka vetää puoleensa laivat kaikilta näköpiirin ääriltä.
Oi runoilija sa runoilijain, mikä mahti sun säkeesi singonnalla! Ilon aalto mun läikähti rinnassain ja mun jalkani kulkivat karkelemalla. En vaihtaisi sfäärien soitteluun, en enkelilauluun tuomion aamuna sun liverrystäs, leivonen, joka ilmoitat maisen kevään kuun, joka annat mun riemusta juopua, onnesta ikikirkkaan, kiitävän hetkisen! SYD
Tuimina riehuivat sodan, surman työssä lapithit. Poika jo Peirithoon, Polypoites urhea, iski otsikkoon Damason, päin vaskea, kiitävän keihään; kestänyt vaskinen ei kypär' iskua, vaan läpi otsan tunkihe välkkyvä kärki, ja velloutui verisiksi aivot kaikki, ja ryntääjän noin sorti hän surmaan. Mutta Pylonin kaasi ja Ormenon kohta hän sitten.
Taaskin oli muutamia vuosia mennyt, ja sama venhe nähtiin jälleen kiitävän Päijänteellä. Mutta soitot ja huilut eivät nyt mukana olleet, eikä riemuhuudot ympäristölle kajahtaneet. Vakaina, juhlallisessa hiljaisuudessa jatkoivat soutajat taukoamatta yksitoikkoista työtään, vakaana ohjasi perämieskin venheen kulkua.
Ja koko avara talo tuntui niin tyhjältä ja kolkolta ja sen julkisivutkin olivat tahraantuneet pitkillä harmailla juovilla. Tammikuun lopussa alkoivat lumisateet. Jo kaukaa näki pohjoisesta synkän meren ylitse kiitävän paksuja pilviä, joista rupesi satelemaan valkoisia hiutaleita. Yhtenä ainoana yönä oli koko tasanko lumen alle haudattu, ja puut näyttivät aamulla kuin hyiseen vaahtoon verhotuilta.
"Pois alta!" kiljasi hän vielä, vaikka jo oli jättänyt kauaksi jälkeensä hämmästyneet kumppalinsa. Tuolla hän nousee jo toista vastamäkeä, ja huuhkajana vaan huhuilee räme hänen huudoistansa: "Pois alta, pelkurit!" Eikä jaksa enää laskeutuva kuu valaista huimasti kiitävän miehen yhä pienenevää kuvaa. "Hiihtää kuin Lappalainen", virkkoi Paavo verkalleen.
Unohtumaton näky oli nähdä soleat veneet, purjepuut täpötäynnä lumivalkeita purjeita nuolen nopeudella ilta-auringon hohtavassa valossa kiitävän ohi vihannan saaren.
Kanuunanlaukaus kuului kaupungista päin, ja kahdenkymmenen sylen päässä veneestä Crockston paremmin kuuli kuin näki jonkun kappaleen, joka arvattavasti oli kuula, kiitävän nopeasti ohitse. Samassa silmänräpäyksessä soitettiin kaikin voimin Delphinin kelloa. Päämäärää tultiin yhä likemmä. Vielä muutamia aironvetoja, ja vene laski laivan kylkeen.
Päivän Sana
Muut Etsivät