Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. lokakuuta 2025
Perässä synkkänä seisoi Hän kilven suojassa vaan. Häll' laps' oli sylissään; Hän näkyi oottavan purttani; Hän usein taaksehen katsoi Kuin varronnut mua ois'. Mua säälitti hätänsä. Lähellä hänt' oli laivain jo, Kun vastatuulehen tämän Mä käänsin liekistä pois. Nyt tulehen kilpensä Tuo rosvo viskaten hyppäsi, Ja lapsi sylissä vaipui Näin aallon helmahan hän.
Ethän ole vielä nähnyt tuhon mustaa, hirmuista peräseinää; raatamista raskasta olet tosin koettaa saanut ja siinä kestänyt; mutta käärittynä helmahan onnettomuuden et ole vielä oljennellut, ja siitä sun korkeus varjelkoon.» »Kuitenkin onneeni tydyn, sen sanoin; siinä, missä oli kylliksi teille, olkoon minulle myös ja kaikelle perheelleni.» »Hyvä!
Näyttämö on pimeä ja kuvaelma ensi alussa niin heikosti valaistu, että esineet ainoastaan hämärästi erottuvat. Rukous auringolle. Oi taivahan laps, sa aurinko oi, joka linnassas korkeessa loistelet noin, säde kultainen suo, valo armahin luo yön helmahan, varrelle kuoleman vuon! Kas, Tuonelan ruhtinas rautahinen hän seisovi vahtina vuorien.
Jos jouluksi ma aion valmistua, en aikaa tuhlata saa turhuuksiin. ihmetyksissään. *Eteenpäin* aattelet? Kait mull' on järkeä; tutkinto lienee sentään varsin tärkeä Muistappa: syleilee sua *elo* kuuma; et muuta vaadi, nykyisyyden huuma sun täyttää, et ees *tutkintoa* kait jouluksi; onnen kauniin linnun sait paulaasi; on kuin tulvis helmahan sinulle kaikki aarteet maailman!
Sydän myrskyvä unelmoi Tyynessä sylin armaan! Metsä nyt hiljalleen tarinoi. Luojan kiitosta puut huminoi. Sylissä armaan Saat levon varman! Jumal' yksin on päivä, mut mailma on yö. Paina kuin äitisi helmahan pää, Kruunusi pirstoilla nuku! Kulta ja korkeus jäädyttää; Yksin rakkaus lämmittää. Kruunullas nuku: Armo ei huku, Jumal' yksin on puhdas, mut syntiset me.
Kaunottaret kaupungin Nautintoa taiteellista Maisemista maalarin. Minä ennen empimättä Lähden luonnon helmahan, Tutkin luonnon luomistöitä, Etsin sieltä ihanan. Koitan kuulla kussa sykkii Luonnon sydän lämpimin, Kuss' on tunne tulvillansa, Kussa taide tuorehin. Laulan sitten maailmalle Mitä siellä kuulin, näin, Mikä siellä herttaisimmin Heijastuu mun mielessäin.
Siks riemuitkaat mun kanssani maailman kansat ja maat!» Hän rientää, hän kiitää, hänt' enää ei näy. Mut kansassa synkeä kertomus käy, hän määräänsä pääsi, hän paikkansa löys, ja palkkansa hänen oli pyövelin köys! Mut hetkellä, jolloin hän hirtettiin, jo vapauden virsiä veisattiin. Kuka oli hän? Haihtuja helmahan yön! Hän vain oli ajatus alkavan työn. Mitä miehestä muuta ois virkkaminen?
Meren äärelle käy, meren, äitisi armaan, mi on tuntenut sun monet murheesi varmaan, min helmahan kerran saat vaipua jälleen, kun on kaihosi kasvanut täysimmälleen. Meren äärelle luo surus, kaihosi yhteen, jalo alttari tee, jalon loimuta lyhteen, säde kultaisin auringon kukkuraisen läpi ohjaa uhrisi ainokaisen!
Noin hän virkki ja pois pojan armaan luota jo lähti; sitten siskojen näin, merenneitojen, käänsihe puoleen: "Jälleen painaukaa meren laajaan helmahan, menkää vetten vanhan luo kotikartanohonne ja kaikki hälle te haastelkaa. Ma Olympoon itse nyt ylhään luokse Hefaiston käyn, sepon kuulun, jott' asun antais uljaan, kirkasvälkkehisen hän poikani ylle."
Ma sinut etsin, näin sun, tunsin sun, Mut koskaan äidin helmahan en sulje Ma poikaa, jot' on Fleming kasvattanut, Ennenkuin oikeutensa hän näyttää. Kas käärmeenkieltä rinnassain ja helmaas Mua sulje! Linnaan takaisin! Oi äiti! Enemmän vihaat sä kuin rakastat. Ma rakkaudesta vihaan. Poikan', ota Tuo sormus.
Päivän Sana
Muut Etsivät