United States or Guadeloupe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän ihaili kaikkea kaunista, ja onhan huomautettu, että kaikki Kustaa III:n suosikit olivat komeita miehiä. Onko teillä mitään toivomusta, jonka voisin toteuttaa? kysyi hän Paulilta. Tunnen isänne ja veljenne. Iloitsen saadessani nähdä teidät hovin palveluksessa. Kiitän teidän majesteettianne, vastasi Paul. Mitä tätä nykyä toivon, sitä ei teidän majesteettinne voi täyttää. Mitä se on?
Sinne tullessa saattoi viitata hänen suositukseensa. Kuusi vuotta oli silloin Pariisin ja Havren välillä jo ollut rautatie, josta puhuttiin kaikkialla. Mutta Jeanne, jota suru yhä oli pitänyt vallassaan, ei ollut vielä nähnyt noita höyryllä kulkevia vaunuja, jotka panivat koko maan ylösalaisin. Paulilta vain ei tullut mitään vastausta.
Kun keskellä Williamsin aukeita eksyttyämme kysyin Paulilta: "Minne nyt menemme?" kääntyi hän pohjoista kohti ja vastasi: "Tuolla päin ovat kotoiset vuoret, käykäämme sinne." Näin hyvin, että kaikki hänen huvittamisekseen käyttämäni keinot olivat turhat, ja ettei minulla ollut muuta neuvoa kuin yksinkertaisen ymmärrykseni voimalla käydä itse hänen intohimoansa ahdistamaan.
Mutta sitten tuli eräänä lauantaiaamuna Paulilta kirje, jossa hän ilmoitti, ettei hän seuraavana päivänä saapuisikaan kotiin, koska toverit aikoivat panna toimeen huviretken ja hänet oli kutsuttu mukaan. Jeannea vaivasi kauhea tuska koko sunnuntaipäivän, aivan kuin joku onnettomuus olisi tapahtunut, ja kun tiistai tuli, ei hän enää malttanut, vaan lähti Havre'en.
Hän tunsi sydämessään, että oli sanonut kodilleen ainiaaksi hyvästi. He tulivat takaisin Batteville'en. Juuri kun hän oli menemässä sisään uuteen asuntoonsa, huomasi hän jotakin valkoista oven alla. Se oli kirje, jonka postimies oli sinne pistänyt hänen poissaollessaan. Hän huomasi heti, että kirje oli Paulilta ja hän aukaisi sen tuskasta vavisten. Paul kirjoitti: "Rakas äitini!
Et koskaan tule tietämään, kuinka onneton olen ollut ja kuinka paljon sydämeni odotti sinusta. Sinä olit koko elämäni, unelmani, ainoa toivoni, ainoa rakkauteni, mutta sinua en saanut pitää, sinä hylkäsit minut. Oi, tule takaisin, pikku Paulet'ni, tule syliini, tule vanhan äitisi luo, joka ojentaa sinulle epätoivossaan kätensä. Jeanne." Muutaman päivän kuluttua tuli Paulilta vastaus.
Nähdessään luottavaisen puheensa vieneen vallan toisellaiseen tulokseen kuin oli tarkottanut, lausui rouva de La Tour tyttärelleen: "Rakas lapsi, en mitenkään tahdo sinua pakottaa. Päätä oman pääsi jälkeen, mutta salaa rakkautesi Paulilta. Kun tytön sydän kerran on valloitettu, ei rakastaja saa vaatia häneltä mitään enempää."
Jeanne oli aivan lamassa vastatessaan: Minä en voi, en voi sitä koskaan tehdä. Tunnin kuluttua toi kirjeenkantaja hänelle kirjeen Paulilta, joka vielä pyysi kymmenen tuhatta frangia. Mitä oli tehtävä? Epätoivossaan neuvotteli hän Rosalien kanssa, joka hämmästyen kohotti käsiään ja sanoi: Enkös mä sanonn', rouva? Kyll' te oisitte olleet putipuhtaat molemmat, ell'en mä ois väliin tullu'.
Rikas mies otti kaiken tämän kohteliaisuuden vastaan niinkuin hänelle tulevan veron konsanaankin. Hänellä oli nähtävästi jotensakin vähäpätöiset ajatukset Suruttomasta ja sen asujaimista. Olivathan ne hänelle tuhannen riksiä velkaa. Kuinka täällä tullaan toimeen? kysyi hän Paulilta, heidän noustessaan portaita ullakolle. Vähän tuloja, vai kuinka?