Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Ei meressä ole mitään ... mitäs siellä olisi.... Mutta joka tahtoo tulla minun kanssani kirkkoon, niin laittautukoon heti valmiiksi. Lähteekö äiti kirkkoon? ihastui Helga. Lähden ... ja samalla tulliin. Suostuuko äiti sitten antamaan pois kaikki? Tehkää niinkuin tahdotte ... teidänhän ne on ... en minä jaksa yksin kaikkia vastaan. Annatte siis pois paalit ja rahat ... kaikkiko?
Junallako tekin? Laivalla minä menen. Kukin siis omaa tietään. Niin. Neiti Asta, ette voi uskoa, miten suren pikku Eyolfia. Niin. Olen varma siitä, että surette kovasti. Tuntuu niin tuskalliselle. Sillä minusta oikeastaan ei ole suremaan. Ajan ollen menee ohi kaikkityyni. Kaikki, surut. Kaikkiko? Niinkö luulette? Niinkuin tuulenpuuskakin menee. Kunhan pääsette kauas pois
»Ei kaikki, ainoastaan hääyömme onni kaikki muu on jälellä.» »Ei ei, älä koeta pettää itseäsi ja minua. Ja mitä minä itsestäni! Minä olen osani ansainnut, mutta sinä, jonka täytyy...» »Ei sanaakaan siitä enää, Olavi», keskeytti Kyllikki, »ei nyt eikä vasta! Minä olen sen jo unohtanut...» »Kaikkiko...?»
Kaikkiko tässä ruvetaan kesänsä talvensa "nystäämään". Onhan tuota muillakin ollut perintöä, vaan pian kai se entinen loppuu, jos heretään aivan huolettomaksi. Elähän nyt, kielteli emäntä. Ymmärräthän sinä, ettei se vielä ole aivan täysvoimainenkaan ja muuten sitten on ... niinkuin jo huomaat... Niin, jurahti Sylvi pitkään. Kyllä niitä sellaisia syitä löytyy, niin kauan kuin elää.
"Kuuletko nyt?" "No, ei teidän talo se ainoa ole, jonka keittäjätär sulhasia, olletikin vanhoja ja uusia sotamiehiä ruokkii; sellaisia kokkia on Helsinki puolillaan." "Kaikkiko kyökkipiiat ovat varkaita?" "Mitä he lienevät, kyllä he vaan ruokkivat!" "Teidän velvollisuutenne on mennä naimisiin!" "Minä en huoli siitä! Minä huomaan, että minä olen pahasti tehnyt, ollessani epärehellinen palvelija.
Lienee jo aika meidän sanoa hyvää yötä toisillemme. Paavo Kontio nousi ylös hänen kerallaan. Ei vielä, virkahti hän rukoilevasti, ei ennen kuin olette sanonut antavanne kaikki anteeksi minulle. Sinikka-rouva hymyili halki kyyneltensä. Kaikki? sanoi hän äskeinen veitikkamainen välke jälleen silmissään, jotka loistivat kuin kukkanurmi yöllisen sateen jälkeen. Kaikkiko?
Hänen elämänsä seitsemänkymmentä, hänen valtansa kolmekymmentä vuotta kulkivat kuin uni hänen ohitsensa, ja hän toisti Saarnaajan sanat: "Kun käännyin tarkastamaan kaikkia tekojani, jotka käteni olivat toimittaneet, ja vaivaa, jota olin niistä nähnyt, niin katso: kaikki oli turhaa ja tuulen tavoittelemista, eikä siitä ole edunerää auringon alla." Kaikkiko? kysyi hän itseltään.
Ei milloinkaan pyydä. Ei ole mitään pyytämistä minulla. Kaikkiko on onnen antimet? Ei tiedä, olisiko antajaa sen, siksi en pyydä! Mutta Kiesuksen kirkossa saavat naisetkin olla uhria tekemässä, kuka tahtoo, muistatko, mitä sanoi? Muistan toki, näin sanoi, kun täällä puhui: »Kaikki ottaa hän yhtä rakkaasti vastaan, kutsuu kaikki armo- ja uhripöytänsä ääreen.
Rikki on rintas, hurmeesi huppeloi! Sain ma itsekin surman iskun, kuoleman kellot jo soi. Kaikkiko kadotan lapseni armaat, taasko on taistohon ties? Lähtevi rauhaan Tuonen rannan poikasi murhamies. Heitätkö äitisi raukan ja rakkaan, myös pyhän syntymämaan? Kohisevat korvaani Manalan kosket, siellä ma saan isänmaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät