Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Riutta-ahteella sattui Kalle ja Reeta kohtaamaan pari laukkuvenäläistäkin. Ne nähtyään seisahtui Kalle äkkiä, ja tuskin ehti Reeta kääntyä katsomaan, mikä hänelle tuli, kun Kalle jo juosta vilisti pois metsään. Turhaan huhuili morsian: "Kalle mihin sinä menet?" Turhaan rupesi hän vielä tien vieressä odottamaan sulhoansa, luullen hänen piankin metsästä palaavan. Kului hetki, kului toinen.
Tuo kaunis pajarin poika huuti suuressa hädässä, anoi Herran armahdusta; tuo impi ihalan illan oudon liettä liikutteli, oudon lasta laulatteli, oudon karjoja huhuili, oudon väänti värttinätä, oudon kanssa illat istui, oudon kanssa aamut astui, oudolle tilan tekevi, oudon ääntä kuuntelevi. PYH
Tuo, jota hän ei koskaan olisi uskonut... Gunhild, joka niin erosi kaikista muista ... jota hän melkein oli peljännyt. Olikohan se oikein totta? Tai oliko hän uneksinut? Ett'ei vaan noidat olisi hänen kanssaan vehkeilleet? Mutta kaukana mäkien harjanteilla huhuili viehkeä ääni pitkiä, kauniita säveliä; iloista ja riemuitsevaa huhuilemista se oli. Bård kavahti ylös ja huhuili vastaan.
Kirsti ja Miranda tulivat ovelle katsomaan, ken huhuili, ja ensi silmäyksellä käsittivät tilanteen. "Kutsu pois koirasi, Miranda", huuti nuori Taavi, "niin tulen tästä vieraaksenne." "Se luulee, että aiot tehdä meille pahaa", selitti Kirsti; ja Miranda juoksi apuun iloisesti nauraen.
Iisakin silmään nousi kyynel, mutta Kero-Pietin kasvot olivat kovat ja silmäin ilme kylmä. Tuli taas kirkas yö, kevättuoksuinen, lauha kuin kesällä. Korpikosken rannat hymyilivät, tuomet olivat jo kukkaan puhkeamassa. Koski vaahtosi ja pauhasi, mutta siinä oli jo kesäveden pehmeä sointu. Metsässä huhuili kaiku, hypellen riemuisena kukkulalta toiselle.
LYYLI: Kuin tiuku helisi hänen äänensä isäni tuvassa tummaisessa, kun hän lauloi lapsellensa, mutta kun hän kotiin karjoja huhuili, kierteli se niinkuin etäisen kanteleen kaiku pitkin Hämeen punertavia hongikoita... LYYLI: Ja kuitenkin muistat sinä häntä enkä pidä ihmeenä sitä, sillä hän oli kaunis nähdä ja sangen suloinen kaulata sinun Herrasi Jumalasi kasvojen alla... TUOMAS: Onneton nainen!
Tyttö seisoi kukkulan laella, syrjin nuorukaiseen. Hän varjosti kädellään silmiään, huhuili taasen ja alkoi astua hiukan toisaanne viettävää rinteen syrjää alaspäin. Nuorukainen ei tiennyt mitä tehdä. Hän miltei juoksi muutamia askeleita tyttöön päin. Ponnahti notkeasti eräälle rungolle, kohotti kätensä kahden puolen suuta ja aikoi huhuta.
Hänen haltuunsa oli jätetty jotakin. Hänelle oli uskottu lapsi niin nuori kuin hän olikin. Kyllä hän pitäisi siitä huolta! Mikä ilo oli hänen rinnassaan! Hänen tarvitsi vain mennä tuonne puutarhaan, niin... Ja sinne hän menikin ja huhuili. Kuuli oman äänensä huutavan pikku Marian nimeä. Jopa tuli vastaus kaukaa: Täällä minä olen! Vähäpätöinen seikka. Mutta se uudistuisi joka aamu.
Tuota muistellessa Gunhild nauroi ilosta ja kaikki ihmettelivät sitä äkkinäistä muutosta, joka hänessä oli tapahtunut. Enemmän kuin koskaan ennen hän juoksenteli ulkona, lauloi siellä ja viserteli kilvan lintujen kanssa. Kun hän oli kiivennyt niin korkealle vuoren harjanneitta, että saattoi nähdä kauas, aina Nesetiin, huhuili hän kovimmalla äänellään ja kaiku vastasi vuoresta toiseen.
... Thorbjörn se todella olikin, hän ajoi kaupunkiin. Sinne oli pitkältä, hänen kuormansa oli suuri, siitä syystä hän ajoi hiljakseen pitkin pölyävää tietä. Tämä näkyi paimenmajalle, ja koska hän sieltä kuuli rallatuksen, älysi hän heti kuka siellä oli, nousi kuormalleen ja huhuili niin, että kalliot kajahtelivat. Silloin torvella hänelle toitahutettiin, hän istui kuunnellen ja, äänen vaiettua, nousi hän jälleen huhuilemaan. Näin sitä pitkitettiin, ja hänen mielensä kävi iloiseksi. Hän katsahti päin Päiväkumpua, eikä se hänen mielestänsä milloinkaan ennen ollut näin välähdellyt päivän paisteessa. Mutta huomionsa sinne kun oli, jäi hevonen oman onnensa nojaan ja kulki minne tahtoi.
Päivän Sana
Muut Etsivät