Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. lokakuuta 2025
Tuot' itken tämän ikäni, puhki polveni murehin: annoin Aino siskoseni, lupasin emoni lapsen Väinämöiselle varaksi, laulajalle puolisoksi, turvaksi tutisevalle, suojaksi sopenkululle." Emo kahta kämmentänsä hykersi molempiansa; sanan virkkoi, noin nimesi: "Elä itke, poikueni!
Järven laineet ja tuima tuuli Tuntee mun huoliani :,: Ahtolan armas hellä helma Kätkee mun suruani :,: Kun istun yksin rannalla Ja itken ikävääni Niin silloin järven aaltoset On mun ystäväni :,: Toiveeni petti ja neitoni jätti Mun järven aaltoloihin :,: Usein olen upottanut Kyyneleeni noihin :,: IS
Minäkin häntä kunnioitin, häntä kaipaan ja itken. Vaan yksinäisyys ei minua hirvitä. Minä tunnen itseni kyllin vahvaksi meitä molempia suojelemaan, sisareni!" "Niin, sisareni! Anna minulle se nimitys!" Hedwig vastasi kiertäen molemmat kätensä hänen kaulansa ympäri. "Tiedänhän, että sinä minua rakastat, ja minä rakastan sinua.
Kuohuvan sydämen lähde oli noussut partaittensa yli. Kyyneleitä virtasi nuorukaisen silmistä; kuumia olivat ne, katkerampia, kipeämpiä kuin isän kuritus äsken; mutta kyyneleet lievittävät kumminkin. Suru sulaa kyyneleisiin. Metsäpolku yhdistyi maantiehen. «Mitä itken minä?« kysyi Johannes. «Itkulla ei asia parane. Vaikka silmät päästäni itkisin, minusta ei kumminkaan ole mihinkään«.
Ja jos se vaimon saa, niin tämä tulkoon Polommaks vielä hänen kuoltuaan Kuin minä nuoren mieheni ja sinun! Nyt Chertseyyn pyhä taakka tää; sen sinne Paavalin kirkosta nyt hautaan viemme. Kun väsytte, niin huotkaa; sill'aikaa Ma ruumist' itken Henrik kuninkaan. GLOSTER. Seis, kantajat, ja ruumis maahan pankaa! ANNA. Mik' ilkinoita tänne toi tuon lemmon Ehkäämään pyhää rakkauden työtä?
Sitä itken, äiti rukka, sitä, maammoni, valitan: läksin luutoa lehosta, vastanpäitä varvikosta. Taitoin vastan taatolleni, toisen taitoin maammolleni, kokoelin kolmannenki verevälle veijolleni.
Että itken sitä näkyä, kun ulkomailta tullut tieto samasta hyödyllisestä keksinnöstä oli kerralla raukaissut mies raukan äärimmäisyyksiin pinnistetyt voimat, niin että makasi sairasvuoteessaan luhistuneena ja kutistuneena, vaan silmät kirkkaina ja verettömät huulet hymyssä kuiskasi: »Nyt näkevät, että minä sittenkin oli oikeassa!» Mutta pappi hymyillen veti ristin kirkonkirjaan, kellonsoittaja pilkkalaulua loilottaen soitti kuolonkelloja ja haudankaivaja sääliessään siunattua maata siihen kiroillen kuopan kaivoi.
Ma kyynelin kuljen elon pimeää, pilvistä kujaa; Sun turvaasi kaipaan, kädenantoas hellää ja lujaa. Ja silmiäs itken ja äänesi helkettä hyvää. Voi eron taakkaa, voi orpouttani syvää!
"Sota kirkkoa raasti ja vaimensi maan, näät kiistoja, sortoa, vainoa vaan; ei lausuta julki, mut huokaamme salaa: ei voiteta rauhaa, jos Jaakko ei palaa! "Läks uljaina poikani, Jaakko kun huus; miss' yksin nyt itken, on kumpua kuus. Suru eukkoni mursi, hän hautaan jo halaa, ei voiteta rauhaa, jos Jaakko ei palaa.
Vaan ei kauan kestä, Ennenkuin vaatteet, raskaiks vettyneet, Tuon lapsiraukan sulolaulelmistaan Mutaiseen hautaan alas painavat. LAERTES. Voi, hän siis hukkunut on? KUNINGATAR. Hukkunut. LAERTES. On liiaks sulla vettä, sisko parka; Siis säästän itkuni. Vaan se ei auta; Tapansa luonto pitää, mitä hyväns' Sanokoon häpy. Tään kun itkun itken, En ole enää akka. Herran haltuun!
Päivän Sana
Muut Etsivät