Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Lempi itsens' uhraa, Lempi luopi sovinnon, Lempi anteeks' antaa; Lempi aina rakastaa; Lempi virheet unhottaa Lempi kaikki kärsii. Jumalast' oi ihminen! Lemmen virta vuotaa, Josta ihmissydämmen Lempi tulta tuottaa: Luota lemmen Jumalaan, Kasva uskoss' ainiaan, Niin rakkautes kasvaa! Minun ystäväni on Verraton: Kaikki mailma mahdoton Hälle on; Oma olen ystäväni: Kristus on mun elämäni.
Meillä on vapaus mennä pyhään Jesuksen veren kautta. Nuo terveelliset haavat Mun uskon' eloon saavat Ja auttaa tietä kaitaa Mua kohden taivaan maita. Se näitä turhaan kuulee, Ken hyväks itsens luulee, Ei tunne turmelustaan, Eik' äkkää kadotustaan, On terve luulossansa, Ei tunne tautiansa, Ei Jesuksesta huoli, Näin uskosta pois kuoli.
Hän sanoihan, hän ettei multa vielä mitään epää. Ja Saladin hänt' otti suostuttaakseen. Siis minuun juurtunutko syvempään lie kristitty kuin häneen juutalainen? Ken itsens' oikein tuntee! Miks en sois siis hälle pientä saalista, mit' on hän kokenut noin eestä kristityn pois häätää uutteraan? Niin pien' ei sentään se luomus saaliiksi! Ja kenen luomus?
Päin käännyin ääntä hellää lohdutuksen, mut ryhdy kuvaamaan en rakkautta pyhäistä, joka silmistänsä paistoi. Epäile vain en valtaa sanojeni, vaan muistoakin, jok' ei itsens' yli avutta toisen voi niin loitos lentää. Niin paljon kertoa ma saatan toki, ett' tunteheni häntä katsellessa muut toivot kaikki tuntui unohtaneen,
HAKON. Niin, suurta! Mä äsken kuulin hänest' esimerkin, Mi mulle mieleen on, mi näyttää, ett'ei Vaan uljas, voimakas hän ole urho, Vaan tunnollinen kristittykin: hän On vaimostaan Klementiasta itsens' Erottanut sen vuoks, ett' toisillensa Sukua liian läheistä he ovat. AKSEL. Se perisyy ei ollut.
Lieneekö mikään liian suuri Hälle, Jok' itsens antaa tavaroinensa? Siis juoskoon Herran hyvyys uusin virroin Kotiisi, sydämesi sisällen, Ja suokoon sulle Herra, mitä pyydät, Ja vielä paljo muuta yli sen, Siks että kerran jälleen miten nytkin, Vaan silloin satamassa autuuden , Saat laulaa: "Tähän asti Herra auttoi, Ylistys, kiitos Herran nimellen!" Kirj. Juho Hellman Kas sitä lajia kaljaa!
Kun sielu itsens' irti ruumihista vihassa riistää, siitä eroo, Minos lähettää hänet kuiluun seitsemänteen. Hän putoo metsään, miss' ei paikkaa varmaa, vaan minne sattumalta sinkoo, siinä hän itää siemenenä, kasvaa, versoo vesaksi, piikkipensahaks. Harpyiat, jotk' elää lehvistämme, tuskaa tuottaa, mut iskee ikkunat myös tuskallemme.
Homeros itsens' unhoitti ja vihki elonsa muistolle vain kahden miehen, ja Aleksander Elysiumissa Akillest' etsii ja Homerosta. Oi, jospa saisin minä nähdä heidät, nuo sielut suurimmat, nyt yhtyneinä! LEONORA. Jo havahdu!
Ajasta ei riipu arvo hyvän teoksen; ja jott' ois jälkipolvill' ilo siitä, saa nykyaika itsens' unhoittaa. ALFONSO. Me kahden, rakas sisar, toimikaamme, kuin yhteis-eduks usein teimme jo. Jos minä intoilen, sä hillitse; ja jos sa laimenet, ma kiihoitan. Niin ehkä hänet pian määrässään näemme, hartaan toivehemme mukaan. On silloin isänmaa ja maailma suurtyötä miehen luomaa hämmästyvä.
Sen aina kiiluu karsas silmäkulma, kun riemuin metsälle ma ratsastan. Ma nään, on outo sille onnen huima, se tuntee tuskan, kaunan katkeran ja vihan, roudan saakka sielunjuuriin ei lempeä, mi lietsoo töihin suuriin. Ihailla itseään he ehkä taitaa, ei muuta: heill' on sydämessä jää. He päivää pelkää, itsens' ahtaiks aitaa, ett' ei vois jalous heitä lämmittää.
Päivän Sana
Muut Etsivät