Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. toukokuuta 2025
Ruoho ei vielä ollut sanottavasti noussut, mutta sen sijaan kasvoi siinä jotakin muuta, mikä oli omiansa elähyttämään lasten mielet. Se oli näet koristettu monilukuisilla valkovuokoilla. Oletko nähnyt näitä keväimen ihania lapsia?
Mä ajattelen illoin: Ei valo sammukaan; On syksy, mietin silloin, Kuihtunut kevät vaan. Niin, äiti, tahdon antaa Mä arvon vanhallen, Kun povessaan se kantaa Nuoruuden keväimen. Oli kerran vuokko puistossa. Se ei ollut kalpeampi eikä rumempi kuin muut vuokot, ja koska kaikki vuokot ovat kauniit keväällä, niin oli sekin valkoinen ja kaunis kuin kaikki muut.
Ja muistivat aikoja nuoruuden, noit' aikoja toivojen, riemujen ja ijäksi kuollehen luuli he luonnosta keväimen. Kevät taasen tuoksuja, toivoja toi, taas lintujen lauluja lehdot soi, taas lahdella sotkat soutaa ja perhoset karkeloi. Mut rannan kalpeat kaislat vaan ne hiljaa huojuvat huolissaan ja miettivät, miksihän joutaa koko luonto nyt riemuamaaan.
Me kuljemme kylästä kylähän näin, ohi kylien koirien räkyttäväin, ja keskellä raition raakuuden sävel soipa on keväimen. Me kaksi, me tulemme metsästä ja me metsien ilmaa tuomme, me laulamme nuoresta lemmestä ja lempemme kuvan me luomme, me luomme sen maailman tomusta niin kuin Luoja loi ihmisen Eedeniin ja korvesta kohoitamme me sen kun vaskisen käärmehen.
Tyytyväisenä työskenteli hän, sillä hän tunsi että siinä oli hänen omansa ja perheensä elon lähde. Eipä tuo työskenteleminen hukkaan mennytkään, sillä komea ja valkoinen leipä oli myötäänsä pöydällä, ja keväimen tultua oli siemen peltoon varustettuna, kesän leipä pienessä aitassa tallella ja puoli hevosen hintaa maksettuna. Niin paljon voi luja tahto ja ankara uutteruus aikaansaada.
Viel' itse myllär'-ukko on, Purosen lailla, kolkkohon Nyt vyötty talvikuorehensa. Vaan, läsnä kuullen, sydän sen On rinnass' armas: keväimen Se toivoo, tahtoo lapsillensa. UKONSY
Ja kun Antero oli lukenut tämän hurskaan lupauksen ja taas katsellut Herran paratiisillista luomista, joka keväimen loistossa oli edessänsä, niin painava raskaus katosi sydämmeltänsä, syvä Jumalaan luottamus täytti sielunsa, rukoillen toipui hän ja sydämmensä, rukoili nöyrästi Jumalaa, että hän sallisi hänen nähdä jälleen rakkaan äitinsä.
Silloin soimaan alkaa kumma kannel, Luonnon laajan suuri lauluharppu, Soittavi myrskyä maailmaan, Soittavi untelot toimintaan; Luoden vinhoja tuulispäitä Velloo vyöryjä laineiden, Reutoo, murskavi merten jäitä, Laulaa laulua keväimen.
Puhu tuuli purjehesen anna vauhtia ahava, läikytä alusta länsi, lempi lennätä venettä saaren impien iloihin, kassapäien karkeloihin! Te seisotte keskellä keväimen kuin kaislikko mennehen kesäinen, joka lahden rannassa säilyi yli talven ja tuiskujen. Se myöskin on nauttinut nuoruuttaan ja kevään nähnyt on loistossaan, kun päivässä aallot päilyi ja tuuloset tuoksui vaan.
Sentähden he vaivasivat minua jonninjoutavillakin asioilla. Kun heidän lampaansa varastettiin tai kuttunsa kuolivat tautiin, kun syksy ei täyttänyt keväimen toiveita taikka kun he keksivät härkänsä kuolleena auran edessä, tulivat he mielettömiksi ja juoksivat sydänyönäkin minun majalleni apua rukoilemaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät