Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Kuului etäisen räjähtelyn heikko ääni. Minä painoin pääni Ernestin rintaa vasten ja itkin häviölle joutunutta aatettamme. Ernestin käsivarren hyväilevä puserrus tulkitsi minulle hänen lempeään. »Tällä kertaa jouduttiin häviölle, mutta ei ainaiseksi», sanoi hän. »Olemme saaneet opetuksen. Huomenna aate nostattaa uudet voimat, joita vahvistaa viisaus ja kuri.»
Musti oli runollinen luonne ja vaipui mielellään haaveisiin. Valkea, kesäinen yö, luonnon tyyneys, laaja, päilyvä vedenpinta, hyttysten hyrinä ja etäisen, salaperäisen kosken kohina virittivät hänen herkässä mielessään epämääräisiä mietteitä ja tunnelmia, joita hän silloin mieluimmin tahtoi hautoa kaikessa rauhassa ja yksinään.
Kaunis myrskyssä, kauniimpi tyynnä, päivänpaisteessa kylmänä kyynä. Aalto on ahnas, syvyys on hellä, surmaa sankarin lempeydellä. Huomenen huolissa merimies soutaa; pohjalla ijäti uinua joutaa. Päällä päilyvät tähdet ja kuudan, alla yö, pyhä, yksi ja muudan. Pinta on pettävä, tosi on syvyys, turmaa tuova kuin naisen hyvyys. Hiihteli sininen neiti, sinisessä tähti-yössä, unessa etäisen onnen.
Mutta pahan tytön mieli kävi niin kummaksi, kun merimies kertoi kaukaisista maista ja mustasilmäisistä tytöistä ja merestä, merestä, joka tenhosi ja lumosi enemmän kuin loistavat silmät ja punaiset huulet. Rintaan tuli kuin kaipaus kauas pois tuntemattomia vaaroja kohti. Päivä laski metsän taa ja linnut lakkasivat laulamasta ja hongikon humina oli kuin etäisen meren kutsu.
Nokkela on onnen neiti, impynen ilohaluinen: veikistellen, keikistellen tuolla se vastahan tulevi, soitellen somerta rannan, metsätietä tepsutellen; kättä antoi, alas katsoi, posket vienosti punersi, sanat suussa sammalteli, ääni verhottu värisi, kuin lipinä lehdon tuulen tai loiske etäisen aallon. Laulaja todeksi luuli, käsi tyhjeä tapasi, kaukana salon sisässä läikkyi nauru neien nuoren.
Puoleksi mädänneet, äärettömän suuret rytöpuut rannoilla, tumman vesikuvastimen reunoina, ja aution seudun kulon kaltainen hiljaisuus, jota ainoastaan etäisen korpin korahtelevat toitotukset häiritsivät, kaikki tuo vaikutti valtavasti minuun. Kauan istuin vaipuneena tuohon omituiseen toimettomuuden tilaan, johon ihmiskäden raivaamaton sydänmaan näky meidät aina saattaa.
Mietin vain, mitä minä sitten tekisin, sillä tie päättyi tähän ja minähän olin lähtenyt ilman mitään varsinaista päämäärää matkalleni. Kuitenkin oli tuon etäisen kaupungin näky oudosti sydäntäni ailahduttanut. Ja aivan huomaamattani hiipi tämä ajatus sydämeeni: Siellä on paikka, jonne olen pyrkinyt. Siellä on lepo lempeä vaeltajalle.
Laine kuohuu laineen perästä, pursi nousee ja laskee, ja Anna tuossa asemassaan, purje ja koko etupuoli venhettä ne kiinnittyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, samaksi olennoksi, jota minä johdan ja vien tuonne siintävän ulapan perille kohti jotain kaukaista kalliosaarta tai valkoiselle paistavaa merimerkkiä pitkän etäisen niemen nenässä. Joskus särkyy iso laine kokkaan ja pirskahtaa perään saakka.
Valahdellut sieltä täältä taivaan kultainen valkeus vuorten soliin. Kirkastanut milloin palasen tuollaisen Hiitolan sankarin lumisesta pantsarpaidasta, milloin etäisen, yksinäisen esitaistelijan jäisen kypärtöyhdön.
LYYLI: Kuin tiuku helisi hänen äänensä isäni tuvassa tummaisessa, kun hän lauloi lapsellensa, mutta kun hän kotiin karjoja huhuili, kierteli se niinkuin etäisen kanteleen kaiku pitkin Hämeen punertavia hongikoita... LYYLI: Ja kuitenkin muistat sinä häntä enkä pidä ihmeenä sitä, sillä hän oli kaunis nähdä ja sangen suloinen kaulata sinun Herrasi Jumalasi kasvojen alla... TUOMAS: Onneton nainen!
Päivän Sana
Muut Etsivät