Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. marraskuuta 2025
Näin päättyi kalman karkelo köyhän kalastajamökin pihalla ja näin myös mökin nuorukaisen lyhyt lemmen-onni. Kukaan ei ihmetellyt, että hän aina sittemmin oli kuulevinaan Ahdin impien itseään huhuilevan, eikä sitäkään, että hän pian senjälkeen hukkui haaksirikossa.
Minä nauroin tälle ennustukselle ikäänkuin tyhjälle liehakoitsemiselle, mutta laivaväki vannoi että meren impien ennustukset melkein aina käyvät toteen. Kahdeksan päivän purjehtimisen perästä tuli vihdoinkin näkyviin maa, jonka merimiehet nimittivät Pikardaniaksi.
Enkä kuikkana kujerra, lokkina lotaja aina, vaan ma kotkana kohoan, haukkana viriän vielä, taivot kaarran, maat tähystän, halki ilmojen havisen. Pelätkätte peipposeni, varokatte varpuseni, ilman kokkojen iloa, taivon haukkojen halua! Liidän neitten linnan päälle, impien laelle lasken, haiverran havukan lailla tyttöparvesta parahan, heleimmän helmipäistä, kukkapäistä kuuluisimman.
Sanaleikit lensi ja eväsviinat kulki, toisen suu jo odotti, kun toinen suunsa sulki. Yksi tiesi kertoa kevättuulten mailta, toinen taisi tarut Lapin tunturin lailta. Tuo tiesi lännestä sotasanat uudet, tämä idän impien kuvas ihanuudet. Toisen suu jo odotti, kun toinen suunsa sulki. Otava se kääntyi ja yön hetket kulki. Metsä oli pimeä ja tie sumuvyössä.
Ja Kreikan nuorukaiset, joiden osalle se onni sattui että saivat näitä impiä nähdä, tunsivat ja tunnustivat yksin mielin, että olivat nähneet kaunokaisista rikkaan Hellaan kaunihimmat naiset. Ja maan kaunokiharaiset pojat kilpailivat voittaaksensa suosiota impien edessä, uljaat ruhtinaat kävivät heitä kosimassa. Mutta immet eivät niihin taipuneet, vaan pitivät sydämmensä vapaina toisiansa varten.
Niinpä, kosk kankaalla pohjonen soittaa, Tähtien loistaes Hyppelee Tapion impien joukko Nuotion ympäril, Ja katoo kuin sumut ja auereet, Kuin myrskyssä sääksien parvi. Sammuvat tähdet ja aurinko nousee Idästä kiirien, Metsäsilt vuorilta kaikuvi kauvas Kuherrus terrien, Ja oksilla pisarat kastehen Nyt kirkkaina helminä kiiltää.
Aamurusko kohotti jo yli vuorten sormiaan. Niin, meidän on kaiketi sitten erottava, hän sanoi. Niin. Ja tänä iltana sinä olet jo toisen oma. Ja tänä iltana sinä menet jälleen Ahdin impien karkeloihin. He erosivat. Pulahti pimeään valtakuntaansa se maankuulu kuninkaanpoika.
KAIKKIVALTA: ... Minä näen jälleen sinipiikojen karkeloivan kedoilla ja Ahdin ruohorinnan nousevan aalloistaan... Minä näen taas ilman impien astuvan taivaan ratoja myöten ja metsien peittyvän päivän kultiin ja hopeisiin... Sillä minä näen jälleen hyvän Jumalan hymyn luonnossa ja ihmissydämissä... TUOMAS: Vaikene! Nyt puhuu noidan veri sinusta.
Alakuloiseksi käy taas impien mieli. Eivät saaneetkaan nähdä, eivät näyttäytyä hänelle, jota jokainen sydämessään lempii. Ei hän huoli meistä, ei meitä ajattele, ei meitä muista, ei aavistanutkaan lähellä olevamme, ei lähtöämme kuullut eikä edes silmiään nostanut. Pois laittautuu tuolla lähtemään, ei koskaan enää ehkä tule takaisin tänne, ja jos tuleekin, muuanne on Tapio meidät jo ehkä vienyt.
Robertin poskia kirkasti heikko puna, niinkuin rintatautisen, hänen silmänsä loistivat niinkuin kuumeisen, mutta hänen kasvoillaan oli samalla onnellinen loiste. Sinä täällä vain impien iloissa, kassapäiden karkeloissa, naurahti Lönnrot. Istu alas, istu alas! kehoitti Snellman ystäväänsä. Eipä nyt enää istumisista, täytyy lähteä. No, mutta niinhän minunkin! Lähteäkö? Poisko?
Päivän Sana
Muut Etsivät