Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. toukokuuta 2025
"Isä", sanoi hän rukoilevalla äänellä, "jos sinä noin minua torut, niin minun täytyy itkeä, ja jos minä itken, niin en minä voi ommella. Ja kumminkin minun täytyy vielä tänä iltana saada tämä ompelus valmiiksi ja viedyksi kreivitär Tettenbornille.
MAIJU. Mutta kun hän viedään pois ... kirkon multaan ... sitähän minä itken ... kun ei milloinkaan enää saa häntä nähdä ... ei milloinkaan ... vaikka eläisi kuinka kauvan... SILJA. Elä itke, elä itke! MAIJU. Miks' pannaan hautaan, äiti?... Kylmään, pimeään hautaan ... jossa paleltaa ja pelottaa... SILJA. Hyvä lapsi, ruumis sinne vaan pannaan. Ville on itse taivaassa... kirkastetulla ruumiilla.
Sen hengen keväisistä hettehistä sain nuoren nesteen suoniin, sydämmeen; sen huolet huolen, kärsin kärsimykset, sen tunteet tunnen, senhän itkut itken, sen harvat riemut myöskin riemuitsen; ja taivaan lientyessä mustiin pilviin sen kanssa kaikki voimat ponnistan, ett' alus kallis hukkumasta säilyis vaan.
Ei keisarinkaan kirje, Konsulin lähettämä, suosittaisi Sua enemmän kuin oma arvos. Tule. IMOGEN. Ma seuraan. Jumalien luvall' ensin Tok' isäntäni kärpäsiltä peitän Niin syvään, kuin nää kuokka-parat pääsee. Kun lehvillä ja lauhall' olen haudan Ma kattanut ja sadat rukoukset Lukenut, niinkuin taidan, kahteen kertaan, Niin itken, huokaan; sitten työni heitän Ja teitä seuraan, jos mua tahdotte.
Kun onnen hylkynä ja ihmisten Osani kurjuutt' itken yksinäni ja turhaan huudan kuuroon taivaasen Ja inhostuen kiroon päiviäni, Ma muiden toivomieltä halaisin, Mink' armautta, minkä suloutta, Tuon lahjat, tämän riennot tahtoisin Nuristen oman onnen nuloutta.
Siks suruni haastan kiville; Vaikk' eivät vastaakaan ne tuskilleni, Paremmat ovat toki tribuuneja: Ne eivät puhettani keskeytä; Kun itken, nöyrästi ne ottavat Mun kyyneleni vastaan, itkein nekin; Ja arvokas jos heillä vain ois puku, Ei tribuunia heidän vertaistaan.
Mieleni on raskas, mä itken yöt ja päivät; aikaa sitten riemut ne vieraiks mulle jäivät: mä hyljättynä yksin saan kuormaani kantaa, ja säälin sulo hoivaa ei kenkään tahdo antaa. Lemmellä on auvot, ma tunsin sen leimun, lemmellä on murheet, ja tuskihin se vei mun; mun vertyy sydän kuiviin, ma vuodosta haavan jo herpoovan sen tunnen ja rauhaa pian saavan.
Ken tuntoo, Kuin runtoo Mun tuska rintoain? Mitä kaipaa sydän parka, Kuink' on kauhistumia arka, Sä sen tiedät, sinä vain. Jos kuljen vaikka minne, Ah voi, ah voi, myös sinne Mun tuskat saavuttaa! Jos yksin oleskelen, Vaan itken, kyyneltelen, Sydämen' on pakahtaa! Ah! kukkia ikkunalla Ma kastin kyynelin, Kun aamusella varhain Ne sulle taittelin
Nyt mene, ota ne sieltä, Pukeu kuin päivän tytti Morsioksi! AINO. Niit' en itke. Kevähän katoa itken, Kukkien kuihtumista, Kun laitat minun poloisen Vasten mieltä miehelään. Näetkö tuvassa tässä Kukkiani poljettuja, Kylvettyjä haudalleni? Näetkö, äiti? TAINA. Täm' on tehty Tyttiseni hääsaliksi. Hääkansa jo on tulossa, Koht' on täällä suuri seura, Sulhosikin
Kun Philippissä näki Bruton ruumiin. ENOBARBUS. Niin, häness' oli sinä vuonna nuha. Mit' ilolla hän pilloi, sitä itki: Mua usko, kunnes itsekin ma itken. CAESAR. Sua aina muistan, armain sisko; kuvaas Ei haihduttaa voi aika. ANTONIUS. Tänne, veljyt! Kanssanne lemmen voimassa ma kilpaan: Nyt teitä syleilen, nyt teidät päästän Ja heitän jumalille. CAESAR. Onnen huomaan!
Päivän Sana
Muut Etsivät