Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
En minä sitä itselleni! selitti Adelsvärd kierrellen. Onko sinulla potilaita? nauroi Felldner ja silmäsi häntä terävästi rillien lävitse. Siis ruvennut töhertämään minun ammattini alalla? Naisihmistäkö sinä parantelet? Kenties! vastasi Adelsvärd kuivasti.
Adelsvärd kiikutti tuoliaan maltittomasti. Felldner sanoi: Minä en päästä sinua, ennenkuin olet maistanut kaikkein vanhinta Chianti-viiniäni. Puoli tuntia pitäisi sinulta siihen liietä ellet tahdo niin paljoa uhrata ystävillesi! Adelsvärd katsoi kelloaan. Hän ei ollut vieläkään vetänyt sitä käymään ja hänen mieleensä muistui...
Mutta kuultuaan vielä toisenkin kerran sanat: "Sinä et saa enää koskaan minua nähdä" hyppäsi lapsi vuoteesta lattialle ja puristautui kiinni Adelsvärdiin, tarttuen lujasti hänen jalkoihinsa ja käsivarsiinsa, ja suuteli hänen kättään kuin pikkuinen koira. Adelsvärd nosti hänet istumaan syliinsä ja kietoi huiveihin. Lapsi värisi ja hytkyi.
Rigo hellitti airosta toisen kätensä, viittasi sillä pitkin vedenpintaa ja maiskutti kieltään hiljaa: "Tuolla on muuan luostarisaari ja vanha puutarha sieltä saa myös siemauksen hyvää viiniä ja halvalla!" Kun siellä on viiniä, niin kaiketi ihmisiäkin. Keitä siellä asuu? kysyi Adelsvärd. Pari siivoa vanhaa ihmistä vähän omaa sukuani kunnon väkeä ja viini on hyvää, teidän ylhäisyytenne.
Federigo! Sinäkö sieltä tulet? huusi Adelsvärd ja kurotti itseään sillan kaiteiden poikki. T:ri Fritz Felldner, pitkä, hartiakas herra, katsahti ylöspäin. Kuun kajastus sattui kirkkaana välkkeenä hänen rilleihinsä ja heitti hänen silmäykseensä tavallista enemmän petolinnun, kotkan, näköä.
Kasvot olivat lapsen, tyttölapsen, hyvin nuoren pikku tytön. Hienot lyhyet piirteet punertuivat auringon punassa, kun pää tuli paremmin näkyviin ja Adelsvärd näki, kuinka tyttölapsen vartalo irtautui rungosta ja seisoi ihan vapaana liikkumatta häntä katsellen, ikäänkuin olisi seissyt siinä jo kauvan. Tule lähemmäs! sanoi Adelsvärd ystävällisesti.
Hän pukeutui ja astui hyvin hiljaa pikku Marian huoneeseen. Tyttö makasi sikeässä unessa kalpea puna poskilla. Adelsvärd istui tuolille vuoteen viereen, ja hänestä tuntui, kuin hän ei olisi koskaan ennen ollut näin reippaalla päällä tyynenä ja mieli täynnä suurten päätösten ensi riemua. Hetkisen kuluttua hän torkahti ja nukkui istuallaan.
Auringon paahde ja ajan hammas olivat hävittäneet, mitä ihmiskäsi oli luonut. Kuorin seinässä ammotti avoin ikkuna; näkymättömässä ruudunpalasessa leimusi uupuneen päivän iltatervehdys. Tämä tervehdys valui yli katon ja muurien, sypressien ja pensasten niin vienosti koskettaen, että Adelsvärd ehdottomasti hiljensi ääntään, kun astuessaan ylös rantaportaita kysyi Rigolta, missä täällä oli ihmisiä.
Adelsvärd kertoi Marialle näistä hauraista ihmeistä, jotka olivat kirjavaa lasia ja vesikirkasta kristallia. Maria vain pudisti päätään; hän ei ollut ikinä nähnyt semmoista eikä kyennyt sitä kuvittelemaan. Eiväthän he muuten olleetkaan sitä hakemassa. Kaupunki, museona, oli heiltä lukittuna. Mitäpä olisikaan hyödyttänyt, jos hän olisi tytölle näyttänyt Colleonin ratsupatsasta?
Kah, sinähän olet sama mies, jonka näin silloin illalla! Nyt minä sinut tunnen. Enpä tiennyt, että sinullakin on vene! ... sanoi Adelsvärd. Hyvin mitätön vene, hyvä herra! Vuokrasin sen Teidän rahoillanne. Mutta suokaa anteeksi te tuhlaatte rahaa liian runsaasti.
Päivän Sana
Muut Etsivät