Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Tuopa on liian hurjaa! ärjäisi Adelsvärd ja alkoi jyskyttää talon lukittua ovea. Turhaan. Vastapäisessä talossa vedettiin muuan kaihdin varovasti syrjään vanhahko, yöpukuinen nainen pisti päänsä puoleksi näkyviin. Kuuletteko? huusi Adelsvärd. Mitä tuolla on tekeillä? keitä siellä asuu? eikö sinne pääse auttamaan?...
Entä pikku tyttö? tiedusti Adelsvärd koettaen kaikin mokomin näyttää huolettomalta. Pikku tytön puheille en päässyt! Puussa! ajatteli Adelsvärd. Hän sai vettä pestäkseen kasvonsa, kaulansa ja kätensä. Soutaja katseli vapisevia käsiä ja kohautti olkapäitään. Mennään siis, herra!... Molemmat juoksivat alas veneeseen. Se ryömi hiljakseen kuin etana, vaikka heillä oli pakovesi mukanaan.
Ja minä näin gondoolissa hienoja naisia! Vai hienoja! nauroi Adelsvärd eihän niistä siis voinut sinulle olla kiusaa! Ne katselivat kaikkea niin pilkallisesti. Niillä oli kylmät, tylyt silmät, eikä niissä näkynyt mitään muuta kuin pahoja ajatuksia. Lupaa nyt minulle, ettei enää koskaan mennä sinne! pyysi pikku Maria. Ole rauhassa! vakuutti Adelsvärd. Ei meidän tarvitse koskaan lähteä sinne yhdessä.
Ovi aukeni, ja sisään tuli pikku Maria kääriytyneenä vaivaisiin huiveihinsa. Hänen oli vilu. Saanko panna sinun sänkyysi maata? kysyi hän. Minua niin pelottaa. Ole niin hyvä ja anna minulle jotakin lääkettäsi! Hän meni makuulle. Adelsvärd kääri hänet huolellisesti, antoi kiniiniä, istui lohduttamassa ja silitteli hänen hiuksiaan ja kosteita käsiään.
Adelsvärd piti kättään pehmoisesti hänen poskellaan ja painoi hänen päätään rintaansa vasten.
Maria liikahti, kääri tumman vaatteen ympärilleen, astui hänen luokseen, nojasi tuokion aikaa hänen olkaansa vasten katsahti loistavin silmin hänen tummiinsa tarttui hänen käteensä ja pani sen päänsä päälle. Minä siunaan sinua! kuului Adelsvärdin huulilta. Silloin Maria juoksi nopeasti taaksepäin, puiden väliin kotia kohti. Adelsvärd ei seurannut. Eikä piirtänyt.
Silloin Adelsvärd sieppasi raskaan, raudotetun keppinsä joka oli hänellä ollut taattuna toverina monella retkellä: Jollet nyt pidä suutasi kiinni, Rigo, niin en enää koskaan huoli gondoolistasi, vaan halkaisen paksun kallosi heti paikalla ja paiskaan sinut kalojen ruuaksi! Minä tahdon olla rauhassa ymmärrätkö? Miesten katseet yhtyivät.
Tyttö veti hiljaa toisen kätensä irti ja viittasi seinälle erästä alastonta naisluonnosta kohti. Noinko sinä aiot minut piirtää? kysyi hän levollisesti, mutta äänessä erotti hiukan väristystä. Se, jonka posket lensivät punaisiksi, oli tällä kertaa Adelsvärd. Pikku Maria makasi vain hiljaa ja kalpeana, sormellaan osottaen. Ei, Maria! vastasi Adelsvärd hätäisesti. Nuku sinä vain.
Hänen kasvoissaan ei liikkunut ainoakaan ilme, mutta silmät vaihtelivat kimallustaan, menivät puoleksi umpeen, aukenivat jälleen ja imivät auringon katoavaa hehkua sisäänsä. Minä olen Maria! toisti hän, ikäänkuin Adelsvärd olisi uudestaan kysynyt. Ja hän tuli ihan likelle ja jäi seisomaan pöydän viereen. Mutta huomattuaan, ettei siellä ollut auringonpaistetta, siirtyi hän hiukan edemmäs.
Mikä siinä oli taidetta, sitä ei Maria voisi omistaa, ja mies, joka seisoi hajareisin ratsun selässä ei muuta kuin törkeännäköinen konna! Semmoisia hän lienee nähnyt kyllin monta isänsä patotyömiesten seassa. Adelsvärd kysyi häneltä, oliko häntä koskaan pelottanut joku mies? Maria muisteli: Mieskö on, on kyllä! No kuka? Hän ei tahtonut vastata. Lienee ollut joku gondoolimies? Ehkä niin! Rigo!
Päivän Sana
Muut Etsivät