United States or Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä aion teidän perästänne lukita oven kadun puolelta. Yhdeksäs kohtaus. FIGARO. Voi tuota hyvää varovaisuutta! Lukitse, lukitse ovi kadulle päin; ja minä avaan sen uudestaan kreiville ulos mennessäni. Hän on aika lurjus, tuo Bazil! Onneksi hän on vielä suurempi hupsu.
"Niinkuin en minä sitä tietäisi", vastasi Hilja närkästyneenä. "Mutta sen sanon sinulle, että purossa on ihan eri tyttö, ja minusta tuntuu niinkuin olisimme sisaria. Kuin minä avaan suuni, niin tekee hän samoin, mutta kuin minä sanon jotain, on hän vaiti." "Se on Ahdin pieni tytär", sanoi Juhani. "Varo itseäsi. Jos hän on isäänsä, ottaa hän sinua jalasta kiinni ja vetää sinun veteen."
Minä avaan syömeni selälleen ja annan päivän paistaa, minä tahdon kylpeä joka veen ja joka marjan maistaa. Minun mielessäni on juhannus ja juhla ja mittumaari, ja jos minä illoin itkenkin, niin siellä on sateenkaari. Tuli tuoksuvat illat ja tyynet veet, kevätkuutamot koivujen alla, tuli lemmen kaihot ja kyyneleet ja lemmen hehkut ja halla. Voi kuinka ne lemusi kukkaset mun impeni ikkunalla!
Olipa onni, ettei hän ollut sulkenut ovia ja lähtenyt. Mitä vielä, päinvastoin, minä kun tulin, luulin ensin, että talossa on kestit: kuulen naurua, kikatusta, mitä vilkkainta konversatsioonia. Avaan oven saliin, ei ketään. Vierashuoneessa! ajattelen. Rykäsen: psiuh, kuuluu kuinka kaikki vieraat hajoovat niinkuin akanat tuuleen.
Oiti! Kuollut on hän. Hän Cassion surmast' ehkä tiedon tuopi; Suur' oli melu. Haa! Ei liikahdusta? Kuin hauta vait! Avaanko? Mikä paras? Hän, luulen, liikahtaa: ei. Mikä paras? Jos avaan hälle, puhuttelee varmaan Hän vaimoani. Vaimoani! Ketä? Mun vaimoni! Vaimoa ei mulla! Oo, tuskallista! Mikä tuhon hetki!
Oh! malttakaas vielä, minä suljen silmäni, ja näen teidät semmoisena kuin silloin olitte; minä avaan ne uudestaan ja näen millainen olette nyt, se on, sata vertaa ihanampi vielä!
Kuusi vuotta on kulunut siitä, kuin kirjoitin mitään tähän vanhaan aikakirjaani, ja kun avaan sen jälleen täällä luostarin hiljaisuudessa, ovat ensimäisten sivujen kirjaimet jo vaalenneet ijästä; kuitenkin lähtee niistä kummallisen tuttava lemu, ikäänkuin varhaisen kevään kukista.
Ei, samalla, kun avaan sydämeni, niin näytän hampaitani, ja jos se ei auta, niin ammun luodin otsaani. Ei, piru vie, sitä en sentään tee! No tuhannen tynnyriä! Eikö hän ole täällä taas! Vesterkvist. Nöyrin palvelianne, herra majuri; toivon että voitte hyvin. Kummellund. Oh, kyllä minä voin mutta minulla on niin hiton kiire enkä koskaan saa minkäänlaista rauhaa. Vesterkvist.
Kaukana meren rannalta syntyneistä eivät ostronit maistu hyvältä, mutta minä, joka olen herkkusuu, avaan itse niitten kuoretkin, jotta ne olisivat oikein tuoreita, kun niitä särvän ja sekoitan niitten mehua viiniini." "Minä en rakasta liian suolaisia ruokia ja jätän siis tuon meri-eläimen avaamisen palvelijani toimeksi," Publius vastasi. "Sen kautta säästän sekä aikaa että hyödytöntä työtä."
Myöskin Akacievejn 4:ssä, jossa ystävykset asuvat, on pieni puutarha, missä hyasintit ja narsissit kukkivat keväällä ja ruusut kesällä. Avaan sen portin, astun sinne sisään ja tuota pikaa soitan jo ovikelloa. Tavallisesti on nuori, siisti palvelija avaamassa, viime käynnilläni tuli sairaanhoitaja.