Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Ja hän lopetti syöntinsä niin pian kuin suinkin ja riensi tavottamaan käsiinsä Rigoa. Tahtooko teidän ylhäisyytenne sinne saarelle maalaamaan? tiedusti Rigo alamaisesti. Adelsvärd mietti asiaa. Mutta luullen näkevänsä toisella puolen Traghettoa Felldnerin harmaan hatun hän hyppäsi gondooliin ja komensi: Lidon rannalle! Eikö siis luostarisaarelle ylhäisyytenne?... Cospetto! noitui Adelsvärd.
Sinä kyllä tarvitset aurinkoa virkkoi Adelsvärd hymyillen. Lienet kai tämän talon tyttärentytär, pikku Maria, joka on ollut sairaana? Niin, en minä vieläkään ole aivan terve. Mutta pian minä paranen. Minä olen eilisestä asti voimistunut. Minä käytän aurinkoa koko päivän annan sen paistaa itseeni mutta yöllä minä nukun!
Ja Adelsvärd kevensi omaatuntoaan painamalla tämän läksyn vielä toisenkin kerran vanhan raatajan mieleen ja antamalla hänelle runsaasti juomarahaa. Ukko nosti ääneti hattuhylkyään ja nyt Adelsvärd keksi, että tämä mies oli juuri se "toinen", gondoolisoutajan varjo, joka pari päivää takaperin oli hattuunsa korjannut vieraalta saamansa palkkion.
Ilman taiteen apua olisi hänen nimensä huuhtoutunut siihen muta- ja verivirtaan, johon uppoo satoja hänen kaltaisiaan. Jospa se virta olisi niellyt omat sortajamme! Adelsvärd istuutui Marian viereen, tarttui hänen käteensä ja jatkoi: Minua rupesi niin naurattamaan.
Hän oli ihmisistä erossa samapa se, oliko niillä hänelle mielessä ystävyyttä vai ei. Jos rupeisivat häntä jostakin moittimaan, tekisi hän samoin kuin Maria: ei vastaisi. Hän ja Maria olivat kotiutuneet tähän puutarhaan muut eivät. Jos oli olemassa Jumala ja tämä astuisi esille puiden takaa, siunaisi hän heitä. Adelsvärd ei epäillyt.
Hän ei herää ennenkuin myöhään päivällä! virkkoi rouva hetkisen kuluttua. Niinpä siis lähden yksin kotiin! sanoi Adelsvärd ja löi piirustuskirjansa kiinni kääntämättä häneen katsettaan. Kotiinko nyt? kysyi rouva ja lisäsi hiljaa, himmeällä äänellä: Onko siellä joku teitä odottamassa? Ei minua kukaan odota! vastasi Adelsvärd. Pankaapa vähän puita uuniin! pyysi rouva.
Hän ja molemmat vanhukset puhuivat vinhaa vauhtia Venetsian saariston puhtainta murretta. Vanhojen silmät hymyilivät säädyllisesti niinkuin lapset, jotka koettivat olla oikein sukkelia. Rigon ei tarvinnut sitä koettaa. Adelsvärd ymmärsi, että tuo puhetulva ryöppysi hänen itsensä kimpussa. Rigon tapana oli sälyttää hänen niskoilleen täyteläisiä arvonimiä ja vastaavia pääomia.
Ja nyt toistan sinulle: varo, poikaseni, kalpeita kasvoja! En ole eläissäni kyhännyt näin pitkää kirjettä. Tämä olkoon sinulle ystävyyteni merkkinä. Fedengo Felldner. Adelsvärd luki tämän kirjeen ristiriitaisin tuntein. Jalkavaimon kirje semmoiseltahan se oli ei pystynyt häneen vähääkään. Hellittelyä, tunteellisuutta ja 300 frangia ... se oli kovin kehnoa.
Pikku Maria ravisti päätään, puristi hänen kättään ja käänsi kasvonsa seinään päin. Adelsvärd tunsi kyyneliä kertyvän silmiinsä. Minä olen käynyt liian herkäksi, tehnyt liian paljon työtä, elänyt liian rasittavasti, minun tarvitsee päästä rauhaan! mutisi hän ja kumartui taas ja silitteli pikku Marian pehmoisia hiuksia. Tyttö ei liikkunut.
Katsotaanpa, miten sinun laitasi on! kuiskasi Adelsvärd. Ei, älä sytytä!
Päivän Sana
Muut Etsivät