Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. lokakuuta 2025
Ja kotihini, ah, kun ma naikon vein, Satehessa ja tuulessa, hei, Niin silloinpa viinasta takaperot tein, Sillä sadetta sit' ompi joka päivä. Ja kun unen helmahan vaivuin näin, Satehessa ja tuulessa, hei, Niin siihen sikopäissäni nukkumahan jäin, Sillä sadetta sit' ompi joka päivä.
Sen kurjat päivät on, joka kerjää, Ja liioin jos omatunto herjää; Niin kurja polkea mieron teitä, Kun kuitenkaan en vältä heitä. FAUST. Mun luokseni jäät. MARGAREETA. Pian! sukkelaan! Lastasi auttamaan! Vuon vartta tie Mene ylöspäin! Yli silta vie Salon helmahan, Vasemmalle, aidan luo! Virtaa vuo... Ota kiinni tuo! Se tahtoo nousta! Se potkahtaa! Auta! auta! FAUST. Oih! mieles malta!
Elä murehdi turhia, äitini mun, me tullaan, tullaanhan kyllä, me tulemme poskin niin lämpimin, meill' onhan villaista yllä, ja jos kylmäksi jää sormi yks tai tää, sun suukkosi kyllä sen lämmittää. Me hiihdämme alta ikkunan, me katsomme salaa sisään: Isä pitkää piippua polttelee, emo takkahan halkoja lisää. Hei, hip hip huraa! kaikk' kerrassaan! Ovi auki ja äidin helmahan vaan.
Kuninkaisella ryhdillä kantoi Harasarvisen kaunihin pään, Mut pensahan suojasta tähtäs Sala-ampuja pyssyllään. Tomun helmahan heilahti kruunu Tuon voihkivan ruhtinaan, Ja kaatunut kanervan kukkiin Vuos hurjoa hurmettaan. Tuo rohkea mänty, mi nostaa Päin taivasta latvoaan, Mä tiedän sen ylpeän riennon Ja toivonsa voimakkaan.
Niin, täällä Ma jäällä Nyt säällä kirkkaall' liukuilen, Ja mieli Ja kieli On vilpas, iloinen. Ja jalka teräkseen! Ilolla, posket punottain, Nyt määrään kaukaiseen Ma tuulen lailla lennän vain. Ja matkaltani palajan Taas kotiin, äidin helmahan, Ja luotan Ja vuotan Taas tuota kevätt' ihanaa, Kun läikkyy Ja väikkyy Vapaina järvet, maa. Maamme kirja 1878-1905.
Näin hän vanhuuttaan saa miettiä, toivon ja pelvon vaiheill' olla ja suurempaa teiss' arvoa huomaa, huomaa nöyrtyen myös, ett'ei niin suorahan juosta vanhan helmahan, vaikkapa hän rikas, mahtava oiskin.
Kuolleiks teitä en kutsua voi, oi vainajat, veljet, hiljaiset asujat, peitetyt helmahan maan. Ah, eläviks yli muiden, vainajat, teitä ma kutsun, en välillämme ma nää kuilua kuoleman yön, nään teon suuren vain, joka päitänne kalpeita kruunaa valkeuteen elämän, kirkkauteen elämän. Varjoja oomme me vain, tosi on vain siellä miss' ootte, kaukana meistä ja, ah, niin liki, niin liki myös.
Kun yksin laulelen, Näin aina aattelen: Ah jos kultani Yhtyis kanssani Laulamaan! Kun huulein kosketan Taas maljan laitahan, Soisin silloinkin Huulet huulihin Yhtyvän. Ja illan tultua En muuta toivota, Kuin: jos nukkuvan Immen helmahan Nukkuisin.
Kaikki on käynyt niin kummalliseksi; uutta en enää ma uskoa keksi, laulan ma siks, mitä ennen ma lauloin, kun ijän kultaisen impiä kauloin, mietin ma taapäin, taapäin ma taivun, muistojen muinaisten helmahan vaivun,
Päivän Sana
Muut Etsivät