Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Niin monen purjeet puhkiaa ja aallot haaksen hautaa, ei heidän tiestään jäljet näy, ei venhostansa lautaa, he ijäks sinne suistuvat, ei muista kenkään heitä, ja tuskin äiti vuodattaa nyt heille kyyneleitä.
Lauloipa mullekin laakson lintu Taivahan kaunihill' äänellänsä; Päiv' oli silloin lämmin ja leuto, Kukkaset suuteli toisiansa, Kukkaset suuteli, lehtoset lempi, Kuusia syleili hempeä henki, Minäkin lintua lempiä sain. Autuas aika ja kultanen kehto! Laakson lintua lempiä sain! Kukkaset lempivät, lempivät lehdot, Luonto kaikk' oli lempeä vain. Vaan ijäks taivas ei maillemme mahdu.
Ken sit' ei kaipaa, mik' on hältä poissa, Vait siitä vaan, ja hält' ei mitään poissa. JAGO. Tuo huolettaa mua. OTHELLO. Onnellinen oisin, Vaikk' koko leiri, kuormamiehet, kaikki Ois hänen sulojansa nauttineet, Kun min' en tietäis siitä! Nyt, oi, ijäks Hyvästi, mielenrauha! Hyväst', auvo! Hyvästi, sulkatöyhdöt, sodat uljaat, Jotk' avuks kunniankin himon teette!
Täss' on se, jonka sanat voiman teiltä Kuin lehden karisti; täss' on se, joka Kukisti teidät ja siit' ylpeilee! Hengeltä pois! Ei, toisin rangaistaan hän! Sua, kiittämätön koira niin jot' uskoin. Elosta katkeruus ei koskaan lopu. Tee hänen kanssaan, Olavi, kuin tahdot. Mä riennän. Tappelu on alkanut. Kahdeksas kohtaus. Sua onneton! Haa, kaikki ymmärrän Ja hän se kurja! nuku, nuku ijäks!
Ken rantamalle Salojärven käy, kun aamu koittaa, ilta hämärtäy, se veden päällä näkee välkkehen, mi häipyy salmiloihin saarien. Ne joutsenia Salojärven on. Ne päiväks väistyy lehdon varjohon, mut yö kun joutuu yli metsämaan, ne ulapoille uivat laulamaan. Niin kerrotaan, on ijäks onneton, ken niiden laulun kerran kuullut on, se päivät uinuu, yönsä unhottaa ja kaipaa jotain, jot' ei koskaan saa.
Voi kuinka se on syvää ja lujaa! Minä olen lukenut erään runon, kyllähän sinä sen tunnet, ja siinä on yksi lause, joka sanoo kaikki: »Se hetken on työ, kun salama lyö, mut ijäks jäljen se puuhun syö!» Niin se on, siihen ei ole mitään lisättävää, se on kuin Jumalan sormella kirjotettu. Ja niin sen täytyykin olla, muutoinhan ei rakkaus mitään olisikaan.
Tiedä, Conon: Tämän miehen kuva kaunis on jo ammon Nuoren immen sydämmessä kapinoinnut, Kuluttaen hohteheena synkeänä; Sillä eihän Kilianin ulkohaamu, Eihän sana huuliltans, ei silmän isku Ole tähänasti juuri osoittanut Povessansa lemmen armotonta valtaa. CONON. Niin on miehen mieli; kovin suljettuna Muilta. Mutta että vallitsevat siellä Hyvät henget, sehän sydämmeni ijäks Onpi häneen kahlehtinut.
EDMUND. Mult' on ja vaimoltanne käsky hällä Cordelia vankihuonehessa hirttää Ja syyttää, että epätoivost' itse Hän surmas itsensä. ALBANIAN HERTTUA. Jumalat häntä varjelkoot! Pois tuo! LEAR. Uliskaa, ulvokaa ja vonkukaa! Oi, kivest' oletten! Jos teidän silmät Ja kielet mulla ois, niin taivaan holvit Parusta särkyis! Ijäks on hän mennyt!
Niin monen purjeet puhkiaa ja aallot haaksen hautaa, Ei heidän tiestään jäljet näy, ei venhostansa lautaa, He ijäks sinne suistuvat, ei muista kenkään heitä, Ja tuskin äiti vuodattaa nyt heille kyyneleitä.
Puheilleen en päässyt; Tään vaan sain vastuun hänen neitsyeltään: Ett' itse taivaskaan ei ennen nähdä Saa hänen kasvojansa peitteetöinnä, Kuin lämminnyt se seitsemän on kesää; Vaan hunnutettuna hän käy kuin nunna Ja silmää syövin suolavesin kastaa Huonettaan päivittäin, näin höystääksensä Kuollutta veljen rakkautta, jonk' ijäks Surevaan muistoons' aikoo tallettaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät