Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Sinne hän astui nyt, ovet hohtavat sulki ja ensin huuhteli ambrosiall' ihon armaan, ei tomun hiukkaa heittänyt, koht' ihanaa, sulotuoksuist', ambrosiaista sille jo öljyä voiteli myös, jota tuoksuna häll' on. Jos värehenkään Zeun katon korkean alla se läikkyy, kohtapa tuoksu jo tuulahtain maan, taivahan täyttää.
On kalvas hiukan, mut niin käy noiden Sanskriitin ja Hegelin tutkijoiden. Häll' lempipoëtana viel' on Fouqué. On kritikoimasta muuten hän laannut, Näet toimen tän oli huostaansa saanut Hänen mainio mummonsa Hekatee. Hän juridiikkaani kehui kovin, Sitä aiemmin myös oli tutkinut tovin.
Saloille loisti kalvas kuu, Siell' ulvoi ilves nälkäsuu, Kylästä kuului haukuntaa; Mies astui metsän reunamaa, Häll' erämaass' ol' mökkinen. Ol' kolkko joulu-iltanen. Kodissa lapset odottaa Nyt tietä tuiskun tukkimaa Mies alkoi rientää minkä voi; Hän kartanosta leipää toi, Jot' armaat söisi joulunaan, Petäistä syksyn purtuaan.
Jalo herra, Apusi suo, nuo käynnit hältä kiellä; Ma koitin turhaan. TIMON. Mies on rehellinen. ATEENALAINEN. Nyt häll' on tilaisuus se näyttää, Timon; Rehellisyydell' oma palkkans' olkoon, Se älköön tytärtäni voitekselko. TIMON. Lempiikö tyttö häntä? ATEENALAINEN. Hän on nuori Ja herkkä; oman nuoruutemme kiihko Osoittaa kyllin, kuinka häälyvä Se nuoruus on. Sä lemmit tyttöä?
Antonion piti Se tuoda, vaan hän poiss' on. Lähemmäksi! AIRUT. Armoisin rouva, CLEOPATRA. Octavian näitkö? AIRUT. Näin, kuningatar. CLEOPATRA. Missä? AIRUT. Roomassa. Hänt' ihan silmiin katsoin; näin, kun häntä Antonius ja veli taluttivat. CLEOPATRA. Mun pituiseni onko? AIRUT. Eikä, rouva. CLEOPATRA. Ja äänen kuulit? Heleä vai heikko? AIRUT. Sen kuulin, rouva; ääni häll' on heikko.
Tuska häll' on ainainen, mutta myös ainaisen teon tulihurma, Kuolo häll' on kumppani, ystävät elon lyhven ajatus ja surma. Painavat palkeita pyrkimys sekä usko ihmiskuntaan uuteen; kohottavat kouraa kuolevaisen kaukomielet kuolemattomuuteen. Jos käsi uupuu, uuvu ei unelmien kirjokipinä-lento; usein on maailman syttänyt hehkuvan hengen säen hento.
Virkki ja riensi jo pois Telamonin aaluva aimo Teukros saattajanaan, veli, laps saman sankaritaaton; Pandion kera häll' oli, kantaja kaarevan jousen. Torniin kerkesivät he Menestheun urheamielen muurin turvin tulla ol' aika jo myös, hätä suuri, näät etuvarjeen kimppuun kuin rajumyrsky jo musta ryntäsivät Lykian väen päät sekä päälliköt aimot; karkasi mies päin miestä, ja soi sotakiljuna suuri.
Raskaimmat raatoi äit' orjan työt Vaivoistaan nurkahtamatta; Hän valvoi päivät, hän valvoi yöt Lepoa muistelematta. Pojasta, toivoi hän, tulee mies Jalompi vanhempiansa, Ja maineens' rinnalla jää kenties Myös muistonen kantajastansa. Ja poika varttui kuin honka vaan, Ei vertaa häll' ole toista; Ja missä parhaita mainitaan, Nimensä kirkkainna loistaa.
Johdossaan urot uljaimmat sekä myös useimmat häll' oli; vaskiin välkkyvihin varaeltuna loisti itse hän urhoja muit' ylevämpänä ylväydessään, kosk' oli korkein hän sekä johdossaan enin joukko.
Häll' oli, paitse tätä nuorukaista, Kaks poikaa vielä, jotka miekka käessä Sortuivat sotaan. Isä, ollen vanha Ja lapsirakas, katoaan niin suri, Ett' uupui hautaan. Jalo puolisonsa Hän tätä silloin kantoi, mutta kuoli, Kun syntyi tää.
Päivän Sana
Muut Etsivät