United States or Benin ? Vote for the TOP Country of the Week !
Saadessaan nämä rahat tunsi Jeanne ilon väristyksen ruumiissaan, ja heti kun mies oli poistunut, kiirehti hän ottamaan hatun päähänsä lähteäkseen mitä pikemmin Godervilleen toimittaakseen nuo odottamatta tulleet rahat Paulille. Mutta maantiellä tuli häntä vastaan Rosalie, joka palasi ostoksilta ja alkoi epäillä jotakin, aavistamatta asian oikeata laitaa.
Minkä nyt teet, on kehno, milt'ei rikoksellinen teko: uhraat lapsesi oman yksityisen onnesi tähden. Jeanne kätki kasvonsa käsiinsä, ja itkeä nyyhkytteli rajusti ja sopersi läpi kyyneleittensä: Olen ollut niin onneton ... niin onneton! Nyt olen levollinen, kun minulla on hän, mutta hänet tahdotaan riistää minulta pois. Miten minun käy ... ypö yksin ... nyt?
Ja vanhalla, tummentuneella asuinrakennuksella oli nyt, kuin mitkäkin täplät, uudet, hopeanhohtavat, valkoiset ikkunaluukkunsa ja verekset rappauksensa suurella, harmahtavalla julkipuolellaan. Toinen julkipuoli antoi merelle päin, joka näkyi etäällä pensaikon ja tuulen riipimien jalavain muodostaman seinämän yli. Käsikädessä tarkastelivat Jeanne ja paroni kaikkea, yhtäkään nurkkaa sivuuttamatta.
Jeanne oli aivan lamassa vastatessaan: Minä en voi, en voi sitä koskaan tehdä. Tunnin kuluttua toi kirjeenkantaja hänelle kirjeen Paulilta, joka vielä pyysi kymmenen tuhatta frangia. Mitä oli tehtävä? Epätoivossaan neuvotteli hän Rosalien kanssa, joka hämmästyen kohotti käsiään ja sanoi: Enkös mä sanonn', rouva? Kyll' te oisitte olleet putipuhtaat molemmat, ell'en mä ois väliin tullu'.
Silloin paronitarkin, joka kumartui ulos vaunun ovesta ja katseli poikaa, sai semmoisen naurunpuuskan, että vaunut jysähdellen hytkyivät vietereillään. Kasvot kalpeina kysyi Julien: Mikä teitä noin naurattaa? Olettehan aivan hulluja. Jeanne, jota nauru puistatti niin, että hän oli melkein sairas, ja joka ei voinut hillitä itseään, istuutui portaikon astimelle.
He istuutuivat sinne niin, että heidän päänsä olivat varjossa ja jalkansa päivänpaisteessa. He katselivat tuota vireätä elämää, jonka auringonsäde synnyttää, ja ihastuneena huudahti Jeanne: Kuinka täällä on hyvä olla! Kuinka ihanaa onkaan maalla! On hetkiä, jolloin tahtoisin olla kärpänen tahi perhonen kätkeytyäkseni kukkasiin.
Jäähyväiset suoritettiin nopeasti ja ilman ikävän tunnetta. Paronitar yksin tuntui liikutetulta. Ja kun vaunu oli valmis lähtemään, pisti hän ison kukkaron, joka oli raskas kuin olisi ollut lyijyä täynnä, tyttärensä käteen, sanoen: Tässä on nuoren rouvan pikku menoja varten. Jeanne pani kukkaron taskuunsa ja hevoset lähtivät liikkeelle.
Paroni sanoi "vaimoni liikakasvannainen" ja Jeanne "äitini liikakasvannainen" aivan kuin olisivat puhuneet leningistä, hatusta tahi sateensuojasta. Hän oli muuten ollut sangen kaunis nuoruudessaan ja solakampi kuin liljan varsi.
Hän kyll' tekee tuhmuuksia, mut ei niit' aina tekemään tu'. Sitt' hän menee naimisiinki ja häll' tulee lapsii olemaan ja niit' kasvattaakse pitää häll' olla rahaa. Kuulkaas ny' sitt'. Teidän pitää myydä Peuples! Jeanne hypähti istualleen vuoteessaan: Myydäkö Peuples? Mitä sinä ajattelet? En, sitä en ikinä tee.
Jeanne ja varakreivi istuivat vierekkäin hiukan hämillään kumpainenkin. Outo voima veti toisiinsa heidän katseensa, jotka he loivat ylös samalla hetkellä, aivankuin yhteinen tunne olisi sitä vaatinut, sillä heidän välillään liiteli jo tuo vieno ja epämääräinen hellä tunne, joka niin helposti syntyy kahden nuoren välille, kun poika ei ole ruma ja tyttö on kaunis.