Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Niinkuin Oinaan nahan viejälle Muinoin mainio Medea keksi Keinot, niin nyt neito rehevälle Kosijalleen', jonk ihastukseksi Louhen vihdoin täytyi myöntää hälle: "Puolisokses vie nyt ikuiseksi Valvattini." Kohta häitä juodaan, Sitten sepon kotoon nainen tuodaan. Huis nyt lehmät lehtohon! Kourusarvet salohon, Kultaisille kunnahille, Hopeisille ahoille!
Annanpa hälle, paitse kaikenlaista kamsua ja kapiota, kymmenen suurta konttipulloa, tämän isältäni perityn suuren kattilan ja tuon kenokaulan viinapannun hattuineen, piippuineen joka tuolla tulen sylissä nyt ropajaa ne kaikki sille tyttöripsulle annan! Simo. Tyttöripsuko? Sitä nimeä en morsiamelleni suvaitse! Sulhoansa kaulaili tyttö nyt ihastuksella. Sere. Voi sua rakas kullan mykyrä! Jaakko.
Siinä se keino, jolla voitat linnan ylvään! Kun kuolin, noutamaan mua sai Franciscus, mut hälle virkkoi kerubini musta:
Siinäpä vieressäin mies uuttera raittia laasten Lykkeli luudallaan likatukkuja suuria yhteen; Hälle mä viimeinkin, kysyäkseni kaikkea, virkoin: «Lausuos, ystävä, kirkkoko tuo, vai valtiahille Aihehdittuna lie; imehissään mieleni kaikk' on.» Hän puri huult', oli vait sekä nauraen vain kavalasti Temppua mielessään häpeällist' aatteli mulle.
BRUTUS. Kolmasti tarjottiinko kruunu hälle? CASCA. No, kuinkas muuten; ja kolmasti hän sen luotaan työnsi, mutta joka kerta aina hiljemmin; ja joka työntämiseltä kunnon naapurini kajahuttivat riemuhuudon. CASSIUS. Ken hälle tarjos kruunun? CASCA. He, Antonius. BRUTUS. Miten se kävi? Kerro, hyvä Casca.
Vaan alan äärimmän, välin kaivannost' esimuuriin, tungokseen hevot täytti ja kilvenkantajat urhot; päin Priamon vesa Hektor näät kuin rientävä Ares tunkeutui, kun Zeus soi voitonkunnian hälle. Polttanut kai tulen liekill' ois tasakaarevat laivat, mielt' Agamemnonin ylhä jos ei ois johtanut Here itse jo joutumahan, tukemaan pian intoa toisten.
Kylpi nainen kyyneleissä: »Viel' en todeks usko tuota, varmaan vuorten jyrkänteissä kirpoi miekka miehen luota.» Näytetähän keihäs hälle: »Liekö tuttu tumma veri? Vieri maalle vehreälle, missä suuri surman peri.» Nyyhki vaimo voivuksissa: »Viel' en menoon usko miehen, varmaan soissa soiluvissa tarttui ruoste raudan tiehen. Vielä elää kuulu kulta, vihertää kuin latva virven.
Ilokseni soivat kerran Soikoot ainiaan! Kuolinkellot kapakalle Soikoot yli maan! Kunnes sortuu kuolemaan Surmasusi isänmaan, Juopumuksen valta! Kuollon kellot soi! Soivat kerran ennen hälle, Kylän juomarille, Joka viikkopalkastansa Kotiin nälkäisille Lapsilleen ei tuonut ei Penniäkään kaikki vei Kapakoitsijalle. Kuollon kellot soi!
Vuoks ajomiehen nous suru haikea Hektorin rintaan, vaan hänet jätti hän, vaikk' oli kumppaniaan kovin surku, etsien, reippaan mist' uron ohjiin sais. Sitä kauan ei hevot kaivanneet, näet äkkiä Ifiton poian keksi hän, urhokkaan Arkheptolemon, hänet kohta vaunuilleen kera otti ja ohjat tarjosi hälle.
jumalten peljätessä jättein vihaa hän näytti uljuuttaan, mut käyttämänsä käs'varret eivät enää koskaan liiku.» Ma hälle: »Jos on mahdollista, silmin halaisin ensin nähdä hirvittävän myös Briareus-jättiläisen.» Tuohon hän vastas: »Saat sa nähdä Anteuksen, hän lähell' on, voi puhua, on vapaa, syyn kaiken pohjaan viepä on hän meidät.
Päivän Sana
Muut Etsivät